Turnajaiset...

Löysin sattumalta kansalaisopiston kurssitarjonnasta (huomatkaa, että aiemmin olen ilmoittautunut työväenopiston kursseille, mutta aloin juuri tajuamaan lukemaani ja korjaan nyt virheeni ilmoittaessani, että edellisissä teksteissä mainittu työväenopisto on siis kansalaisopisto) pienten lasten “voimistelukurssin”. Kurssi kulkee nimellä ”Turnen mit den Kleinsten” ja osallistujat ovat 1-3-vuotiaita veijareita. Ilmoittauduin myöhempään ryhmään, mutta minua kehotettiin tulemaan paikalle jo aiempaan ryhmään eli kello 14.30. Kuvittelinkin, että ryhmiä on vain yksi ja pienillä järjestelyillä isäntä lähti sateiseen aamuun mopolla töihin ja meille jäi auto, joten asia järjestyi. Ajankohta ei tietenkään ollut meille millään tavalla sopiva, koska juuri tuohon aikaan meillä nukutaan päiväunia ja vielä huonommalla kelillä meillä ei ole autoa jolla kulkea matka naapurikylään.  Pyörällä matka kyllä taittuisi, mutta näillä ”perämetsien teillä” ei kyllä uskalla lähteä tienlaitaan pyöräilemään varsinkaan muksun kanssa, koska ihmiset ajavat reikä päässä ja näkyvyys on välillä nolla, eli saattaisimme löytyä pyöräretken jälkeen jonkun ”kaasujalan” auton nokkapelliltä eksoottisissa asennoissa ja vailla happea.

Lähdimme matkaan navigaattorin opastuksella. Tiesin kyllä suurin piirtein mihin olimme menossa, mutta navigaattori ohjaisi meidät ”oikoreittiä”. Oikoreitti osoittautuikin sitten niin hyväksi, että suhasimme pusikossa kymmenen minuutin erikoiskokeen, jota suoritettiin välillä peruuttaen, koska suunta oli oikea, mutta tie aivan väärä. Navigaattori ei ilmeisesti ymmärrä, että se opastaa autoa eikä polkupyörää. Tiedän kyllä, että tällainenkin vaihtoehto on valittavissa erikseen, eli siis se opastetaanko pyöräilijää, kävelijää vaiko autoilijaa. Käsittääkseni meillä valittuna on auto, mutta liekö navigointilaitteemmekin jo niin viisas, että se ei laske meidän Mondeotamme enää autoksi, vaan olettaa tärinän olevan niin voimakasta, että kuvittelee kyseessä olevan pyörän… tai sitten se osoittaa mieltään tietäessään, että kun perheeseemme saapuu ”Das Auto”, niin se jää tarpeettomaksi ja siirtyy mopohommiin. Pääsimme kuitenkin perille kulmakuntien sightseeing-turneen jälkeen. Meidän lisäksi paikalla oli toinen tyttö ja kuusi poikaa. Yli puolet muksuista oli samanlaisia kiharapäitä kuin meidän neiti, mutta meidän neidin kiharapää oli päätä korkeammalla kuin muut, johtuneeko geeneistä. Siinä sitten mietinkin, että olisikohan tämä tulevan koripalloilijan ensimmäinen tapaaminen ”korpipallokentän” kanssa. No, turnajaiset siis pääsivät alkuun kun kaikki olivat saapuneet paikalle…

Aloitimme piirissä sylikkäin istuen ja lauloimme (minä luikauttelin siansaksaa ja suurin piirtein sinne päin) tervetulolaulua, jossa lueteltiin lasten nimet. Muksu istui kauhusta kankeana sylissäni ja mietti ilmeisesti että ”Mihin kekkereihin äiti on minut nyt raahannut!”. Sitten leikimme hetken hulahulavanteilla ja muiden lapsien leikkiessä komeasti mukana, minun muksuni lähti ”yksinäisenä ratsastajana” laukkaamaan mielikuvitushevosella kohti salin toista laitaa. Haettuani lapseni samoilumatkaltaan takaisin paikalle, jatkoimme leikkiä vanteiden kanssa. Sitten aloitimme rakentamaan mieletöntä temppurataa koko saliin, ja tässä vaiheessa täytyy sanoa, että voimisteluvälinesanasto ei ole ihan vielä kunnossa. Ainoa mikä upposi tajuntaan oli patja ja trampoliini. Ryhmän vetäjä kyseli kovasti ymmärtääkö Fia saksaa ja hän ilmoitti myös, että äitikin voi kysyä jos ei ymmärrä. Aiiii… miten niin ei jummarra… täti puhui niin nopeasti, että hidas hämäläinen tavasi välillä vielä ensimmäistä sanaa kun lause oli jo aikoja sitten lopetettu. Mietin kyllä, että oliko naamallani esiintyvä hölmistynyt ilme kuitenkin niin vakuuttavan näköinen, että täti luuli minun ymmärtävän enemmänkin hänen puhettaan. Sillä aikaa kun minä autoin temppuradan rakentamisessa lapseni makoili selällään yksin salin lattialla ja päästeli kimeitä kiljaisuja ilmoille, jotka kaikuivat salissa kuin haukanpoikasen kiljunta. Jumppapallojen ilmestyttyä muksuni riemu repesi, salissa kaikui huuto ”PALLO” ja sitten hyökättiinkin pallojen kimppuun. Seuraavaksi alkoikin itsetuhoisen näköinen temppusarja, kun neiti kaatoi itsensä pallon päälle ja mätkähti pallon päältä lattialle kauhealla voimalla sen kierähtäessä. Pituus geenit ovat ilmeisesti saatu molemmilta vanhemmilta, mutta pään sisältö ISÄLTÄ!  Temppusarjaa toistettiin liian monta kertaa ja äidin täytyi puuttua asiaan…

Temppuradan kasaamiseen tuntui menevän enemmän aikaa kuin mitä sitä kerittiin käyttämään. Pääsimme kuitenkin testaamaan kaikkia hilavitkuttimia ja mukavaahan meillä oli, tämä oli juuri sitä mitä olen lapselleni kaivannutkin, yhdessä tekemistä ja muiden lasten seuraa. ”Turnajaiset” lähenivät loppuaan ja keräännyimme jälleen piiriin, tai kaikki muut kerääntyivät paitsi lapseni. Taas täytyi äidin käydä ”keräilemässä itse jälkikasvunsa” kun huhuilulle ei tullut vastakaikua. Jouduin alkuun pitämään kiinnikin aika pontevasti jotta pääsimme seuraavan leikin alkuun ja muksuni tajusi, että sehän oli kivaa. Jumppahetki päättyi siihen, että ohjaajatäti alkoi puhallella saippuakuplia, muut lapset kirmasivat kuplien perään, mutta meidän neiti alkoi huutaa pää punaisena heittäytyen lattialle. Todennäköinen syy tälle toimintamallille löytyi siitä, että muksumme ei saanut itse puhaltaa! Kiukkupuuskaa kesti pykälän verran liian kauan, mutta pienellä häpeällä siitäkin selvittiin. Päästyämme pukuhuoneeseen tajusin, että emme olleetkaan ainoa ryhmä, koska pukuhuone pullisteli uusista lapsista. Ohjaajaneiti kerkesi kuitenkin karkaamaan paikalta, joten täytyy naukua ensi kerralla siirtoa myöhäisempään ryhmään, joskin ymmärrän kyllä sen olevan aivan täynnä.

Kotimatkalla lapseni nukahti saman tein ja minä ajelin kieli keskellä suuta rankkasateessa tärisevillä sliksirenkailla kotiin. Matkalla keksin taas toisen loistavan tulevaisuuden suunnitelman Fordillemme, koska Afrikassa ei ole melkeinpä muita kuin hiekkateitä, niin autohan pysyy mainiosta tiellä vaikka vähän sataisikin, eli turha siihen on renkaita vaihtaa ennen myymistä. Arveluttavinta tietenkin on, saammeko siitä viisikymmentä euroa vai satasen…