KOTIROUVAN EUROOPAN SEIKKAILUT...: Mennyttä ja tulevaa...

No niin, olen kirjoittanut tämän tarinani alun jo viikko sitten ja vaihtanut siihen jo kerran aikamuodotkin, mutta nyt en kyllä vaihda enää mitään, lukekaa hyvällä mielikuvituksella. Jatko-osa alkaa jostain kohdasta, ja se on sitten tätä päivää… ja tässä vaiheessa jo eilistä…

Kotirouvan piti siis suunnitelmien mukaan lähteä ensi viikolla kahden viikon visiitille kotosuomeen, mutta kuinkas sitten kävikään? Isännän kanssa kun suunnittelimme miten tapahtuu perheen vaiheittainen muutto takaisin pohjolaan, törmäsimme sellaiseen pikku ongelmaan, että jos rouva haluaa muuttaa sinisen rautaratsunsa kanssa Suomeen kesällä, on viimeisen vuoden aikana vietetty piirun verran liikaa aikaa kotimaassa, jotta rautaratsu pääsisi maahan ilman veroja muuttoautona. Noh, eipä siinä auttanut muu kuin perua ensiviikon matka suru puserossa, mutta tulevaisuuden kannalta tämä oli kyllä ehdottomasti paras ja sujuvin ratkaisu. Lopputulos taitaa kyllä kuitenkin olla aika plus miinus nolla, mutta eipähän sitten tarvitse ensimmäisenä olla autoa ostamassa, sitä kun varmasti tarvitsee.

Tässä tämä "tuhannen taalan" kärry, pientä laittoo se vaatii vaan...

Autoista puheen ollen, vein isännän eilen töihin ja SAIN ajaa herran autolla. Eihän se mikään urheiluauto ole, mutta minun polkuautoon verrattuna siinä on jokseenkin jonkin verran enemmän potkua. Tämä tulee erityisesti esille moottoritiellä, kun oma autoni tuntuu hiukan kiikkerältä jo 120 km/h vauhdissa, niin isännän autossa ei vauhtia huomaa vasta kuin 160 km/h kohdilla, ja silloinkin vasta sitten kun tulee vähän vatkausta koriin esimerkiksi rekan ohituksessa. Ajomukavuus on niin huipussaan, että vauhtia ei oikeasti huomaa, mikä on kyllä mielestäni erityisen vaarallista, varsinkin kun ratissa on tällainen itsekseen puheleva hömppä. Siinä mietin samalla myös sitä, että hevosetkin ovat vähän niin kuin autoja, toisissa on sitä laatua ja ”moottoria” vähän enemmän ja toiset taas ovat ihan kivoja ilman sen kummempaa loistokkuutta. Tällaisia syvällisiä ajatuksia siis eilen…

ja tähän väliin muutama kuva naapureista...

Lapseni muistiinpanojensa äärellä "Lammas, äiti, pappa..."

Takapihan onnelliset naapurit, jotka pääsivät tänä vuonna kuukautta myöhemmin ulos kuin normaalisti...

Viikko on taas kulunut lapsen sairastaessa. Nyt on sitten yskää, kuumeetta ja ilmeisesti keuhkoputkentulehdus. Keskiviikkona käytiin ensimmäisen kerran lääkärissä ja eilen ohjeen mukaan toisen kerran. Saimme antibioottikuurin jonka aloitamme jos kuume taas nousee korkeaksi, jos ei, niin sitten saa kuurit unohtua. Toivotaan siis että tauti on jo väistymässä, sillä neiti vaikuttaa jälleen kohtuu normaalilta, lukuun ottamatta yskää ja nenästä valuvaa limaa (mikä sekin meillä erityisen normaalia). Kaksi edellistä päivää keli on ollut hurjan lämmin, eilen huiteli varjolämpötilat jo + 30 kieppeillä. Toki taas parhaat päivät osuvat juuri siihen ajankohtaan kun joku meillä sairastaa.

Kaikkia varmasti kiinnostaa, että kävin ”räpsätohtorilla”, jos minulle tulee jotain täältä Saksasta ikävä, niin se on mun gyne. Se on kyllä niin ihana nainen, että siitä vois muutkin lääkärit käydä ottamassa oppia, miten potilasta kohdellaan!! Nyt on sitten vuositarkastukset tehtynä tisu-ultraa myöten, ja kaikki on onneksi ihan OK. Muistakaahan ystäväiset käydä tisutarkastuksessa, en soisi kenenkään sairastuvan rintasyöpään, äitini kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi seitsemän vuotta ja hänen kohtaloksi koitui siis laajalle levinnyt rintasyöpä. Pitäkää huoli itsestänne ja KOSKETELKAA tisujanne ♥. Tästä aiheesta kun ei voi liikaa paasata!!

Vuoroani odotellessani lueskelin paikallista lehteä, jossa oli tietoa luomien tarkastamisesta. Olen suunnitellut jo vuosikaudet, että pitäisi mennä tarkastuttamaan yhä laajentuva luomiarmeijani, mutta en ole saanut aikaiseksi. Lukiessani juttua, totesin, että kuulun riskiryhmään ja muutama luomeni on oireillut samaan tapaan kuin artikkelin ”nyt soivat jo viimeiset hälytyskellot”-luomikuvaukset. Kvääk, ehkä kuitenkin vielä jahkailen ja piirtelen niitä viivoja luomesta toiseen… Loppuu nimittäin rahat pussista kesken…

Kävin hammaslääkärilläkin putsauttamassa kalustoni ja kas kummaa suussani on kokonaista kolme reikää!! Tämä on varmaan kosto siitä, että söin koko viime vuoden karkkia kuin hullu. Viisauden hampaat ovat saaneet siis karieksen kavereikseen ja alakerran takakalustossa kummittelee myös samainen kaveri. Lisäksi minua ohjeistettiin pesemään hampaani aamuin ja illoin eri hammastahnoilla… mielenkiintoista. Kesäkuun alussa pääsen siis nauttimaan poraamisesta. Samalla minulle varattiin hampaiden putsausaika jo puolen vuoden päähän, sillä viimeisestä kerrasta oli kulunut LIIAN KAUAN! Enpä taida kyllä olla enää silloin maisemissa. Odotan mielenkiinnolla kun lääkäri näkee ensi kuussa isännän amalgaamiluolan! Mikähän silloin on kommentti…? Tällä kertaa oli muuten astetta kovakouraisempi nainen putsaamassa hampaitani, viimevuotiseen verrattuna. Muksukin pääsee ensi kuussa irvistämään… eli kampanjana on, kalustot kuntoon.

Koirakin pitäisi viedä vuotuiseen raivotautirokotukseen, taitaa olla koirallakin edessä onnenpäivät, kun pääsee takaisin Suomeen, mutta tulevilla naapureillamme ehkä EI!!

Ystäväni FB päivityksien innoittamana juoksin torstaina taas pitkästä aikaa juoksumatolla pienen lenkin, ongelmana oli lähinnä lapsen rauhoittelu, jottei hän kipeänä jumppaa liikaa mukana. Tempasin siinä sitten loppuverryttelyksi jalkakyykkysetin, ja täytyy kyllä sanoa että sen tehokkaampaa liikettä ei varmaan löydy, viimeiset kaksi päivää on ollut ongelmallista kävellä, sekä istua ja nousta ylös. Liikunnasta tulee kyllä niin hyvä mieli, mutta miksi se on joka kerta niin vaikea aloittaa??

Muksu ja liidut...

Pukeutumisen perusopit, kaksi hametta päällekkäin + talvisaappaat = keuhkoputkentulehdus

ja sitten tähän päivään… eli eiliseen…

Meillä on siis muksun kanssa yhteinen harrastus, nimittäin yskiminen, ei perskule lima poistu kropasta vaikka kuinka kakoo. Liikunta on jäänyt aika vähäiselle, ja olenkin panostanut sitten syömiseen, se kyllä onnistuu mainiosti.

Olimme eilen vierailemassa ex-naapuriemme ”uudessa kodissa”, vierailu venähti sellaiseksi puolen päivän maratoniksi kera grilliherkkujen. Aurinko paistoi ja oli ihan tajuttoman lämmintä. Naapurinsetäkin osoittautui suomitietäjäksi ja hän huutelikin ”Berliinin muurinsa” takaa meille leppoisia juttujaan. Naapuripihojen välissä oli siis korkea aita, jossa oli mukavat kurkistusaukot joista setä meitä tiiraili. Pihassa oli myös mukava lasten keinu/kiipeilyhässäkkä, siitä saimmekin idean (sillä pirpanamme huuteli koko ajan ”Ich bin Captain Hook”) että mökillemme pitää valmistaa samalla tyylillä merirosvoalus serkkupojan ja neidin leikkipaikaksi. Muksumme jaksoi siis olla erityisen haltioitunut kohteesta ja varsinkin siinä olevasta ratista, joka muistutti siis merirosvolaivan ruoria. Talo oli tyypillinen tämän alueen saksalainen talo, pitkä katu taloa vieri vieressä, kylki kyljessä, pieniä huoneita sokkeloista sisätilaa, sekä bonuksena apinan tuoksua. Todellakin, edellisellä omistajalla oli Peppi Pitkätossu-apinoita, liskoja, rauskuja jne. eli kaikkea eksoottista elukkaa. Apinoista on siis jäänyt kepeä nenäkarvoja kihelmöivä ”öö de manki” seinäpintoihin.

Isäntä "piäskiimiehenä"

Muksut kiipeilytellingissä...

Vähän kyllä hävetti kun mentiin tosiaan ihan ekstemppppppporeeeee ja syötiin vielä niiden kaapitkin tyhjiks. Muksu oli kyllä onnensa kukkuloilla, kun pääsi kamujensa kanssa leikkimään. Tänään olikin sitten aamulla tekemistä kun ei millään meinannut haluta jäädä päiväkotiin. Ei ole kyllä aiemmin sellaisella ristiriipuntaotteella pitänyt mammasta kiinni, tippa silmässä nyyhki ja masukin oli kuulemma pipi. Onneksi päiväkodin täti tuli lopuksi hätiin ja riipuntakohde vaihtui ja mamma karautti kulman taakse karkuun.

Prouvan aamupäivä kuluikin sitten pakastinta sulattaessa, se kun oli ties kuinka monennenkymmenennen kerran jäänyt puoleksi päiväksi auki! tai siis rakoselleen. Ei mennyt enää illalla kiinni ilman korien poistamista ja tein taas juuri niin kuin ohjekirjassa kehotetaan, eli käytin sulatukseen hiustenkuivaajaa, sillä muuten olisi odotellessa mennyt hermo!! Sain myös soitettua koiralle rokotusajan joka sattuikin sitten ihan tälle samalle päivälle. Käyn siellä lekurissa kerran vuodessa, mutta sen verran hyvin olen törttöillyt, että vastaanottovirkailija jaksaa minulle aina NAURAA! Tänään ei onneksi ollut sellaista ruuhkaa kuin viime vuonna, muksulle iski odottaessa pissahätä ja kävimmekin sitten jonkin sähköpääkeskuksen salamamerkkien takana lorottamassa puskapisut. Sitten neiti ilmoitti että hän haluaa leikkimään ”tietokoneella”, eli tarkoitti odotustilassa ollutta lasten kassakonetta. Samassa hän säntäsi juoksu jalkaa ”väärään suuntaan”, kunnes kysyin, että mihinkäs hän nyt on oikein menossa? ja totesin, että se on täysin väärä suunta. Ilmeisesti lapseni on perinyt suuntavaiston isältään, tai autopilotti ei ollut päällä…

Koira istui taas nurkassa lamaantuneessa paniikissa, mutta eläinlääkäri on kyllä ihan ykkösluokan herra. Ottaa asiat eläimen kantilta ja käyttäytyy erikoisen rauhallisesti. Siellä sitten rupateltiin kaikkea mahdollista, vähän ohi aiheenkin ja tokihan apulainen ja tohtori ihmettelivät lapseni hiusten kiharuutta, sehän on se vakio juttu. Täytyy kyllä itsekin myöntää, että en ole tällaisiin korkkiruuveihin vielä aiemmassa elämässäni törmännyt, mutta perintötekijät ilmeisesti velvoittavat. Tokihan kutrit ovat joka paikassa ihmetyksen aihe ja niitä täytyy vielä jostain syystä aina päästä koskettamaan…

Koiruli oli tosiaan niin napakassa paniikissa, että kaupassa poikkeamisen sijaan päätin tuoda koiran ensin kotiin ja lähteä vasta sen jälkeen kauppaan, mikä osoittautuikin aivan loistoideaksi, sillä kun pääsimme kaupasta takaisin autolle, olimme ukonilman keskiössä, siinä avonainen parkkitalo paukkui kun viereen mosahti neljä kertaa salama, ihan järkyttävä keli, muksu oli hitusen paniikissa ja äiti taisi olla myös. Heitin kaikki ostokset epämääräisesti suoraan takakonttiin ja lähdimme Brezelit suussa täristen kohti kotia. Yöllä sama pauke jatkui, ja kerran mossahti kyllä meidän tiluksillekin, niin että piti oikein pompata sängystä YLÖS. Niin ja kokkailin illalla itselleni salaattia, jonka ylle oli tarkoitus heittää käristettyä pekonia. Noh, siinä vaiheessa kun olin salaatit, tomaatit, kurkut ja sipulit pilkkonut, huomasin ilmassa leijuvan käryn ja tajusin laittaneeni ennen pilkkomisen aloitusta levyn täysille paistinpannun kera. Enpä ole vielä tähän päivään mennessä tehnyt niin hyvää esilämmitystä pannulle, että siinä paistui napakasti pekonisuikaleet ilman että levy oli enää edes päällä, ajatukset taisivat jälleen liitää jossain muualla.

paikalliset "marimekot"

rauhoittavaa katseltavaa...

pari lehteä ; )

Unikot kukkivat täyttä päätä ja olenkin kuljettanut kameraa mukanani. Täytynee bongailla yläpelloilta vielä vihreän pellon ja punaisen yhdistelmää, jotta saisin taulun muistoksi seinälleni. Isännälle sanottiin eilen ensimmäistä kertaa selvästi, että jatkoa työsopparille ei ole luvassa, eli meidän perhe nyt sitten AIVAN OIKEASTI palaa Suomeen, tulevaisuuden kuviot ovat vielä sangen avonaiset, mutta suunnitelmia on, katsotaan mitkä niistä saavat siivet allensa. Minä siis muutan heinäkuun alussa Suomeen ja isäntä joulukuussa. Muutamme vanhaan kotiimme, eli meidän kaksioon!! Yritämme ainakin hetken mahduttaa itsemme tähän tilaihmeeseen, mutta aika näyttää mitä missä ja milloin. Oma talo on tietenkin haaveena. Positiivisia asioita hakiessa, ensimmäisenä tulee mieleen se, että on 40 neliötä vähemmän imuroitavaa!! Se jos mikä lämmittää mieltä. Joskin ennen muuttolastimme Suomeen tuloa, täytyy ilmeisesti käydä isällä pesemässä pyykit ja muuta mukavaa säätöä, imurikin pitäisi ilmeisesti hakkia… ja mitä vielä…

Niin, olen onneni kukkuloilla, mutta toisaalta mieli on myös haikea. Vaikka henkilökohtaisesti tämä ”matka” on ollut henkisesti aika rankka, niin silti tiedän, että kaikki täällä kokemamme on omalla tavallaan erittäin spesiaalia. Lisäksi lapsemme on kasvanut täällä, elänyt ensimmäiset vuotensa tässä kulttuurissa, oppinut vieraan kielen ja saanut omia ystäviä. Toki hänkin kaipaa kokoajan Suomea, sukulaisia ja erityisesti Mufan mökkiä. Hienoa kyllä päästä takaisin kotiin.

Loppuviikosta meille pitäisi tulla sitten ihan oikea kesä, eli lämpöisiä lukemia luvassa ja auringon paistetta. Nytkin on toki lämmin, mutta tässä on vielä pari päivää luvassa ukkosta, isäntä naureskeli eilen illalla kun jytisi nurkat, että jos minä olisin joutunut kokemaan samanlaisia SUURIA myrskyjä kun hän AMERIIIKASSA, missä kaikki on suurempaa ja parempaa kuin täällä ja vesisadekin satoi vaakasuorassa, olisin ollut kauhusta kankeana. Näin saattaisi kyllä olla, sitä mukavampi päästä takaisin kotosuomeen, missä ukkonenkin on pykälän verran lällympi kuin täällä. Mitä nyt paria puuta kaatuu silloin tällöin, mutta jyrisee ja paukkuu vähemmän.