Näin kirjoitin kaksi viikkoa sitten…
Elämä maistuu välillä makealle ja välillä makeutusaineella makeutetulle, eli keinotekoiselle! Olen viimeisen viikon aikana pohtinut paljon omaa elämääni ja sen TYLSYYTTÄ! Tähän asti kotona on ollut enemmänkin kuin mukavaa, mutta nyt olen ilmiselvästi saavuttanut sellaisen kohdan, missä täytyy saada jotain muutosta aikaiseksi! Ehkä kaikki lähtee siitä, että lapsi on kasvanut sen verran isoksi, että sille ei riitä enää pelkkä äidin virittelemä aktiviteetti. Äitihän on luonnollisesti aika köyhämielinen keksimään mitään sen kummempaa kuin keinuttelu kylän piskuisella leikkikentällä, jossa ei ole ristin sielua mailla eikä halmeilla, ehkä yksi puolivilli kissa saattaa kulkea ohi. Pyöriminen karusellissa ja keinuminen keinussa saa kaiken lisäksi äidille yrjön kurkkuun, ei tarvitse haaveilla Särkänniemestä, kun pelkkä karusellin ajattelukin saa pahoinvoivaksi. Noh, viime viikolla suivaannuin leikkikentällä tähän tilanteeseen niin kovin, että sain jopa aikaiseksi ottaa selville, missä on lähin Kindergarten jossa on ryhmä alle kolmevuotiaille lapsille. Nyt sitten vaan sähköpostia aikaiseksi ja kyselyä kehiin… seuraava missio onkin sitten töiden löytäminen.
Olen siis yrittänyt bongata vähän virikkeellisempää leikkikenttää ja vihdoin myös löytänyt sen. Ainoa huono puoli on se, että kentälle täytyy mennä autolla koska se sijaitsee Luxin puolella. Grevenmacherista löytyi erittäin siisti ja riittävän aktiviteettirikas leikkikenttä ja mikä parasta siellä on paljon muita IHMISIÄ!!!! Ensimmäisellä kerralla muksu seisoi keskellä kenttää suu apposen ammollaan ja tuijotti muita lapsia. Liukumäetkin olivat niin liukkaita, että neiti meinasi lentää maata kiertävälle radalle kun liukumäki loppui. Toisella kerralla liukumäet olivatkin sitten niin nihkeitä, että piti melkein tuupata selästä vauhtia. Sellaistahan se tuntuu olevan tämä elämä, välillä luistaa ja välillä ei! Hauskaa on myös seurata, mitenkä lapset ovat kiinnostuneita toisistaan, eilen ollessamme leikkikentällä neiti istui liukumäen yläpuolella olevan pöydän toisella puolella ja ranskaa puhuva poika toisella, siinä sitten hiljaisen kiinnostuneesti tuijotettiin minuutti tolkulla luxemburilaissuomalaisittain toista silmästä silmään. Touhu tuntuu muutenkin olevan aika kansainvälistä, leikkikentältä löytyy kansalaisuuksia joka sormelle. Mielenkiintoista on myös kulttuurierojen näkyminen lasten ja vanhempien vaatetuksessa. Minä kuljen farkuissa ja halpismarketin tohveleissa, sekä toppaliivissä, lapseni on myös pakattu syksyiseen varustukseen. Luxemburgilaiset ovat hame jakkupuvuissaan sekä pienen pienissä pikkukengissä. Hiukan etelämaalaisemman näköiset naiset kulkevat taasen t-paidassa hameen kera. Lapset ovat myös kohtuu heppoisesti puettu, vaikka illat täällä ovat jo aika viileitä, kun aurinko lakkaa lämmittämästä.
Ja sitten tähän päivään…
Viimeisen viikon on ollut lämmintä ja aurinkoista. Eilen rysäytti sellaisen ukonilman illalla, että siinä oli valonäytöstä melkein samaan tapaan kuin Suomessa kesällä koetussa mahdottomassa ukonilmassa. Ihastelimme koko perheen voimin tätä valo-show’ta olkkarin ikkunan vieressä maaten. Olen saanut viimeisen puolentoista viikon aikana kohtalaisen paljon aikaiseksi, olen hakenut töitä ja muksun Kindergarten asiat ovat nytkähtäneet pykälän edemmäksi. Vielä ei kuitenkaan ole työpaikkaa eikä hoitopaikkaa, mutta viikko on ollut mielenkiintoinen ja piristävä. Olen puhunut Saksaa enemmän kuin koko puolentoista vuoden aikana yhteensä ja viihtynyt nenä kiinni internetin kielikursseissa. Ensi viikollahan pitäisi alkaa myös kansalaisopiston kielikurssi, saapa nähdä alkaako se todella vai ei…
Neidillä on viikonloppuna syntymäpäivät. Sunnuntaina tulee kaksi vuotta täyteen, ja sitä juhlitaan hillitysti pienellä porukalla. Olen laittanut rinsrenssan huonetta kuntoon ja vaihtanut kalusteiden järjestystä. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että hyvältä näyttää. Olen päässyt myös alkuun ikuisuusprojektissa ”sukulaisten kuvien tulostaminen”, Mufan ja Famon kuvat saatiin kehyksiin ja sitten loppuikin molemmista tulostimista muste!! Eipä siinä, ipana pipana on kantanut Mufaa ja Famoa mukanansa erittäin ahkerasti. Ensin molemmat isovanhemmat sijoitettiin ikkunalaudalle, jonka jälkeen yritettiin asettautua selvästikin heidän syliin, mutta kukapa se nyt onnistuisi istumaan valokuvan syliin… ei ainakaan meidän neiti, vaikka yritys olikin kova. Sitten oltiin jo lähdössä Mufalle, Mufan kuva asetettiin ulko-oven viereen ja päälle puettiin jo takkia. Suru oli suuri kun äiti kertoi taas tosiasoita ja muistutti lastansa siitä, että Mufalle pitää mennä lentokoneella ja ei riitä vaikka mentäisiin ovesta ulos. Sitten Mufa ja Famo saivat raikkaan vessaharjapesun vessanpöntöstä otetulla vedellä. Tämän jälkeen kuvat painautuivat naamat vastakkain yhteen ja kuului armoton MOISKAUS, perään lausuttiin vielä kovaan ääneen PUSU, jotta äidillekään ei jäisi epäselväksi mitä juuri äsken oli tapahtunut. Sitten tehtiinkin jo sotamaalausta värikynällä Famon ja Mufan naamaan. Mufa on jopa saanut kärrykyytiä pitkin asuntoa, kun neiti työntelee kuvaa kärryillänsä ympäriinsä. Vielä on pitkä liuta kuvia siis tulostamatta, kaikki läheiset sukulaiset ja ystävät pitää saada raameihin, parempi kuitenkin varmasti jättää sitten kertomatta kuka on pussannut ja ketä!!
Tänään olimme 2v lääkärissä eli U7-tarkastuksessa. Napero ei syönyt aamulla mitään! Tulikin sitten mieleeni, että ehkä näinkin varhaisella iällä ollaan tarkkoja siitä, mitä puntari näyttää mittauksen aikana. Paino oli huimat 12 kiloa ja 360 grammaa ja pituutta huikeat 92 senttiä. Muksu käyttäytyi erittäin hyvin, ja meidän lääkäri on kyllä erinomainen yksilö. Valitettavasti joka kerta kun olemme lääkärillä käyneet neiti saa rokotteen, niin kuin nytkin. Nyt oli kyllä selvästi enemmän rimpuilua ja huutamista kuin aiemmilla kerroilla. Saimme viimeisen tehosteen B-hepatiittilisällä ja seuraavaksi onkin vuorossa jälleen B-hepatiitti tehoste ensin neljän viikon päästä ja sitten vielä puolen vuoden päästä, itselläni ei kyseistä rokotetta ole ja täytyisikin ryhdistäytyä ja käydä hankkimassa se itsellekin. Isännästä ei niin väliä…
Isännästä puheen ollen, kotiimme on tullut ovista ja ikkunoista E-bay paketteja, jotka etupäässä sisältävät MIKROKUITULIINOJA!!!! Autoa pitää kuulemma sivellä mikrokuituliinalla…
Lääkärin jälkeen suuntasimme kaverillemme kahville ja ihastelemaan neidin synttärikakkua, jonka rakas ystävämme on loihtinut! Sieltä matka jatkui halpiskauppaan, josta piti ostaa synttärikemuille rekvisiittaa. Siinä vaiheessa kun muksu paiskasi kaupan lattialle pallon joka oli valmistettu joustamattomasta materiaalista, äidin sietokäyrät kärähtivät ja matka jatkui pallon palaset kourassa kohti kassaa. Ei tarvinnut onneksi rikkoutunutta palloa maksaa, eikä kyllä maksettu muutakaan, koska navigaattori virittyi kohtaan home.
Tässähän on jälleen perinteisesti käynyt niin, että koko viikon on pitänyt siivota huushollia synttärikemuja varten, mutta en ole tehnyt mitään, koska viimetipan kiire ja hösötys on se, joka oikeasti luo (takakireän) tunnelman…
Kiitokset sukulaisille korteista ja lahjuksista, vaikka eihän niitä ole vielä edes avattu, mutta kuitenkin. Hienoa että tällä telluksella on vielä sellaisia ihmisiä, jotka eivät tee asioita niin kuin minä, eli aina myöhässä ; ).
Ai niin, sisäinen naapurinkyttääjäni on raivon vallassa. Joku talomme asukas on niin kehittynyt, että ei ymmärrä roskiksien sijaitsevan omissa roskakatoksissa. Meidän roskishan yritettiin tässä taannoin valloittaa, mutta nyt kun vihamielisesti sijoitin kaikkien roskalaatikot omiin katoksiinsa (ovat olleet osittain seinän vieressä pihalla) ja lukitsin oman katoksemme, niin joku näppärä jättää roskapusseja seinän viereen talomme etupihalle!! Kun ilmeisesti ei osaa laskea kuuteen ja ei löydä omaa roskakatostansa. Pitäisiköhän kirjoittaa ulko-oveen lappu että, VITTU-PERKELE!! Joka tarkoittaa tietenkin saksaksi että, ”Rakkaat Naapurit, Teillä jokaisella on oma roskakatos jossa on Teidän oma roskiksenne, olkaa niin ystävälliseT ja sijoittakaa omat roskanne Teidän omaan roskalaatikkoonne.” Ystävällisin terveisin Teidän oma Rouva Naapurinkyttääjä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti