Joulu tulla jolkottelee…

Olen jo monena aamuna koiran kanssa ulos lähtiessäni kokenut “déjà vu”- ilmiön. Edellisenä iltana olen kaivanut pihan ja parkkipaikan lumen alta esiin ja aamulla kaikki on taasen aivan samannäköisenä kuin ennen lapiointiani illalla. Onnekseni perheen pää on aloittanut myös lapion kanssa urheilun. Urakka on nimittäin loputon, mutta vielä tuntuu lapion kanssa heiluminen mukavalta, koska se on mitä parhainta hyötyliikuntaa. Meillä vaan on niin iso etu ja takapiha, että alkaa ilman lumikolaa ottaa aika tavalla voimille. Meidän perhe siis kaivaa lapiolla pihat esiin, mutta mitä tekee naapuri? Naapuri tekee kaksi ja puolimetrisen lumiukon takapihan parkkipaikalle, juuri siihen kohtaan, missä meidän perheen auto yleensä on!!  Onhan tässä muutamana päivänä toki ilmestynyt pieni polku siihen kohtaan missä naapuri on tallustanut, mutta ei sen enempää. Onnekseni jostain on ilmestynyt oikea lumilapio, jolla urakka on helpottunut huomattavasti. Yleiset tiet ovat pääsääntöisesti täynnä suolasohjoa ja aamulla on mukava katsella kun ihmiset yrittävät päästä kylästämme pois, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen…

Tässä pari kuvaa havainnollistamaan lumitilannetta, naapureiden autot, lapioitua parkkista, yön aikana kaatunut lumiukko, sekä lumeen hautautunut hiekkalaatikko.

Olen yrittänyt irtaantua tietokoneen otteesta ja keskittyä ”olennaiseen”, eli lapseeni ja kotihommiin. Olen nimittäin huomannut, että netissä pyöriminen aiheuttaa keskusjärjestelmäni lamaantumista. Tällä hetkellä tämä onnistuu helposti, sillä netti ei toimi. Ilmeisesti katolla oleva ”lautanen” on niin lumen peitossa, että ulkoavaruudesta saapuvat lähetykset eivät tavoita vastaanotintamme!!  Toki jonkin verran on tullut netissä oltua ruoka-ohjeita metsästellessä ja saatuani harmillisen laskun eräältä suomalaiselta numeropalveluyritykseltä. Jokainen tietää, että on ehdottoman tärkeätä mainostaa ja pitää toiminimensä tiedot saatavilla, varsinkin kun toiminimi on ollut poissa kuvioista jo kaksi vuotta. Jeh!
No niin, nyt netti taas toimii. Pari päivää on vierähtänyt eteenpäin ensimmäisien rivien kirjoittelusta. Keli on muuttunut vetiseksi ja lumi nuoskaksi, joten olen vähän hidastanut lapion heilutustahtia. Ottaa nimittäin entistä enemmän voimille. Naapurintäti kävi myös pitämässä minulle luentoa (kadun toisen puolen naapuri siis) että emme saa tehdä liikaa lumitöitä. Täällähän on tosiaan sellainen systeemi, että oman talon edustalta tehdään lumityöt puoleen väliin tietä, ei vahingossakaan mennä naapurin puolelle. Tie saattaa siis osittain olla toiselta puolelta asfaltilla ja toisella puolella on karmea kinos lunta. Talomme edessä on iso parkkipaikka, joka ei oikeasti ole talomme parkkipaikka, vaikka siinä olevat autot ovat kaikki talomme asukkaiden. Lumitöiden teko ko. parkkipaikalla ei siis kuulu minulle, mutta kysymys kuuluukin, että kenelle sitten? En ole nähnyt siinä ketään muutakaan lumitöissä ja autot ja varsinkin oma sellainen täytyy saada johonkin parkkeerattua.

Heräsin aamulla sellaiseen uneen, että pyörin autollamme liukkailla Luxemburgin teillä ympyrää kuin karusellissä. Mietin autossa istuessani, että miksi isännän mainostama EPS ei toimi ja samalla myös sitä, mitä isäntä sanoisi kun kajauttaisin kärryllä päin liikennemerkkiä. Olen tainnut muuttua vellihousuksi täällä Euroopan keskellä. Oi niitä aikoja, kun ajelin Ruhala-Vilppula väliä Mazdallani sata lasissa kelistä huolimatta. Joskus mietin Vilppulaan päästyäni, että oho, olenko jo tässä, en nimittäin muistanut kuluneesta matkasta mitään, koska olin ollut joko A) niin ajatuksissani tai B) räplännyt kännykkää. Nyt ajelen otsa kiinni etulasissa neljääkymppiä, kuunnellen radiosta varoituksia liukkaasta kelistä ja ihmisten kauhunsekaisia varoitussoittoja lähetykseen. No, eipä Suomessa peruta koulupäiviäkään lumisateen takia, että ehkä seura tekee kaltaisekseen.

Saimme viime viikolla pari joulupakettia isännän perheeltä. Kotirouva 36 V. suoritti heti pakettien kopeloinnin ja eihän sitä voinut olla avaamatta omaa pakettiaan, kun anoppi (lue joulupukki, varsinkin jos uskot vielä joulupukkiin) oli laittanut kumisaappaat pakettiin! Voi sitä riemun päivää! Vihdoin ja viimein sain kengät, joita en itse ole saanut aikaiseksi ostettua jahkailun takia. Gummisaappaissa  tai paremminkin gummikengissä (koska niissä ei ole juurikaan vartta) on mukava tehdä lumitöitä, ei kastu sukka vaan kainalo!! Tämän lisäksi löysin anopin paketista rasiallisen kuivattuja mustatorvisieniä ja täytyy tunnustaa, että ne on syöty jo!! Kiitos anopille, hän on niin kultainen!!

Muksumme on myös pikkuhiljaa tottunut lumeen. Ensimmäisellä ulkoilukerralla syvässä lumihangessa neiti makasi etupäässä mahallaan ja huusi ”hilfeä” minkä kerkesi. Tajusin sitten laittaa neidille kurapöksyt toppa-asun päälle, ja niin alkoi neiti viihtyä pihalla, kun pöksyillä pystyi laskemaan mäkeä (sillä aikaa kun äiti lapioi lunta). Testasimme myös kotitekoisen pulkan. Otin hiekkalaatikostamme kansipalan, johon pistin koiran remmin kiinni. Sitten kävimme laskemassa tällä ”vihreällä ompon puolikkaalla” lumista mäkeä. Eihän siellä lumipaljoudessa ”pulkka” luistanut kuin vetämällä, joten äidin haaveet yhteisestä mäen laskusta vaihtuivat vetojuhdan osaan. Lapsella oli ainakin hauskaa, niin nauratti että sieraimetkin hölskyivät… Kävimme toki yhtenä päivänä myös leikkipuistossa. Taisivat naapurit ihmetellä kun ”kiik-kuimme” keinussa ja kahlasimme hagessa, kyllä se karusellikin vielä pyöri!

Muksun ottama kuva Viivistä...

Juuri tällä hetkelläkin minun pitäisi siivota. Joulun valmisteluthan alkavat siivoamisesta, varsinkin nyt, kun ei ole tarvinnut juosta kaupoissa lahjojen perässä. Yleensähän se lahjainmetsästys aloitta joulun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli suunnitelma on kunnossa, kyllä se siitä. Olen myös koittanut luoda joulutunnelmaa erinäisillä koristelu ja leivontasessioilla. Minulla oli jotenkin romanttinen kuvitelma siitä, että piparkakkujen leipominen luo joulutunnelmaa. Tuoksua, mukavaa puuhastelua lapsen kanssa ja taikinan syöntiä. Todellisuus oli kuitenkin seuraavaa:
Sillä välin kun isäntä siirtyi ulos lapioimaan lunta. Emäntä päätti leipaista pari piparkakkua lapsensa kanssa. Emäntä viritti ruokapöydälle leivinpapereita, jauhopussin, piparkakkumuotteja, piparkakkutalon kaavat, kaulimet, sekä taikinakattilan.  Kun muksu oli viritetty vielä tuoliinsa ja kaulin laitettu kauniiseen käteen, saattoi mukava leipomishetki alkaa. Hiukan jauhoja, hiukan taikinaa, kaulin pieniin käsiin ja pientä demonstraatiota kuinka kaulinta pyöritetään. Demonstraatiossa saattoi olla jotain puutteita, koska muksu aloitti leipomisensa maistamalla taikinaa. Sitten kuului ”leke… lisää” ja taikinaa tungettiin kaksin jauhoisin käsin suuhun. ”Leke… njam njam njam… leke”… ”lisää”!! Lopputuloksena muksu piti poistaa pöydästä, koska taikinaa uhkasi jo loppua! Siitähän se leppoisa leivontahetki sitten jatkui muksun huutaessa pöydän vieressä ja emännän kauliessa taikinaa. Ensimmäisten pipareiden valmistuttua emäntä ojensi valmiin piparin muksulle, mutta se oli liian ”poppaa”, taikina sen sijaan olisi juuri sopivan viileää muksun makuun ja sama meno jatkui. Jossain vaiheessa huuto lakkasi (siinä vaiheessa kun muksu makasi mahallaan pöydän alla jauhokasassa) ja emäntä sai tehdä rauhassa piparinsa loppuun. Isäntä sai silloin tällöin ikkunasta maistiaisia. Muksu osallistui vielä leipomiseen painamalla oma-aloitteisesti pienen pyöreän muotin kanssa talon takaseinään reiän, hmmm, ilmastointiaukkohan se siinä…
Jotenkin kummasti piparkakkutalokin kasaantui ja kaikki rumat yksityiskohdat peitettiin tomusokerikuorrutteella. Ensi vuonna uudestaan, jos muksukin vaikka malttaisi leipoa pelkän taikinan syömisen sijaan.

Leipomisen lisäksi jouluvalmisteluihin kuuluu tietenkin varsinkin tänä jouluna, edullisten jouluruokien bongaus. Isäntä löysikin Auchanista hyvän lohitarjouksen ja rynnimme yhdessä tuumin lohiostoksille markettiin (jäihän sieltä pari viinipulloakin mukaan). Auchanin kalatiski on erittäin eksoottinen, sieltä löytyy nimittäin jos jonkinlaista piraijaa ym. fisua. Asiakkaita palvellaan tutulla numerolappu järjestelmällä. Meidän perhe aloitti tietenkin lohen oston kinastelulla siitä, kumpi suorittaa kyseisen ostoksen suullisen annin. Minä olin ehdottomasti sitä mieltä, että isäntä, koska hänhän sitä lohta joulupöytäänsä himoitsi ja hän oli perheestämme se, joka osasi ranskaa edes muutaman sanan. Arvata saattaa, että isännän mielestä kyseisen homma suorittaisi emäntä, koska isäntä oli vittumainen. Noh, emäntä nappasi numerolapun ja totesi, että oli 13 numeroa aikaa opetella sanomaan ”kokonainen lohi, maximissaan neljä kiloa, kiitos” – ranskaksi. Enempää aihetta kommentoimatta voin vaan todeta, että fisu on nyt pakastimessa fileoituna odottamassa pääsyään joulupöytään. Siellä voisi kyllä varsin hyvin olla isäntä kilon palasina.
Tästä tulikin mieleen, että näin sellaista painajaista, että olin isännän kanssa paloitellut erään Luxemburgilaisen AU-pairin  ja olin tästä tekosestani joutumassa kymmeneksi vuodeksi kaltereiden taakse… tästä voitte ehkä päätellä, kuinka näppärästi sujui kalan paloittelu…

Pienistä alkukuun vastoinkäymisistä huolimatta joulumieli alkaa saada nostetta. Isännälläkin on vielä kolme päivää aikaa saada parta kasvamaan ja pussit täyteen…

Lahjoja… tarkoitan!

Frau Fortuna

Taitaa olla Frau Fortunan vuosiloma meneillään, koska meidän perheessä on tässä kuussa tapahtunut vain miinusmerkillä varustettuja asioita. Viime viikolla tupsahti lottovoitto laskun merkeissä postilaatikkoon ja nyt olemme sitten peruuttaneet sen vuoksi joulun.  Tai ehkä lienee trendikkäämpää ilmoittaa, että vietämme kulutusjuhlatonta joulua, jossa keskitymme vain mukavaan yhdessäoloon ja piparkakkua järsiessämme tanssimme (muovi)kuusen ympärillä ja laulelemme kauniita joululauluja. Tip Tap! Eli nou Pukki, nou lahja, nou spesiaali joulueväs! Joskin olen tässä ahdistukseni lomassa alkanut miettimään myös vaihtoehtoa, josko lahjoittaisi ihmisille siivouksen, päivän seurassani tai muuta vastaavaa. Kummipoikani sisaruksille olen antanut jo useampana vuonna (viime vuosi jäi aikataulujen vuoksi väliin, snif) synttärilahjaksi kesävisiitin mökillemme ja se on varmasti heillekin mieleenpainuvampi lahja kuin esimerkiksi joku tavara. Itsellenikin on jäänyt hauskoja muistoja näiltä mökkikeikoilta. Ihanin kaikista ehkä muisto siitä, kun kummipoikani sai virvelillä ensimmäisen haukensa, joka oli noin 15 cm pitkä (vai lyhyt) ja se ilme mikä poitsun naamalla oli, on jäänyt ikuisesti mieleen.

Aiheesta joulupukki… Täällähän joulupukin virkaa toimittaa Santa Nicolaus, joka on piispahattuinen pappara. Luxin puolella tämän papparaisen mukana kulkee pyöveliltä näyttävä musta mies, joka kuulemma vie ilkeät lapset mukanansa. Saksan puolella en ole nähnyt tätä ”Mustaa Pekkaa” Santa Nicolauksen kaverina, joten en tiedä onko täällä eri tapa kuin Luxissa. Paikallinen pukki jakaa lahjoja jo meidän itsenäisyyspäivänä eli 6.12., meidänkin pirpanan ”oikea pukki” on juuri tämä Santa Nicolaus, mutta eipähän nyt tarvi pukista ressata, kun pukin pussit eivät ole pullollaan. Musta Pekka voisi kyllä käydä, niin voisin antaa isännän sen mukaan…

Juu, ja sitten lisää näitä Frau Fortunan jakamia lahjalaskuja. Muistin eilen jotain mitä en ollut muistanut. Nimittäin lapseni silmälääkärin!! Silmälääkäri piti olla jo viime kuun puolivälissä ja kas kummaa, olin ottanut lapun jääkaapinovesta pois ja niinhän siinä sitten kävi, että ei käyty silmälääkärissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että rahaa on menossa taas tukku kankkulan kaivoon!!  Viime viikolla tullut lasku on myös mennyt osittain kaivoon, sillä lasku sisälsi osuuden asumiskustannuksista, jotka olivat ylittäneet etukäteismaksuna suoritetut ”Nebenkostenit”. Jätevesimaksu oli mm. aika päätähuimaava, sekä lämmityskustannukset. ”Vahingosta viisastuneena” laitoimmekin heti lattialämmityksen reippaasti alemmas, ja totesimme, että ei perkele, suomipoika ei asu kosteassa ja kolkossa kodissa ja eilen jo nostimme lämpöjä takaisin ylemmäs. Kylmä ja kostea ei vaan ole se juttu. Meidän talo on rempattu kaksi vuotta sitten ja asuntomme seinät ovat osittain sisuksistaan ainakin sata vuotta vanhat. Muutettuamme asuntoon seiniin pamahti homeläikkiä ja kesälomamme aikana seinät remontoitiin, sen jälkeen hometta ei ole ollut, mutta kosteutta tulee helposti liikaa. Joku tässä ilmanvaihdossa mättää ja se joku on ilmeisesti se, että sitä ei ole ollenkaan, jos joku räppänä ei ole kokoajan auki.

Talossamme ei myöskään ole minkäänlaisia ”sääntöjä”. Nyt kun täälläkin on ollut kovasti lunta, olen todennut, että vain suomalainen nainen osaa tehdä lumitöitä. Työkalut ovat edelleen mitä ovat, mutta hikoiltu on. Olen todennut myös, että muut talon asukkaat tai siivoojat tekevät lumityöt suolalla, koska se on loppunut. Ilmeisesti lumityöt kuuluvat talon asukkaille, mutta mielestäni olisi ihan mukava, että muutkin viisi perhettä/asukasta heiluttaisivat hiukan hauista. Säännöttömyys on siis perpeeroksesta.

Olemme saaneet uuden yläkerran naapurin. Yläkerran on valloittanut vanha setä pienen räksyttimensä kanssa, joka on valitettavasti narttu (koira). Setä tuntuu olevan kovin herttainen ja koira kanssa, mutta katsotaan kuinka kauan menee siihen, että meidän koira käy vähän näykkäämässä tätä buudelia. Olin tässä olosuhteiden pakosta naapuripellolla Fifiämme kakattamassa. Lähdin takaovesta nopealle pisukakikierrokselle takapihan tuntumaan. Jalassani muovisandaalit ilman sukkia. Tietenkin koiramme sai jonkun ”purorotan” tuoksun nenäänsä ja kahlasimme lumihangessa vauhkoontuneena, koira vainusta ja minä sen vuoksi, että jalkani olivat aivan lumessa ja jäässä. Koira ei vaan kakannut ja kahlasimme kohtalaisella vauhdilla peltoa ympäri noin kymmenen minuuttia, sivusilmällä näin, että vahna herra oli buudelinsa kanssa talomme sivussa. Ajatteli varmaan tulla hieromaan tuttavuutta ja minä tietenkin kirosin pellolla, koska halusin päästä sisälle mahdollisimman nopeasti. Näin jo sieluni silmin mitä Fifimme sanoisi naapurin buudelista. Sitten en voinut enää kökkiä pellolla pidempään, koska jalkani olivat aivan jäässä. Kuten arvat a saattaa luisetelin koirani perässä, kun se ilmoitti, että buudeli on hänen reviirillään. Siinä sitten vanha herra ja buudeli saivat vipinää kinttuun kun poistuivat salamana paikalta. Toivottavasti koiramme malttaisi tutustua buudeliin ilman mitään kauheita episodeja, koska olisi ihan mukavaa, että koirallamme olisi taasen joku (alistus) kaveri… buudeli on siis narttu ja luulenpa että haaveeksi tämä kaveruus jää…

Hammaskalustonikin sanoo juuri tällä sopivalla hetkellä sopimustaan irti. Sain vihdoin varattua hammaslääkäriajan Trieristä. Löysin netistä erään hammaslääkärin, jonka sivut vaikuttivat siltä, että todennäköisesti paikka olisi ihan ok. Laitoin netin kautta aikatiedustelun ja minulle soitettiinkin heti puolentoistatunnin päästä ja ehdotettiin aikaa tämän viikon maanantaille. Olin kovin yllättynyt, koska sain ajan niin nopeasti. Toissapäivänä olin sitten hammaslääkärillä. Änkytettyäni vastaanottotiskillä saksaa, vastaanottovirkailija kysyi minulta puhuisinko englantia. Tokihan minä englantia puhun ja vähän sekaisin saksaakin, koska kielen vaihto lennosta on yllättävän hankalaa, koko ajan puskee saksalaisia sanoja sekaan ja puhe on karmeata sekametelisoppaa. Asiat saatiin kuitenkin selviksi ja neiti otti minusta oikein kuvankin, mietin vaan, että kuinkahan komea klyyvari siinä alaviistosta otetussa kuvassa komeileekaan.
Istuskelin oranssin keltaisessa moderniakin modernimmassa odotustilassa katsellen televisioruudulta mitä ihmeellisempiä puhdistus, paikkaus ym. menetelmiä. Kainaloni olivat aivan hikiset… jännitystä kenties ilmassa ja vienoa hien tuoksua, koska ostin vahingossa ”meren” tuoksuista dödöä, jota en pysty hajun takia käyttämään. Vihdoin hoitaja haki minut toimenpidehuoneeseen. Kysyin puhuisiko hän englantia, mutta sain kielteisen vastauksen. Hammaslääkärin saavuttua kävi selväksi, että hän puhui sujuvaa englantia. Pieni pyöreä mies, hiukan naisellinen, mutta vain hintsusti, eli sellainen siisti kaveri. Erittäin asiallinen, rauhallinen ja jollain tasolla luottamusta herättävä persoona. Suustanihan löytyi sitten kaksi vanhaa vaihdettavaa paikka, sekä alatakahampaiden välistä kunnon karies. Näiden neljän tulevan paikkausoperaation lisäksi etuhampaani laitetaan kuntoon. Minulle on tehty 20 vuotta sitten sellainen operaatio, missä etuhampaiden välissä ollut jänne poistettiin ja hampaat vedettiin ”yhteen”. Omistin siis ”Madonna” hampaat. Operaation yhteydessä hampaisiini lisättiin muovia, jotta välejä saatiin täytettyä. Nyt nämä muovit ovat alkaneet halkeilla ja ruskettua, joten niiden ulkonäköä hiukan fiksaillaan. Karmeintahan tässä on se, että annan jonkun ventovieraan hampulääkärin muotoilla etutalttani uuteen uskoon. Saa nähdä minkälainen pupujussi sitten olenkaan ensi kuun kahdennentoista päivän jälkeen. Täytynee laittaa tänne ennen ja jälkeen kuvat.  No luonnollisestihan minua jännittää, että minkähän kokoinen lasku putoaa postilaatikkoon?? Kyseessä on kuitenkin koko suun yhden neljäsosan operointi, kvääääääääääk. Vakuutuksessamme on vielä henkilökohtainen hammaslääkäri ”katto” ja se ei ole hääppöinen summa. Jos olisin mennyt lekurille aiemmin, niin olisin saanut jaettua kulut kahdelle eri vuodelle. Taas voi vaan katsoa peiliin…

Hampulääkäristä suuntasin kielikurssille. Opettajamme oli siis edellisen viikon kipeänä ja viikkoon ei ole tullut opiskeltua kuin hammaslääkärisanastoa. Kipaisin ennen kurssia vielä nopeasti ruokakauppaan, ja mennessäni ruokakauppaan sen pihassa seisoi epämääräinen joukko nuoria aikuisia, hiukan hamppuuntuneen näköisiä mieshenkilöitä. Huomasin yhden kaverin tuijottavan minua aika intensiivisesti. Tultuani kaupasta ulos, sama kaveri jatkoi tuijotustaan. Kävelin joukon ohi ja kuulin takaani… ”Pass auf… so alt!!”, buahhahahahaaaaaaa. Tässäkö se nyt tuli, näytänkö todellakin niin vanhalta?? Jos kyseessä olisi ollut joukko teinejä, niin tämä olisi ollut vielä ihan asiallinen kommentti, mutta hampuusit näyttivät kyllä jo ihan äijiltä itsekin, perskele!!!  Minua kyllä nauratti, täytyisi varmaan hymyillä enemmän niin orastavat buldogit nousisivat hiukan ylemmäs. Matkalla kyllä mietin, että helskutti, olen todellakin kohta jo 40, olisiko tämä kriisin paikka!!

Kielikurssille oli tullut kolme uutta oppilasta, ja porukkaa on ehkä jo vähän liikaa. Varsinkin kun minusta tuntuu edelleen että junnaamme paikallamme. Muuten tykkään kyllä kovasti porukasta ja kurssilla vallitsevasta välittömästä tunnelmasta. Saksan lisäksi kun kuulee useita muita kieliä. Ihmiset tulevat kuka mistäkin, mutta kaikkia naurattavat samat jutut.

Vaihdoimme sunnuntaina huoneiden järjestystä, makuuhuone vaihtoi paikka pienempään huoneeseen, joka on juuri sopivan kokoinen makuuhuone ja entisestä makuuhuoneestamme tuli yhdistetty jumppasali-toimisto. Tilat tulivat huomattavasti paremmin käyttöön ja mikä parasta, kaikki romut ovat samassa läjässä. Juoksumatto, nyrkkeilysäkki ja hilavitkutin pääsivät saman katon alle tietokoneiden kanssa. Toivottavasti omistamme tulevaisuudessa asunnon jossa on kellari tai joku ulkorakennus, mihin nämä kuntoiluvälineet voi kätkeä katseilta, ovat ne niin rumia! Nyt olisikin sitten parempi olla kesäkunnossa jo helmikuussa, kun ei tarvitse mennä kotia kauemmaksi liikuntaa harrastamaan.

Muksusta vielä pari sanaa. Neiti puhuu tällä hetkellä varmaan parhaiten saksaa. Papalta kysyttiin toissapäivänä ”Was ist das?”, toissa yönä huudettiin sängystä ”hilfe”, kun käsi oli jäänyt pinnojen väliin jumiin, jalkaan laitetaan ”shuu”, ”ains ja trai” ovat myös suosikkeja sekä ”leke”, tässä siis muutama esimerkki ja kirjoitettuna niin kuin ne sanotaan. Mieheni onkin alkanut puhumaan myös minulle ruotsia, jotta muksu kuulisi ruotsiakin enemmän. Saksan kieli tarkoittaa valitettavasti sitä, että se on opittu TVtä katsoessa, mikä ei ole todellakaan kauhea ilon aihe. Nyt vaikuttaisi ihan siltä, että neidin ”oma kieli” on osittain saksaa, eli se kieli millä leikitään ja höpötetään itsekseen. Selvästi ovat sanat lisääntyneet viimeisen parin viikon aikana, vaikka kokonaiset lauseet ovat kolmen sanan mittaisia lyhyitä toteamuksia. Flunssan takia suoritettu koppihoito alkaa selvästi näkyä kiukkuisuutena, eli nyt täytyisi päästä jo ulos pidemmiksi ajoiksi. Toissapäivänä teimme takapihalle Minni Hiiren ja ajelimme kolmipyöräisellä, tänään kenties jotain muuta. Eilen emme kerinneet ulkoilemaan, koska neiti heräsi kello neljä ja otimme kohtalaisen pitkät päikkärit. Onneksi tänään vielä nukutaan, joten päivästä tulee normaali.

Tällaista siis tänne, hiukan masentuneet ovat fiilikset joulun osalta. Huomaan myös kaipaavani kavereita näinä ”epätoivon” hetkinä.  Teletappiyhteys siskoon kuitenkin ilmeisesti toimii, koska hän soitti minulle juuri sinä päivänä kun olo oli kaikkea muuta kuin pirtsakka. Mainittakoon tässä vielä, että minullahan ei ole biologista siskoa, vaan paras ystäväni on minulle kuin sisko, koska hän on tullut meille perhepäivähoitoon ”vauvaiässä”.  Kyllähän me tietysti sukuakin ollaan, eli ystäväni on pikkuserkkuni tytär ja sehän on luonnollisesti vähän niin kuin sisko…

Olen muuten rikkonut laseja viime aikoina ihan hyvällä tahdilla ja sirpaleidenhan pitäisi tuoda onnea… sitä odotellessa.