Sunnuntaiaamu alkoikin sitten piirakoiden kokkailulla ja leivän leipomisella. Isäntä halusi suolaista piirakkaa ja minä väänsin kinkkujuusto- ja vuohenjuustotomaattipiirakat. Sen lisäksi tarjolla oli salaattia ja paljon ”oheismateriaalia” lihapullasta feta-juustoon. Halusin vielä testata kuinka Focaccia-leivän teko onnistuu ja opin jopa lausumaan tämän leivän nimen oikein kun yksi vieras oli italialainen. Parhaalla ystävälläni on muuten melkein samanniminen hevonen… (DVD leffoistahan saa toisinaan valita ”hauskat faktat” pop-upit, niin mikäjottei kotirouvakin voi väliin laittaa tällaisia pieniä faktatietoja blogiinsa, joilla ei sinänsä ole mitään merkitystä tarinan kulkuun). Jälkiruuaksi ystävämme oli loihtinut hienon vaaleanpunaisen elefanttikakun jonka lisäksi meillä oli paljon hedelmäkuutioita ja jäätelöä, unohtamatta tärkeimpiä, eli suklaa ja kinuski soooooooosia.
Vieraiden oli tarkoitus tulla neljältä ja kello kolme oli pakko päästä vielä suihkuun, luonnollisesti kaikki asiat olivat vielä kesken ja se viime hetken paniikki otti prouvasta vallan. Tämä ilmeni pienimuotoisella jäkätyksellä isännälle. Isäntä kun oli kantanut kortensa kekoon jo edellisenä päivänä ja oli koko sunnuntain keskittynyt ampumaan sotapelin vastustajia.(Muurahaiset kyllä kantavat kortensa kekoon joka päivä, mutta tiesitkös että muurahaisia tutkiva tiede on nimeltään myrmekologia ja muurahaistutkijoita sanotaan myrmekologeiksi?) jaaha, tämä ei kyllä nyt edes naurata enää kotirouvaakaan, joten keskitytään olennaiseen…
Lapsemme oli ollut viimeisen puolitoista tuntia päiväunilla ja herättyään hän sai juhlamekon ylleen. Sen jälkeen alkoikin äidin kattauksen uudelleen järjestely. Nalle Puh pillit vaihtoivat paikkaa kupeista keittiön lattialle syöttötuolin alle piiloon ja lautasetkin saivat kyytiä…
Vihdoin vieraat saapuivat ja pääsimme tositoimiin eli syömään. Vieraille tuntui maistuvan emännän kokkaukset erittäin hyvin, mikä on luonnollisesti suurin kiitos allekirjoittaneelle! Muksumme teki lihapulla, porkkana, kurkku ja juustolautasestaan omenamehun avulla keittoa. Yritti syödä naapurin lautaselta ja käyttäytyi muutenkin todella kaksi vuotiaan tavoin. Lahjatkin avattiin äidin avustuksella vasta syömisen jälkeen, kun ei vielä oikein ymmärretä, että paketissa on jotain sisällä. Kiinnostavampaa tuntuu olevan paperi, varsinkin jos siinä pomppii ”Tiga”- eli Tiikeri…
Juhlat jatkuivat kakun ja jäätelön syönnillä, sekä serpentiinien repimisellä ilmapallojen poksahdellessa. Mamma oli ostanut myös ”paperitorvia”, jotka eivät kauaa ehjinä pysyneet, mutta jotenkin nekin saatiin aluksi toimimaan vaikka synttärisankarin keuhkontilavuus ei aluksi meinannut riittää. Ensimmäisten vieraiden lähtiessä äippä koko yllärin, koska päivänsankari sanoi Hei-ein ja Tsüs-üsin lisäksi Pai-ai!! Näin oli siis opittu taas yksi uusi asia!!
Loppuillan muksuni työnteli Alex-leijonaa rattaissa ja katseli ystävämme paidan kauluksesta sisään. Kovasti nauratti, mutta mitään ei sanottu. Normaalisti lapseni sanoo ”tissi” kun hän katsoo minun paidankaulukseni sisään, nyt kohteet olivat kuitenkin noin kuusi kertaa suuremmat kuin äidillä, joten saattaa hyvinkin olla, että lapseni ei tunnistanut kyseessä olevan ”tissit”. Sitten päästiinkin jälleen huutelemaan Pai-aita kun loputkin vieraat lähtivät.
Aika tuntuu saaneen siivet selkäänsä. Silloin kun olin itse pieni, muistan kesälomankin tuntuneen ikuisuudelta, nyt taas vuodet vierivät eteenpäin kauheata vauhtia. Neitikin varttuu siinä missä aika kuluu, kaikesta kehityksestä en kyllä äitinä ole niin kovin ylpeä, vaikka tässäkin tapauksessa (niin kuin koiran koulutuksessakin) voin vaan taas katsoa peiliin!! Muksumme kasvaa siis ympäristössä jossa eniten kuulee tällä hetkellä puhuttavan suomea, joka on äidin ja lapsen kommunikointikieli. Isän kanssa puhutaan taasen ruotsia ja televisiosta kuullaan saksaa. Silloin tällöin neiti kuulee puhuttavan myös englantia. Tällä hetkellä osataan muodostaa noin kolmen sanan lauseita… ”Fia haluu… ei”, ”Akkuti haluu… ei”, ”Paita pois… ei”, ”Pappa haluu…ei”, ”Mamma haluu… ei”, ”Mufa haluu…ei”, mutta kaikkein kamalinta on, että lapseni sanoo ”Missä kauko?”… eli kaukosäädin!!! Mitenkä niin meillä on katsottu liikaa televisiota!??!! Luimme juuri Ilta-Sanomista kauhutarinan pojasta joka oli katsonut liikaa Tuomas-Veturia ja poika eli tässä lastenohjelma maailmassa. Meidän perheessä alkoi välittömästi televisiolakko!
Eilen illalla yritimme katsoa isännän kanssa Shrek kolmosta, mutta tokihan neiti parkaisi sängystänsä sellaiset serenadit, että äidin täytyi rientää hätiin. Yritimme jatkaa tutimista ISOlla sängyllä. Kolme kertaa koetin nousta ja lähteä kun luulin neidin nukahtaneen, mutta jokaisella kerralla neiti kääntyi, katsoi minua silmiin, laittoi käden poskelleni ja painoi pääni takaisin tyynyä vasten. SELVÄ, ei mennä mihinkään.
Sitten teimme isännän kanssa vuoronvaihdon ja kun sain elokuvan katsottua, kuului makuuhuoneesta kirkkaalla äänellä, ÄITI! Pappa nukkui (ei tunnustanut) vieressä ja muksu istui reippaana sängyllä. Muutaman kerran olen nukuttanut muksua sängyllämme ja lähtenyt sängystä siinä uskossa, että neiti nukkuu, mutta päästyäni makuuhuoneen ovelle kuuluu takaani jo iloinen lapsen paljaiden jalkojen ”läpinä” neidin astellessa reippaana parketilla. Tokihan neiti on oppinut jo käyttämään äitiä hyväksi tässä ”pyääää, en tahdo nukkua, mutta sormeni osoittaa tuohon isoon sänkyyn jossa uni tulisi varmasti heti”-jutussa. Toisaalta juuri tällaiset yhdessäolohetket ovat niitä parhaimpia, neiti toistelee sanoja joita hän on oppinut, kuiskii minulle omia höpöhöpö-juttuja , pussaa vähän väliä ja hymyilee ja kihertelee. Juuri tällaisina hetkinä sitä tuntee itsensä onnekkaaksi kun on saanut näin ihanan naperon itsellensä.
Lähdin tässä viime viikolla jälleen kerran aloittamaan kielikurssia ja minulle kävi toki vanhanaikaisesti, eli kurssi ei alkanutkaan. Onneksi paikalla oli myös toinen, joka olisi aloittanut kurssin, joten ei tarvinnut miettiä onko päässäni jotain vikaa. Kurssi alkaa sitten kuukauden päästä (jos alkaa). Kolmas kerta toden sanoo!! No, asiahan ei ollut tämä, vaan se, että oltuani poissa kotoa noin kaksi tuntia ja palattuani ruokakassit pullollaan takaisin kotiin. Totesin, että seinille oli ilmestynyt tilataidetta. Punaisella vahaliitukynällä oli piirretty juuri sellaista syheröä, mitä kaksivuotias taiteilijan alku mielellään piirtää. Nyrkkiotteella isosti sinne tänne! Yllätyksekseni löysin tilataidetta myös pienen lampun pienenpienen valokatkaisijan takaa, eli tarkkaa työtäkin oli tehty. Isäntä kertoi poistuneensa hetkeksi (karkea arvioni n. puoli tuntia) hotelli helpotukseen, jonka aikana tilataideteokset olivat ilmestyneet seinille ja oven karmiin. Jeij, jos hyvin käy ja kielikurssini alkaa, olen poissa kotoa kaksi iltaa viikosta ja voin vain kuvitella, kuinka värikkääksi asuntomme seinät saattavat muuttua! Vessapaperirullan purku on toinen mukava harrastus jota meillä aina silloin tällöin tarkkailun herpaantuessa tapahtuu.
Elämä rullaa siis vauhdilla eteenpäin, muksulle on haettu päivähoitopaikkaa, jotta saisimme lisää ystäviä ja neiti oppisi saksaa. Äiti on keskittynyt syömiseen, koska kuivankesänkurre-look alkoi olla jo hiukan luurangohtava ja isäntäkin on kohta taas tyyris tylleröinen. Niin, olihan minulla omatkin syntymäpäivät tämän viikon maanantaina, niitä ei erityisesti juhlittu, mutta kävin ystäväni kanssa lauantaina kylpylässä, jossa tuhlasin itseeni isännän 40-vee lahjakortin, että kiitos vaan Famolle ja Kälylle. Se olikin sellainen reissu, että sen riemut pitää jakaa myös teille, mutta siihen seuraavalla kerralla, sen verran voin jo paljastaa, että Kummeleiden ”munasillaan, munasillaan…”-kappale soi päässä puolet päivästä…
Pai-ai!
Ihana juttu! Kiitos!!!
VastaaPoistatv. Päivi