Taitaa olla Frau Fortunan vuosiloma meneillään, koska meidän perheessä on tässä kuussa tapahtunut vain miinusmerkillä varustettuja asioita. Viime viikolla tupsahti lottovoitto laskun merkeissä postilaatikkoon ja nyt olemme sitten peruuttaneet sen vuoksi joulun. Tai ehkä lienee trendikkäämpää ilmoittaa, että vietämme kulutusjuhlatonta joulua, jossa keskitymme vain mukavaan yhdessäoloon ja piparkakkua järsiessämme tanssimme (muovi)kuusen ympärillä ja laulelemme kauniita joululauluja. Tip Tap! Eli nou Pukki, nou lahja, nou spesiaali joulueväs! Joskin olen tässä ahdistukseni lomassa alkanut miettimään myös vaihtoehtoa, josko lahjoittaisi ihmisille siivouksen, päivän seurassani tai muuta vastaavaa. Kummipoikani sisaruksille olen antanut jo useampana vuonna (viime vuosi jäi aikataulujen vuoksi väliin, snif) synttärilahjaksi kesävisiitin mökillemme ja se on varmasti heillekin mieleenpainuvampi lahja kuin esimerkiksi joku tavara. Itsellenikin on jäänyt hauskoja muistoja näiltä mökkikeikoilta. Ihanin kaikista ehkä muisto siitä, kun kummipoikani sai virvelillä ensimmäisen haukensa, joka oli noin 15 cm pitkä (vai lyhyt) ja se ilme mikä poitsun naamalla oli, on jäänyt ikuisesti mieleen.
Aiheesta joulupukki… Täällähän joulupukin virkaa toimittaa Santa Nicolaus, joka on piispahattuinen pappara. Luxin puolella tämän papparaisen mukana kulkee pyöveliltä näyttävä musta mies, joka kuulemma vie ilkeät lapset mukanansa. Saksan puolella en ole nähnyt tätä ”Mustaa Pekkaa” Santa Nicolauksen kaverina, joten en tiedä onko täällä eri tapa kuin Luxissa. Paikallinen pukki jakaa lahjoja jo meidän itsenäisyyspäivänä eli 6.12., meidänkin pirpanan ”oikea pukki” on juuri tämä Santa Nicolaus, mutta eipähän nyt tarvi pukista ressata, kun pukin pussit eivät ole pullollaan. Musta Pekka voisi kyllä käydä, niin voisin antaa isännän sen mukaan…
Juu, ja sitten lisää näitä Frau Fortunan jakamia lahjalaskuja. Muistin eilen jotain mitä en ollut muistanut. Nimittäin lapseni silmälääkärin!! Silmälääkäri piti olla jo viime kuun puolivälissä ja kas kummaa, olin ottanut lapun jääkaapinovesta pois ja niinhän siinä sitten kävi, että ei käyty silmälääkärissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että rahaa on menossa taas tukku kankkulan kaivoon!! Viime viikolla tullut lasku on myös mennyt osittain kaivoon, sillä lasku sisälsi osuuden asumiskustannuksista, jotka olivat ylittäneet etukäteismaksuna suoritetut ”Nebenkostenit”. Jätevesimaksu oli mm. aika päätähuimaava, sekä lämmityskustannukset. ”Vahingosta viisastuneena” laitoimmekin heti lattialämmityksen reippaasti alemmas, ja totesimme, että ei perkele, suomipoika ei asu kosteassa ja kolkossa kodissa ja eilen jo nostimme lämpöjä takaisin ylemmäs. Kylmä ja kostea ei vaan ole se juttu. Meidän talo on rempattu kaksi vuotta sitten ja asuntomme seinät ovat osittain sisuksistaan ainakin sata vuotta vanhat. Muutettuamme asuntoon seiniin pamahti homeläikkiä ja kesälomamme aikana seinät remontoitiin, sen jälkeen hometta ei ole ollut, mutta kosteutta tulee helposti liikaa. Joku tässä ilmanvaihdossa mättää ja se joku on ilmeisesti se, että sitä ei ole ollenkaan, jos joku räppänä ei ole kokoajan auki.
Talossamme ei myöskään ole minkäänlaisia ”sääntöjä”. Nyt kun täälläkin on ollut kovasti lunta, olen todennut, että vain suomalainen nainen osaa tehdä lumitöitä. Työkalut ovat edelleen mitä ovat, mutta hikoiltu on. Olen todennut myös, että muut talon asukkaat tai siivoojat tekevät lumityöt suolalla, koska se on loppunut. Ilmeisesti lumityöt kuuluvat talon asukkaille, mutta mielestäni olisi ihan mukava, että muutkin viisi perhettä/asukasta heiluttaisivat hiukan hauista. Säännöttömyys on siis perpeeroksesta.
Olemme saaneet uuden yläkerran naapurin. Yläkerran on valloittanut vanha setä pienen räksyttimensä kanssa, joka on valitettavasti narttu (koira). Setä tuntuu olevan kovin herttainen ja koira kanssa, mutta katsotaan kuinka kauan menee siihen, että meidän koira käy vähän näykkäämässä tätä buudelia. Olin tässä olosuhteiden pakosta naapuripellolla Fifiämme kakattamassa. Lähdin takaovesta nopealle pisukakikierrokselle takapihan tuntumaan. Jalassani muovisandaalit ilman sukkia. Tietenkin koiramme sai jonkun ”purorotan” tuoksun nenäänsä ja kahlasimme lumihangessa vauhkoontuneena, koira vainusta ja minä sen vuoksi, että jalkani olivat aivan lumessa ja jäässä. Koira ei vaan kakannut ja kahlasimme kohtalaisella vauhdilla peltoa ympäri noin kymmenen minuuttia, sivusilmällä näin, että vahna herra oli buudelinsa kanssa talomme sivussa. Ajatteli varmaan tulla hieromaan tuttavuutta ja minä tietenkin kirosin pellolla, koska halusin päästä sisälle mahdollisimman nopeasti. Näin jo sieluni silmin mitä Fifimme sanoisi naapurin buudelista. Sitten en voinut enää kökkiä pellolla pidempään, koska jalkani olivat aivan jäässä. Kuten arvat a saattaa luisetelin koirani perässä, kun se ilmoitti, että buudeli on hänen reviirillään. Siinä sitten vanha herra ja buudeli saivat vipinää kinttuun kun poistuivat salamana paikalta. Toivottavasti koiramme malttaisi tutustua buudeliin ilman mitään kauheita episodeja, koska olisi ihan mukavaa, että koirallamme olisi taasen joku (alistus) kaveri… buudeli on siis narttu ja luulenpa että haaveeksi tämä kaveruus jää…
Hammaskalustonikin sanoo juuri tällä sopivalla hetkellä sopimustaan irti. Sain vihdoin varattua hammaslääkäriajan Trieristä. Löysin netistä erään hammaslääkärin, jonka sivut vaikuttivat siltä, että todennäköisesti paikka olisi ihan ok. Laitoin netin kautta aikatiedustelun ja minulle soitettiinkin heti puolentoistatunnin päästä ja ehdotettiin aikaa tämän viikon maanantaille. Olin kovin yllättynyt, koska sain ajan niin nopeasti. Toissapäivänä olin sitten hammaslääkärillä. Änkytettyäni vastaanottotiskillä saksaa, vastaanottovirkailija kysyi minulta puhuisinko englantia. Tokihan minä englantia puhun ja vähän sekaisin saksaakin, koska kielen vaihto lennosta on yllättävän hankalaa, koko ajan puskee saksalaisia sanoja sekaan ja puhe on karmeata sekametelisoppaa. Asiat saatiin kuitenkin selviksi ja neiti otti minusta oikein kuvankin, mietin vaan, että kuinkahan komea klyyvari siinä alaviistosta otetussa kuvassa komeileekaan.
Istuskelin oranssin keltaisessa moderniakin modernimmassa odotustilassa katsellen televisioruudulta mitä ihmeellisempiä puhdistus, paikkaus ym. menetelmiä. Kainaloni olivat aivan hikiset… jännitystä kenties ilmassa ja vienoa hien tuoksua, koska ostin vahingossa ”meren” tuoksuista dödöä, jota en pysty hajun takia käyttämään. Vihdoin hoitaja haki minut toimenpidehuoneeseen. Kysyin puhuisiko hän englantia, mutta sain kielteisen vastauksen. Hammaslääkärin saavuttua kävi selväksi, että hän puhui sujuvaa englantia. Pieni pyöreä mies, hiukan naisellinen, mutta vain hintsusti, eli sellainen siisti kaveri. Erittäin asiallinen, rauhallinen ja jollain tasolla luottamusta herättävä persoona. Suustanihan löytyi sitten kaksi vanhaa vaihdettavaa paikka, sekä alatakahampaiden välistä kunnon karies. Näiden neljän tulevan paikkausoperaation lisäksi etuhampaani laitetaan kuntoon. Minulle on tehty 20 vuotta sitten sellainen operaatio, missä etuhampaiden välissä ollut jänne poistettiin ja hampaat vedettiin ”yhteen”. Omistin siis ”Madonna” hampaat. Operaation yhteydessä hampaisiini lisättiin muovia, jotta välejä saatiin täytettyä. Nyt nämä muovit ovat alkaneet halkeilla ja ruskettua, joten niiden ulkonäköä hiukan fiksaillaan. Karmeintahan tässä on se, että annan jonkun ventovieraan hampulääkärin muotoilla etutalttani uuteen uskoon. Saa nähdä minkälainen pupujussi sitten olenkaan ensi kuun kahdennentoista päivän jälkeen. Täytynee laittaa tänne ennen ja jälkeen kuvat. No luonnollisestihan minua jännittää, että minkähän kokoinen lasku putoaa postilaatikkoon?? Kyseessä on kuitenkin koko suun yhden neljäsosan operointi, kvääääääääääk. Vakuutuksessamme on vielä henkilökohtainen hammaslääkäri ”katto” ja se ei ole hääppöinen summa. Jos olisin mennyt lekurille aiemmin, niin olisin saanut jaettua kulut kahdelle eri vuodelle. Taas voi vaan katsoa peiliin…
Hampulääkäristä suuntasin kielikurssille. Opettajamme oli siis edellisen viikon kipeänä ja viikkoon ei ole tullut opiskeltua kuin hammaslääkärisanastoa. Kipaisin ennen kurssia vielä nopeasti ruokakauppaan, ja mennessäni ruokakauppaan sen pihassa seisoi epämääräinen joukko nuoria aikuisia, hiukan hamppuuntuneen näköisiä mieshenkilöitä. Huomasin yhden kaverin tuijottavan minua aika intensiivisesti. Tultuani kaupasta ulos, sama kaveri jatkoi tuijotustaan. Kävelin joukon ohi ja kuulin takaani… ”Pass auf… so alt!!”, buahhahahahaaaaaaa. Tässäkö se nyt tuli, näytänkö todellakin niin vanhalta?? Jos kyseessä olisi ollut joukko teinejä, niin tämä olisi ollut vielä ihan asiallinen kommentti, mutta hampuusit näyttivät kyllä jo ihan äijiltä itsekin, perskele!!! Minua kyllä nauratti, täytyisi varmaan hymyillä enemmän niin orastavat buldogit nousisivat hiukan ylemmäs. Matkalla kyllä mietin, että helskutti, olen todellakin kohta jo 40, olisiko tämä kriisin paikka!!
Kielikurssille oli tullut kolme uutta oppilasta, ja porukkaa on ehkä jo vähän liikaa. Varsinkin kun minusta tuntuu edelleen että junnaamme paikallamme. Muuten tykkään kyllä kovasti porukasta ja kurssilla vallitsevasta välittömästä tunnelmasta. Saksan lisäksi kun kuulee useita muita kieliä. Ihmiset tulevat kuka mistäkin, mutta kaikkia naurattavat samat jutut.
Vaihdoimme sunnuntaina huoneiden järjestystä, makuuhuone vaihtoi paikka pienempään huoneeseen, joka on juuri sopivan kokoinen makuuhuone ja entisestä makuuhuoneestamme tuli yhdistetty jumppasali-toimisto. Tilat tulivat huomattavasti paremmin käyttöön ja mikä parasta, kaikki romut ovat samassa läjässä. Juoksumatto, nyrkkeilysäkki ja hilavitkutin pääsivät saman katon alle tietokoneiden kanssa. Toivottavasti omistamme tulevaisuudessa asunnon jossa on kellari tai joku ulkorakennus, mihin nämä kuntoiluvälineet voi kätkeä katseilta, ovat ne niin rumia! Nyt olisikin sitten parempi olla kesäkunnossa jo helmikuussa, kun ei tarvitse mennä kotia kauemmaksi liikuntaa harrastamaan.
Muksusta vielä pari sanaa. Neiti puhuu tällä hetkellä varmaan parhaiten saksaa. Papalta kysyttiin toissapäivänä ”Was ist das?”, toissa yönä huudettiin sängystä ”hilfe”, kun käsi oli jäänyt pinnojen väliin jumiin, jalkaan laitetaan ”shuu”, ”ains ja trai” ovat myös suosikkeja sekä ”leke”, tässä siis muutama esimerkki ja kirjoitettuna niin kuin ne sanotaan. Mieheni onkin alkanut puhumaan myös minulle ruotsia, jotta muksu kuulisi ruotsiakin enemmän. Saksan kieli tarkoittaa valitettavasti sitä, että se on opittu TVtä katsoessa, mikä ei ole todellakaan kauhea ilon aihe. Nyt vaikuttaisi ihan siltä, että neidin ”oma kieli” on osittain saksaa, eli se kieli millä leikitään ja höpötetään itsekseen. Selvästi ovat sanat lisääntyneet viimeisen parin viikon aikana, vaikka kokonaiset lauseet ovat kolmen sanan mittaisia lyhyitä toteamuksia. Flunssan takia suoritettu koppihoito alkaa selvästi näkyä kiukkuisuutena, eli nyt täytyisi päästä jo ulos pidemmiksi ajoiksi. Toissapäivänä teimme takapihalle Minni Hiiren ja ajelimme kolmipyöräisellä, tänään kenties jotain muuta. Eilen emme kerinneet ulkoilemaan, koska neiti heräsi kello neljä ja otimme kohtalaisen pitkät päikkärit. Onneksi tänään vielä nukutaan, joten päivästä tulee normaali.
Tällaista siis tänne, hiukan masentuneet ovat fiilikset joulun osalta. Huomaan myös kaipaavani kavereita näinä ”epätoivon” hetkinä. Teletappiyhteys siskoon kuitenkin ilmeisesti toimii, koska hän soitti minulle juuri sinä päivänä kun olo oli kaikkea muuta kuin pirtsakka. Mainittakoon tässä vielä, että minullahan ei ole biologista siskoa, vaan paras ystäväni on minulle kuin sisko, koska hän on tullut meille perhepäivähoitoon ”vauvaiässä”. Kyllähän me tietysti sukuakin ollaan, eli ystäväni on pikkuserkkuni tytär ja sehän on luonnollisesti vähän niin kuin sisko…
Olen muuten rikkonut laseja viime aikoina ihan hyvällä tahdilla ja sirpaleidenhan pitäisi tuoda onnea… sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti