Kevättä rinnoissa…

Vaikka rintoihini ei koon puolesta kovin paljon kevättä mahdu, niin silti alkaa olla mullan ja ruohon tuoksua ilmassa. Päivä on jo selvästi pidempi, koska sysipimeys laskeutuu vasta puoli seitsemän aikoihin. Olisi ilmeisesti korkea aika saada jonkin sortin kirjoitusta näytölle! Aika rientää, niin että ei meinaa kyydissä pysyä.
Valoa ja aurinkoa kiitos! Sain jo muutama viikko sitten kulkea kaupungilla ilman takkia, mutta sen jälkeen on ollut selvästi kylmempää, vaikka päivälämpötilat ovat olleetkin plussan puolella. Hyvä kevään merkki on myös lammastarhan karitsat, joita on alkanut ilmestyä kovalla vauhdilla. Ihka ensimmäiset krookuksetkin on jo bongattu!

Sitten pieni päivitys viimeisten viikkojen tapahtumista:

Meille ilmoitettiin vihdoin, että lapsemme saa päiväkotipaikan toukokuun alusta lähtien. Tämä oli niin loistava uutinen, että taisin olla kuin Naantalin aurinko koko loppupäivän puhelun jälkeen. Luvassa on siis itsellenikin kahden viikon päiväkoteilua, koska vanhemman tulee olla mukana ensimmäiset kaksi viikkoa, mikä onkin erittäin mielenkiintoista!! Toivon todellakin, että kotirouvailu on saapumassa tiensä päähän!  Huhtikuussa pitäisi olla infotilaisuus jossa vanhemmille esitellään päiväkodin toimintaperiaatteita. Kovasti sinne on uusia lapsia tulossa, päiväkotia kun laajennettiin siinä määrin, että voivat ottaa 22 uutta päiväkotilaista mukaan…

Viime viikko sujui rattoisasti Famon ja serkku-pojan vieraillessa luonamme. Oli erityisen mukava viikko ja siitä muistona neste ja hötökertymät kropan ympärillä!! Sen verran herkkuperä olen, että kun vieraita tulee, niin syön kuin hevonen ja sillä on ikävä kyllä aina samanlaiset sivuvaikutukset. Onpahan nyt motivaatiota taas liikkua.

Kävimme heti alkuviikosta Amnévillen eläintarhassa, joka on kyllä todella mukava paikka sekä lapsille että aikuisille. Joskin siinä määrin kallis, että ei sinne ihan joka viikonloppu tarvitse mennä. Seuraavan kerran haluan mennä sinne sitten, kun magnoliapuut kukkivat! Eläimet kun on jo kahteen kertaan nähty, niin voin keskittyä puiden kuvaamiseen.

Tällä kertaa tiikereillä oli pentuja ja pääsimme seuraamaan eläinten ”ruokintaa”, mikä tarkoitti käytännössä pienten liha/kala/kasvispalojen heittelyä eläimille. Tulimme siihen tulokseen, että eläintarhan asukit olivat joko hyvinkin kylläisiä ja/tai hyvin laiskoja, sillä tiikereiden eväshetkeen osallistui vain pennut ja naaras tiikeri, uroksen maatessa katoksensa katolla karvaakaan räpäyttämättä.

Jääkarhut kyllä kovasti kuolasivat ja haistelivat ilmaa kun kalat lentelivät kaaressa heidän altaaseensa, mutta kumpikaan karhuista ei suostunut pomppaamaan altaaseen.

Virtahepo taas seisoi poikasensa kanssa aidan takana, kun eläintenhoitaja laittoi evästä suoraan sen avonaiseen kitaan. Sitten suu sulkeutui aina sekunniksi ja avautui jälleen apposen ammolleen ”heitäs emäntä vihta suuhun”- tyylillä.

Merileijonat taisivat olla ainoita erityisen aktiivisia ja esiintymishaluisia eläimiä.

Parasta antia koko reissussa oli bongaus uroselefantista, joka paritteli traktorin renkaan kanssa, ainakin se irrotti parhaat naurut. Tässä kuitenkin vielä ennen "lapsilta kiellettyä" showta...

Sarvikuonojakin oli ihan mukava seurata, ne kun ottivat matsia kaksi naarasta vastaan yksi uros. Kohtalaisen kevyesti niinkin isokokoiset eläimet liikkuvat.

Henkilökohtaiset suosikkieläimet taitavat kyllä olla pelikaanit, sekä kirahvit. Siellä täällä oli myös kylttejä, joissa Famon mukaan luki ohjeita esim. sellaisiin tilanteisiin jos vaikka leijona karkaa. En itse vaivautunut lukemaan kylttejä, koska toimintamallini oli selvä ilman ohjeitakin. Jos leijona olisi tullut vastaan, niin isäntä olisi jätetty sille syötiksi ja muu suku olisi paennut mahdollisimman nopeasti paikalta…

Kävimme myös Luxissa uimahallissa. Uimahalli oli kohtalaisen moderni, koska seinätkin olivat nahalla verhoiltu (tai millä lie tekonahalla). Todellakin, tämän viininpunaisen tekonahan lisäksi materiaalina oli käytetty mäntyä. Lasten allas oli mukavan kokoinen ja lämmin, tämän lisäksi oli kuntouimareille allas, pommpulaudat, sekä jumppa-allas, aaltoallas, ulkoallas ja kaksi vesiliukumäkeä. Olen jossain vaiheessa pudonnut kehityksen kelkasta, koska rannekkeilla lukkiutuvat vaatteiden säilytyskomerot ja ravintolassa rannekkeella maksaminen olivat minulle täysin uusia juttuja.
Muksu kellahti naamallensa lasten altaassa heti alkumetreillä ja halusi luonnollisesti pois altaasta saman tein. Siitä siirryimmekin sitten aaltoaltaaseen, jonka ”rannalla” veden roiskuminen kasvoille oli ilmeisen hassua ja mukavaa, koska neiti oli aivan onnessansa pärskeestä. Sitten alkoi lasten altaassakin oleilu taas maistua. Kävimme myös testaamassa vesiliukumäet ja sainkin hyvät coutsaukset serkku-pojalta kuinka saan vauhdit maksimiin, kun eka kierros tuntui kovin nihkeältä menolta. Selälleen ja selkä kunnolla irti alustasta, niin jo oli vauhtia niin että lensin melkein jarruttelualtaan takaseinään kun tulin putkesta ulos, korvat ja nenä täynnä vettä tietysti. Ai niin, mielenkiintoista oli myös se, että uimahallin vesi oli boorivettä, olen tähän mennessä huuhdellut vain hevosen silmiä boorivedellä, enkä koskaan vielä uinut sellaisessa. Olisin halunnut kokeilla myös toista liukua, jossa paloi jostain syystä kuitenkin kokoajan punainen valo, ajattelin siis, että hiukan kapeampaan putkeen oli kenties tarttunut joku karvainen könsikäs, enkä uskaltanut hypätä putkeen. Sen verran kyllä kerkesin näkemään, että sen laskeminen kesti jotakuinkin noin 4 sekuntia ja vauhti oli kova.
Muksu piti Famon liikunnasta huolta lasten altaassa sillä aikaa kun olimme serkkusen kanssa laskemassa, oli kuulemma huidellut laidasta toiseen niin että Famon oli pitänyt juosta kokoajan perässä. Kun saavuimme takaisin lasten altaalle, niin neiti teki jälleen kunnon sukelluksen altaan pohjaan, mutta tällä kertaa siitä ei oltu moksiskaan.
Kävimme tankkaamassa terveelliset ranskanperunat ja nugetit ravintolassa. Joskin neiti söi pikkupurkin ketsuppia ja palan muovihaarukkaa…

Kävimme viikon aikana myös visiitillä Luxissa ja Trierissä, eli kohtuu perinteiset kuviot.

Neiti sai aimo annoksen ruotsinkieltä höpötelleessään Famon kanssa, mikä oli erittäin hyvä asia. Tähän mennessä kun on tuntunut siltä, että ruotsia osataan tasan kaksi sanaa, jotka ovat ”pieru ja röyhtäys”!  Jälkikasvumme esitteli kyllä muutakin kielellistä antia viikon aikana. Ensimmäisenä iltana taisi tulla jo seuraavanlainen esittely: Istuimme ruokapöydässä ja neiti osoitti yhtäkkiä päätänsä ja sanoi ”Kopf”, sitten sana muuttuikin ”Koffiksi” ja meitä tietenkin nauratti kun toinen osoittaa päätänsä ja hokee ”Koff”.  Eilen kysyin muksulta tehdessämme tuliaisiksi saatua muumi-palapeliä, että mitä ”hattu” olikaan Famon kielellä, vastaukseksi neiti näytti minulle kieltänsä, eli ei ihan tainnut ymmärtää mitä äiti tarkoitti.

Taisi jälkikasvumme ihastua serkku-poikaan, kun tunki väkisin samalle tuolille ja olisi mielellään jaellut myös pusuja ko. kohteelle, vastaanotto oli kuitenkin sen verran vastahankaista, että jäi pusut antamatta. Taisi jäädä pientä traumaa sukulaispojalle näistä lähentely yrityksistä! Äidillä ei tietenkään ole osaa eikä arpaa lähentely-yrityksiin yllyttäjänä!
Oli kyllä ah, niin mukavata! Kiitos vaan Famolle ja Mikilalle kaikesta,sekä Mikilan kotiväelle tuliaisista ja poikansa lainasta.

Seuraava sukulaisvierailu onkin sitten minun ja neidin vierailu Suomeen. Shoppasin eilen kohtalaisen kasan lentolippuja. Ensin maaliskuista Suomivisiittiä varten, joka kestää kokonaista kaksi viikkoa, ja tämän lisäksi ostin meidän ”pikavisiitti au-pairille” lentoliput kesäkuun alulle ja omat kesälomalle saapumislippuset, alkoi kyllä jo päivämäärät ja Visakortin numerot mennä jossain vaiheessa sekaisin… Kummipoikani sisko saapuu meille siis ”viihdykkeeksi” kesäkuun alkumetreillä, jos vaikka pääsisimme viettämään isännän kanssa muutaman tunnin kahdenkeskistä laatuaikaa kun saamme ”supernannyn” paikalle (Word-ohjelmani on piirtänyt supernannyn alle punaisen viivan ja ehdottaa korjaukseksi supernynnyä, ehkä se ei kuitenkaan ole missään muodossa oikea korjausvaihtoehto, saattaisi pika-aupairimme suuttua ja jättää tulematta!).

Pääsiäisenä saapuukin sitten Isännän serkku ystävättärensä kanssa kylään, joten sukua pukkaa ovista ja ikkunoista, mikä onkin erityisen ihana asia. Mukava nähdä kaikkia pitkästä aikaa!!  Isännän serkku ”vaimoineen” on vielä niin mahti ruuan laittaja, että kuola valuu jo suupielistä!!

Kovasti on siis keväälle ohjelmaa, tervettullutta vaihtelua tämän kohtalaisen pimeän ja ei niin reippaan talven jälkeen.

Aurinkoista kevään alkua kaikille ♥

Ko-ti-co-ti-co-prouva

Kotirouvan bara normaalit kuulumiset…

Peheemme kaksimieli… ei kun kielisyyden kunniaksi, olen aloittanut rantaruotsin käytön. Joka on siis kieltä, johon tungetaan sinne tänne twå ord ruottia. Vaikka normalt se menee kai niin, että ruotsin sekaan tungetaan pari sanaa suomea. Lopetankin sen heti.

Famo on tulossa noin viikon päästä serkkupojan kanssa kylään, joten muksu saa toivottavasti kielikylvyn ruotsiksi ja serkkupojasta mukavan leikkikaverin (ei taida kyllä välttämättä serkkupoika olla niin innoissaan jos lahkeessa roikkuu koko viikon ajan vaahtosammuttimen kokoinen kimpale). Taas on siis yhdeksi viikoksi kovasti ohjelmaa, JIPIII! Toivottavasti kelit olisivat kohdillaan, niin päästäisiin ulkoilemaankin kunnolla. Ihana nähdä molempia pitkästä aikaa.
Kummien vierailun jälkeen meillä on hoettu tasaiseen tahtiin ”Aksu, Villeä” ja jopa lasketaankin: ”yksi, kaksi, komme, neijä, aksu, ville”, tai luetellaan jääkaapin oven dinosaurus-magneettien vierellä: ”sauria, sauria, sauria, aksu, ville”. Aina välillä yritetään laittaa vaatteita päälle ja lähteä ”Aksu-Ville-Mufalle” eli Suomeen. Saas nähdä hoetaanko seuraavien vieraiden jälkeen: ”yksi, kaksi, komme, neijä, aksu, ville, famo, mikala”?

Arki tuntuu kulkevan saman kaavan mukaan. Onnekseni aurinko armas on pilkahdellut pilven lomasta ja piristänyt silloin tällöin olemuksellaan päiviä. Maakin on tuoksunut muutamina päivinä ihan keväälle! Olen tullut siihen tulokseen, että kotirouvailu on tullut tiensä päähän! Tästä pitäisi nyt vaan itse saada muutosta aikaiseksi, eli löytää töitä tai aloittaa aktiivinen suomessa reissaaminen töiden merkeissä. Sillä kotirouvalta puuttuu tällä hetkellä motivaatio ja päämäärä. Olen sen sortin ihminen, että en kestä pitkäjaksoista samankaltaista rutiinia. Rakastan töitä joissa perusrunko periaatteessa pysyy, mutta työ on vaihtelevaa ja siinä on haasteita, eli joka päivä on erilainen. Projektiluontoiset työt ovat myös sydäntäni lähellä, ensin tehdään asioita täydellä sykkeellä, sitten työ on valmis ja aivot saavat taas huilia ja sitten taas aloitetaan täydellä latingilla. Tässä on parasta se, että sinulla on selvä tavoite jota kohti pyrit ja se jos mikä tuo mukanansa motivaation.
Tällä hetkellä tuntuu, että imuri, rätti, likainen vessa, pöntön vauhtiraidat, koirankarvat, tiskaus ja pyykkäys eivät aseta minkäänlaista tavoitetta tai motivaatiota. Ruokakaupassa käyntikin on samaa pakkopullaa, samat eväät joka viikko. Kaupassa käydessä minulla on jo superrutiini mihin menen ja kuinka monta sitä ja tätä otan, tylsäääääääääääääää!
Kielikurssikaan ei tunnu minua motivoivan, siellä on aivan liian helppoa. Minut pitää laittaa hiukan ahtaalle ja tavoite tarpeeksi korkealle, jotta motivoidun. Tällä hetkellä tuntuu hiukan turhauttavalta istua odottelemassa, että vierustoveri saa viiden minuutin odottelun jälkeen kysyttyä kysymyksen. Kurssilla on kyllä mukavatkin hetkensä, mutta paljon on odottelua ja mielestäni se, että kuuntelen puolet ajasta epämääräisesti lausuttua saksaa, ei vie kyllä omaa kielitaitoani yhtään eteenpäin. Kurssi loppuu maaliskuussa, mutta jatkuisi saman tien jos osallistujia on riittävästi. Täytynee vielä harkita jatkanko tässä ryhmässä vai yritänkö päästä esim. Trieriin hiukan vaikeammalle kurssille.

Niin, elämästä puuttuu tällä hetkellä siis motivaatio ja innostus. Aika aikaansa kutakin. Ensimmäinen kaksi vuotta kotiäitinä meni ihan ok  ”alkuhurmoksessa”, mutta jokainen äiti varmasti tietää, että lapsen kasvaessa sekin tarvitsisi leikkitovereita ja omia motivaation kohteita. Mielestäni lapsen ei tarvitsisi viettää aikaa kokoajan äitinsä kanssa, joka on vielä kohtalaisen tylsä kaveri. Asia olisi tietenkin eri, jos perheessämme olisi enemmän lapsia. Silloin olisi leikkikavereita omasta takaa ja äidilläkin enemmän touhua. Mutta minkäs teet kun ei leikkikaveria saada, niin sitä ei saada. Niin ja kysymys kuuluukin, että minkä ihmeen takia muutimme tällaiseen ”helevetin takapajulaan”, ihminen (lue kotirouva) ei osaa kyllä ajatella koskaan asioita tarpeeksi pitkälle eteenpäin. Tästä syystä odotan siis innolla kevättä ja sitä ”mopokärpäsen” puremaa. Isäntä voi sonnustautua taas perverssiin nahka-asuunsa ja suunnata töihin mopollansa, jolloin kotirouvalle jää Passat! Näin pääsen ”irtaantumaan arjesta”, koska auto kuljettaa minut ja tyttäreni minne ikinä haluamme mennä.

Meillä on muuten täällä Onsdorfissa tappajapulu joka säikyttelee aamuhämärässä kotirouvia. Olin koiruksen kanssa aamupissalla… hmmm… (en toki itse pissi pellon laitaan)…  Niin, pellon vieressä on kaksi tiheähköä kuusta, ja kun palasimme kohti kotia ja olimme kuusten kohdalla kuului kauhea ”siipien paiskonta”. Minä tietenkin melkein paskoin housuuni, koska pimeässä ei yleensä mitään siipien saati linnun ääniä kuule. Reväytin niskani, koska vaistomaisesti laitoin pääni jotenkin eriskummallisesti ”suojatakseni itseäni hyökkäykseltä” ja huusin kuin hullu! Sen verran kovaa, että isäntäkin kuuli sen keittiön avonaisesta ikkunasta. Olin vakuuttunut, että huuhkaja hyökkää päälleni, mutta sitten kun hetken ajattelin, niin tuskin huuhkajan siivistä mitään läpätystä kuuluu, eli taisi kyseessä olla kuusessa asustava PULU. Koira ei enää suostu menemään kanssani kuusen ohi, taisi säikähtää emännän jodlausta.

Olimme viime viikon perjantaina äippä-lapsi-kerhossa ja luulenpa, että saimme sieltä taas tuliaisia, sillä makasin lauantaiyön hotelli helpotuksen lattialla ja tyhjensin itseäni molemmista päistä. Lapsen potta on muuten näppärä silloin kuin molemmat päät haluavat tyhjentyä yhtäaikaisesti. Sunnuntai meni sitten maatessa olkkarinlattialla pienessä kuumeessa ja koomassa. Muksu aloitti toissapäivänä aamun oksentamalla ja päiväunet eivät päässeet edes alkuun, kun kahden litran puurovelli täytti pampersin, joka luojan kiitos piti tavaran sisällänsä! Haju oli kyllä niin karmea, että voisin tilata jostain nenäventtiilin, jolla voisi sulkea hajukanavat tarpeen niin vaatiessa!
Isäntä ei ole vielä kyseisestä taudista kärsinyt, mutta haisee se isäntä ilman tautiakin!

Isännällä oli muuten pari päivää sitten syntymäpäivä. Tuli kokonaiset 41 vuotta täyteen, eli varsinainen ”käpyhän” perheemme pää jo on. Tähän sopisikin kenties sanonta ”käpy selän alla”, mutta taitaisi mennä jo eksoottisemmalle makuukammari osastolle, josta ette varmasti halua enempiä tietääkään, enkä minä kertoa!
Ei saanut isäntä edes syntymäpäivälahjaa, koska mielestäni on jotenkin epämääräistä ostaa miehelle lahja, jonka hän joutuu itse maksamaan! Kyllähän minulle ehdotettiin, että olisin vienyt koiran iltapisulle synttärilahjaksi, koska se oli ainoa asia joka on ”maksuton”, mutta en vienyt!! Ehkä sen lahjan voi antaa sitten myöhemminkin kun keksin jotain ”henkevää ja hinnatonta”!

Huomenna olisi jälleen kerhoa luvassa, saas nähdä selviydytäänkö ilman mitään tartuntoja, mutta mitäs me taudeista kun seura on mukavaa.
Mennään siis kovaa vauhtia kohti kevättä motivaatiota etsiessä, onneksi saan viikon päästä pienen motivaatiopiikin sukulaisten vierailusta, siitä on hyvä jatkaa etiäppäin…

Tschüs

Hammaslääkärillä II ja III

Do diin, jos saisin raapustettua tänne pienen päivityksen legolandini tämänhetkisestä tilasta ja siitä kuinka tähän tilaan päästiin, ennen kuin hampaat putoavat suusta...

Otin oikein kuvatkin hampaista ennen ja jälkeen, mutta se ”ennen”-kuva on niin kamala, että sitä ei voi kyllä esitellä, ihan itseänikin kuvottaa, eli en pussaisi sitä suuta missä NE hampaat olivat (lieneekö tässä syy sille, että sammakkonikin (lue isäntä) vain kurnuttaa).

Toisella hammaslääkärikeikalla alahampaiden välissä ollut reikä paikattiin. Kariesta, vai sanotaanko sillä pahemmalla nimellä, eli hammasmätää oli siis kahdessa hampaassa. Herra hammaslääkäri tuikkasi alaleukaan ensin puudutuspiikin ja poistui hetkeksi paikalta. Sillä aikaa prouva melkein hyperventiloi penkissä. Sillä alaleuan puutuessa alkoi tulla kohtalaisen tukala olo, koska kurkussani oli vielä jokseenkin ahdas tunnelma vaikka jo aiemmin mainittu pikku kystakaveri olikin jo osittain kadonnut.  Onnekseni olotila meni nopeasti ohi, mutta leuka oli tujusti korvasta huuleen saakka mukavan tunnoton.  Olin vaihtanut jo toisen paikkausaikani kuun viimeiselle viikonlopulle kilpirauhastutkimusten takia ja minua alkoi kovasti kaduttaa, miksi en ollut vaihtanut saman tein molempia aikoja. Sitten Herra Hammaslääkäri saapui takaisin huoneeseen ja oloni muuttui saman tien vähän rennommaksi.

Herra Hammaslääkäri on sellainen hiukan vatsakas erittäin ystävällisen näköinen kaveri, huoliteltu pyöreäposkinen, luottamusta herättävä henkilö. Arvioin, että hän olisi noin neljänkympin kieppeillä, vaikka kasvot olivatkin hiukan ”lapsekkaat”. Yllätyksekseni bongailin myöhemmin heidän nettisivuiltaan, että hän onkin minua neljä vuotta nuorempi! Ei mikään prohvessoori vaan ihan perus hammaslääkäri joka on erikoistunut esteettiseen hammashoitoon. Oma yritys on ollut pystyssä 2007 vuodesta lähtien. Tässä vielä linkki jos joku haluaa tulla Trieriin hammaslääkäriin ; ).
http://www.zahnarzt-botmann.de
No, jos nyt vaan haluaa katsella nettisivuja, tai bongata minkälaiselta oman mielikuvituksen tuottama hammaslääkäri näyttääkin livenä!

Sitten päästiinkin itse asiaan, paikkaus sujui kuin tanssi ja kun saapumisestani oli kulunut vajaa tunti, olin valmis kaasuttamaan kohti kotia. Parasta oli se, että poraus ei sattunut. Toiseen hampaaseen jäi kuitenkin ikävä kohouma, joka häiritsi suuresti. Pureskelin kyllä kovasti ”merkinjättölappua” (suokaa anteeksi kaikki hammasalan asiantuntijat, mutta ei ole kyllä mitään hajua mikä se sininen lappu on nimeltään), mutta en sitten tajunnut ruikuttaa aiheesta.
Toinen hammaslääkärikerta sujui siis sujuvan sukkelasti. Viikon päästä oli klöntti hampaastakin hävinnyt, kiitos öisen hampaiden yhteen puremisen!!

Ai niin, en kaasuttanutkaan kohti kotia, vaan menin kielikurssille. Ääntäminen oli hiukan vaikeaa, mutta mitäs pienistä. Puudutusta jatkui melkein ilta yhteentoista, joten tehokas oli, ei voi moittia.
Niin ja vielä eräs olennainen osa jäi kertomatta. Kun saavuin hammaslääkärille todella ajoissa. Minulta kysyttiin otanko odotellessa vettä vai kahvia!!!  Mitä palvelua, mutta samalla aika kummallista, koska tuntuu hassulta alkaa juomaan kahvia ennen hammaslääkäriä, juuri kun on kiillottanut legot kuntoon ja vielä kysymyksen ”otatko sokeria?” kera!

Kolmas kerta olikin vähän jännittävämpi reissu. Silloin poistettiin amalgaamit ja tehtiin etuhampaille temput. Olin jo aiemmin kysynyt käyttävätkö he suojuksia ym. amalgaamien vaihdossa ja sain vastaukseksi että eivät. Näin ollen lietsoin itseäni paniikkiin, ja luonnollisesti pelkäsin, että jotain menee pieleen ja saan myrkkyä mahan täydeltä ja hengittelen kaikenmoiset elohopeahöyryt! Suomessa on lukemani mukaan esim. biohammaslääkäreitä, jotka suorittavat nämä amalgaamivaihdot suojuksin ja raikasilmamaskein varusteltuina. Tämän lisäksi aloitetaan jo hyvissä ajoin antioksidanttihoidot, joita jatketaan pitkälle paikkojen vaihdon jälkeenkin.  Minä aloitin viime kuun alussa popsimaan yliannoksella vitamiineja ja hivenaineita. Olenkin kohtuu vakuuttunut siitä, että minulla on varmasti ollut joku suuremman luokan puutos jostain vitamiinista tai hivenaineesta, koska olo on parantunut kuukauden takaisesta huomattavasti. Vaikka meillä on syöty jo melkein vuosi erittäinkin terveellisesti, niin pieni lisäpanostus tällä saralla ei varmasti tee muuta kuin hyvää! Suosittelen siis muillekin, älkääkä unohtako vitamiinien lisäksi hivenaineita ja hyviä rasvoja!
No niin, palatkaamme itse aiheeseen. Yläleukaan tuikattiin neljä puudutuspiikkiä. Hetken päästä tuntui siltä, että minulla oli hevosen kokoinen turpa, koska puutuessa naama alkaa tuntua mahdottoman suurelta siltä osin kun se on puutunut. Totesin myös, että kuppiin sylkeminen olisi kannattanut jättää väliin, sillä homma oli aika holtitonta. Suussa oli vaan niin kuvottava maku, että sitä piti yrittää huuhdella pois. Sitten urakka alkoi, ja se aloitettiin oikean puoleisesta poskihampaasta. Nyt täytyy tunnustaa että sattui, ja niin saatanasti! Paikan alla oli ilmeisesti ihan kunnon karies ja poraaminen vihloi todella ikävästi. Koitin vaan tsempata, mutta hoitsu oli heti kyselemässä, että kestänkö, kun ilmeisesti sätkyttelin siihen malliin, että ei voinut erehtyä siitä sattuiko vai ei.  Voi sitä onnen hetkeä, kun tiesin poraamisen päättyneen. Toisen puolen hammas menikin ihan kivuttomasti. Mietin kyllä koko kohtuu nopean toimituksen ajan, että kuinkahan paljon tässä nyt sitten saadaan elohopea-annosta. No, poskihampaat olivat aika nopeasti taas pelikunnossa ja seuraavana olikin sitten vuorossa etulegot. Minun piti aluksi mainita lääkärille, että ei ole väliä vaikka hampaiden väliin jäisi pieni rako, kunhan ne näyttäisivät muuten suorilta ja ehjiltä, mutta jäi mainitsematta.
Etuhampaitakin porailtiin, lähinnä vanhoja muovitäytteitä siistittiin, koska niiden reunat olivat mukavan ruskeina. Tämän lisäksi hampaiden alareunat olivat vinot ja toinen hammas oli lohjennut tai kulunut sisäreunasta. Herra Hammaslääkäri kikkaili kovasti muoviliuskan ja paikka-aineen kanssa ja välillä he yhdessä tuumin hoitsun kanssa tuijottelivat ja tuumailivat ja hymisivät tyytyväisinä, että hyvältä näyttää. Olin pitänyt jo reilun tunnin suutani yhtäjaksoisesti auki, ja leuka alkoi pitää aivan holtitonta väpätystä. Väpätys alkoi aina, jos päästin leukani hiukan enemmän ”kiinni”, mutta kun pingotin sen taas kunnolla auki vekkuli vapina loppui. Ei voinut muuta kuin nauraa.
Aika tuntui kovin pitkältä, vaikka loppuviimeksi koko touhuun taisi kulua tunti ja vartti. Sitten sain peilin kouraani ja Herra Hammaslääkäri sanoi, että hampaiden välissä oleva rako oli nyt todella pieni. No, niinhän se olikin! En ollut kyllä mitenkään superpositiivisesti yllättynyt nähdessäni etuhampaat, koska toinen oli hiukan leveämpi kuin toinen ja toisen ja kolmannen hampaan väliin syksyn hammaspuhdistuksen yhteydessä tullut rako oli edelleen samanlainen kuin aiemmin. Jotenkin näytti siltä, että etuhampaani olivat ihan kuin jotkut posliinikuoret ja suuni näytti jotenkin ”tunkkaiselta” kun hampaat eivät olleet niin harvat, haha.  Kiitin kuitenkin kohteliaasti, kumarsin ja poistuin paikalta.

Kotiin päästyäni sain tarkkailla hampaita kuitenkin rauhassa ja uusin silmin. Kyllähän se täytyy sanoa, että hampaani eivät ole koskaan olleet näin siistit. Herra Hammaslääkärille siis täydet kymmenen pistettä. Nyt jääkin sitten nähtäväksi kestääkö paikka-aine vai onko minulla taas hetken päästä legot vinossa. Poskihampaita on jonkin verran vihlonut, mikä lienee yleistä muoviyhdistepaikkojen kanssa, sekä amalgaamien poiston jälkeen.

Itse olen tästä hampaiden korjauksesta erityisen onnellinen, koska etuhampaathan korjattiin vuonna -88 tai -89, eli pieni fiksailu oli paikallaan. Kaikkein parasta oli tietenkin se, että homma hoitui halvalla, eli pelkällä paikkauksella, eikä tarvinnut vielä turvautua laminaatteihin. Isäntä on kyllä ilmeisen eri mieltä, koska eihän tämä hammaslääkärillä käynti nyt mitään halpaa lystiä ollut ja se osui vielä mukavasti samaan saumaan kilpirauhaskekkereiden kanssa.  Tämä tietää kuitenkin sitä, että isännän kesälomakin on taas pilattu, sikälimikäli emännällä on taas ensi kesänä töitä (riippuen asiakaskunnan innostuksesta tai innottomuudesta allekirjoittaneen palveluja kohtaan). Konkurssin sitä vaatiessa ilmaannun ehkä paikalle jo ennen kesää.

Irvistellään kun tavataan…