Joulu tulla jolkottelee…

Olen jo monena aamuna koiran kanssa ulos lähtiessäni kokenut “déjà vu”- ilmiön. Edellisenä iltana olen kaivanut pihan ja parkkipaikan lumen alta esiin ja aamulla kaikki on taasen aivan samannäköisenä kuin ennen lapiointiani illalla. Onnekseni perheen pää on aloittanut myös lapion kanssa urheilun. Urakka on nimittäin loputon, mutta vielä tuntuu lapion kanssa heiluminen mukavalta, koska se on mitä parhainta hyötyliikuntaa. Meillä vaan on niin iso etu ja takapiha, että alkaa ilman lumikolaa ottaa aika tavalla voimille. Meidän perhe siis kaivaa lapiolla pihat esiin, mutta mitä tekee naapuri? Naapuri tekee kaksi ja puolimetrisen lumiukon takapihan parkkipaikalle, juuri siihen kohtaan, missä meidän perheen auto yleensä on!!  Onhan tässä muutamana päivänä toki ilmestynyt pieni polku siihen kohtaan missä naapuri on tallustanut, mutta ei sen enempää. Onnekseni jostain on ilmestynyt oikea lumilapio, jolla urakka on helpottunut huomattavasti. Yleiset tiet ovat pääsääntöisesti täynnä suolasohjoa ja aamulla on mukava katsella kun ihmiset yrittävät päästä kylästämme pois, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen, peruuttavat takaisin, ajavat ylämäkeen…

Tässä pari kuvaa havainnollistamaan lumitilannetta, naapureiden autot, lapioitua parkkista, yön aikana kaatunut lumiukko, sekä lumeen hautautunut hiekkalaatikko.

Olen yrittänyt irtaantua tietokoneen otteesta ja keskittyä ”olennaiseen”, eli lapseeni ja kotihommiin. Olen nimittäin huomannut, että netissä pyöriminen aiheuttaa keskusjärjestelmäni lamaantumista. Tällä hetkellä tämä onnistuu helposti, sillä netti ei toimi. Ilmeisesti katolla oleva ”lautanen” on niin lumen peitossa, että ulkoavaruudesta saapuvat lähetykset eivät tavoita vastaanotintamme!!  Toki jonkin verran on tullut netissä oltua ruoka-ohjeita metsästellessä ja saatuani harmillisen laskun eräältä suomalaiselta numeropalveluyritykseltä. Jokainen tietää, että on ehdottoman tärkeätä mainostaa ja pitää toiminimensä tiedot saatavilla, varsinkin kun toiminimi on ollut poissa kuvioista jo kaksi vuotta. Jeh!
No niin, nyt netti taas toimii. Pari päivää on vierähtänyt eteenpäin ensimmäisien rivien kirjoittelusta. Keli on muuttunut vetiseksi ja lumi nuoskaksi, joten olen vähän hidastanut lapion heilutustahtia. Ottaa nimittäin entistä enemmän voimille. Naapurintäti kävi myös pitämässä minulle luentoa (kadun toisen puolen naapuri siis) että emme saa tehdä liikaa lumitöitä. Täällähän on tosiaan sellainen systeemi, että oman talon edustalta tehdään lumityöt puoleen väliin tietä, ei vahingossakaan mennä naapurin puolelle. Tie saattaa siis osittain olla toiselta puolelta asfaltilla ja toisella puolella on karmea kinos lunta. Talomme edessä on iso parkkipaikka, joka ei oikeasti ole talomme parkkipaikka, vaikka siinä olevat autot ovat kaikki talomme asukkaiden. Lumitöiden teko ko. parkkipaikalla ei siis kuulu minulle, mutta kysymys kuuluukin, että kenelle sitten? En ole nähnyt siinä ketään muutakaan lumitöissä ja autot ja varsinkin oma sellainen täytyy saada johonkin parkkeerattua.

Heräsin aamulla sellaiseen uneen, että pyörin autollamme liukkailla Luxemburgin teillä ympyrää kuin karusellissä. Mietin autossa istuessani, että miksi isännän mainostama EPS ei toimi ja samalla myös sitä, mitä isäntä sanoisi kun kajauttaisin kärryllä päin liikennemerkkiä. Olen tainnut muuttua vellihousuksi täällä Euroopan keskellä. Oi niitä aikoja, kun ajelin Ruhala-Vilppula väliä Mazdallani sata lasissa kelistä huolimatta. Joskus mietin Vilppulaan päästyäni, että oho, olenko jo tässä, en nimittäin muistanut kuluneesta matkasta mitään, koska olin ollut joko A) niin ajatuksissani tai B) räplännyt kännykkää. Nyt ajelen otsa kiinni etulasissa neljääkymppiä, kuunnellen radiosta varoituksia liukkaasta kelistä ja ihmisten kauhunsekaisia varoitussoittoja lähetykseen. No, eipä Suomessa peruta koulupäiviäkään lumisateen takia, että ehkä seura tekee kaltaisekseen.

Saimme viime viikolla pari joulupakettia isännän perheeltä. Kotirouva 36 V. suoritti heti pakettien kopeloinnin ja eihän sitä voinut olla avaamatta omaa pakettiaan, kun anoppi (lue joulupukki, varsinkin jos uskot vielä joulupukkiin) oli laittanut kumisaappaat pakettiin! Voi sitä riemun päivää! Vihdoin ja viimein sain kengät, joita en itse ole saanut aikaiseksi ostettua jahkailun takia. Gummisaappaissa  tai paremminkin gummikengissä (koska niissä ei ole juurikaan vartta) on mukava tehdä lumitöitä, ei kastu sukka vaan kainalo!! Tämän lisäksi löysin anopin paketista rasiallisen kuivattuja mustatorvisieniä ja täytyy tunnustaa, että ne on syöty jo!! Kiitos anopille, hän on niin kultainen!!

Muksumme on myös pikkuhiljaa tottunut lumeen. Ensimmäisellä ulkoilukerralla syvässä lumihangessa neiti makasi etupäässä mahallaan ja huusi ”hilfeä” minkä kerkesi. Tajusin sitten laittaa neidille kurapöksyt toppa-asun päälle, ja niin alkoi neiti viihtyä pihalla, kun pöksyillä pystyi laskemaan mäkeä (sillä aikaa kun äiti lapioi lunta). Testasimme myös kotitekoisen pulkan. Otin hiekkalaatikostamme kansipalan, johon pistin koiran remmin kiinni. Sitten kävimme laskemassa tällä ”vihreällä ompon puolikkaalla” lumista mäkeä. Eihän siellä lumipaljoudessa ”pulkka” luistanut kuin vetämällä, joten äidin haaveet yhteisestä mäen laskusta vaihtuivat vetojuhdan osaan. Lapsella oli ainakin hauskaa, niin nauratti että sieraimetkin hölskyivät… Kävimme toki yhtenä päivänä myös leikkipuistossa. Taisivat naapurit ihmetellä kun ”kiik-kuimme” keinussa ja kahlasimme hagessa, kyllä se karusellikin vielä pyöri!

Muksun ottama kuva Viivistä...

Juuri tällä hetkelläkin minun pitäisi siivota. Joulun valmisteluthan alkavat siivoamisesta, varsinkin nyt, kun ei ole tarvinnut juosta kaupoissa lahjojen perässä. Yleensähän se lahjainmetsästys aloitta joulun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli suunnitelma on kunnossa, kyllä se siitä. Olen myös koittanut luoda joulutunnelmaa erinäisillä koristelu ja leivontasessioilla. Minulla oli jotenkin romanttinen kuvitelma siitä, että piparkakkujen leipominen luo joulutunnelmaa. Tuoksua, mukavaa puuhastelua lapsen kanssa ja taikinan syöntiä. Todellisuus oli kuitenkin seuraavaa:
Sillä välin kun isäntä siirtyi ulos lapioimaan lunta. Emäntä päätti leipaista pari piparkakkua lapsensa kanssa. Emäntä viritti ruokapöydälle leivinpapereita, jauhopussin, piparkakkumuotteja, piparkakkutalon kaavat, kaulimet, sekä taikinakattilan.  Kun muksu oli viritetty vielä tuoliinsa ja kaulin laitettu kauniiseen käteen, saattoi mukava leipomishetki alkaa. Hiukan jauhoja, hiukan taikinaa, kaulin pieniin käsiin ja pientä demonstraatiota kuinka kaulinta pyöritetään. Demonstraatiossa saattoi olla jotain puutteita, koska muksu aloitti leipomisensa maistamalla taikinaa. Sitten kuului ”leke… lisää” ja taikinaa tungettiin kaksin jauhoisin käsin suuhun. ”Leke… njam njam njam… leke”… ”lisää”!! Lopputuloksena muksu piti poistaa pöydästä, koska taikinaa uhkasi jo loppua! Siitähän se leppoisa leivontahetki sitten jatkui muksun huutaessa pöydän vieressä ja emännän kauliessa taikinaa. Ensimmäisten pipareiden valmistuttua emäntä ojensi valmiin piparin muksulle, mutta se oli liian ”poppaa”, taikina sen sijaan olisi juuri sopivan viileää muksun makuun ja sama meno jatkui. Jossain vaiheessa huuto lakkasi (siinä vaiheessa kun muksu makasi mahallaan pöydän alla jauhokasassa) ja emäntä sai tehdä rauhassa piparinsa loppuun. Isäntä sai silloin tällöin ikkunasta maistiaisia. Muksu osallistui vielä leipomiseen painamalla oma-aloitteisesti pienen pyöreän muotin kanssa talon takaseinään reiän, hmmm, ilmastointiaukkohan se siinä…
Jotenkin kummasti piparkakkutalokin kasaantui ja kaikki rumat yksityiskohdat peitettiin tomusokerikuorrutteella. Ensi vuonna uudestaan, jos muksukin vaikka malttaisi leipoa pelkän taikinan syömisen sijaan.

Leipomisen lisäksi jouluvalmisteluihin kuuluu tietenkin varsinkin tänä jouluna, edullisten jouluruokien bongaus. Isäntä löysikin Auchanista hyvän lohitarjouksen ja rynnimme yhdessä tuumin lohiostoksille markettiin (jäihän sieltä pari viinipulloakin mukaan). Auchanin kalatiski on erittäin eksoottinen, sieltä löytyy nimittäin jos jonkinlaista piraijaa ym. fisua. Asiakkaita palvellaan tutulla numerolappu järjestelmällä. Meidän perhe aloitti tietenkin lohen oston kinastelulla siitä, kumpi suorittaa kyseisen ostoksen suullisen annin. Minä olin ehdottomasti sitä mieltä, että isäntä, koska hänhän sitä lohta joulupöytäänsä himoitsi ja hän oli perheestämme se, joka osasi ranskaa edes muutaman sanan. Arvata saattaa, että isännän mielestä kyseisen homma suorittaisi emäntä, koska isäntä oli vittumainen. Noh, emäntä nappasi numerolapun ja totesi, että oli 13 numeroa aikaa opetella sanomaan ”kokonainen lohi, maximissaan neljä kiloa, kiitos” – ranskaksi. Enempää aihetta kommentoimatta voin vaan todeta, että fisu on nyt pakastimessa fileoituna odottamassa pääsyään joulupöytään. Siellä voisi kyllä varsin hyvin olla isäntä kilon palasina.
Tästä tulikin mieleen, että näin sellaista painajaista, että olin isännän kanssa paloitellut erään Luxemburgilaisen AU-pairin  ja olin tästä tekosestani joutumassa kymmeneksi vuodeksi kaltereiden taakse… tästä voitte ehkä päätellä, kuinka näppärästi sujui kalan paloittelu…

Pienistä alkukuun vastoinkäymisistä huolimatta joulumieli alkaa saada nostetta. Isännälläkin on vielä kolme päivää aikaa saada parta kasvamaan ja pussit täyteen…

Lahjoja… tarkoitan!