Peheemme kaksimieli… ei kun kielisyyden kunniaksi, olen aloittanut rantaruotsin käytön. Joka on siis kieltä, johon tungetaan sinne tänne twå ord ruottia. Vaikka normalt se menee kai niin, että ruotsin sekaan tungetaan pari sanaa suomea. Lopetankin sen heti.
Famo on tulossa noin viikon päästä serkkupojan kanssa kylään, joten muksu saa toivottavasti kielikylvyn ruotsiksi ja serkkupojasta mukavan leikkikaverin (ei taida kyllä välttämättä serkkupoika olla niin innoissaan jos lahkeessa roikkuu koko viikon ajan vaahtosammuttimen kokoinen kimpale). Taas on siis yhdeksi viikoksi kovasti ohjelmaa, JIPIII! Toivottavasti kelit olisivat kohdillaan, niin päästäisiin ulkoilemaankin kunnolla. Ihana nähdä molempia pitkästä aikaa.
Kummien vierailun jälkeen meillä on hoettu tasaiseen tahtiin ”Aksu, Villeä” ja jopa lasketaankin: ”yksi, kaksi, komme, neijä, aksu, ville”, tai luetellaan jääkaapin oven dinosaurus-magneettien vierellä: ”sauria, sauria, sauria, aksu, ville”. Aina välillä yritetään laittaa vaatteita päälle ja lähteä ”Aksu-Ville-Mufalle” eli Suomeen. Saas nähdä hoetaanko seuraavien vieraiden jälkeen: ”yksi, kaksi, komme, neijä, aksu, ville, famo, mikala”?
Arki tuntuu kulkevan saman kaavan mukaan. Onnekseni aurinko armas on pilkahdellut pilven lomasta ja piristänyt silloin tällöin olemuksellaan päiviä. Maakin on tuoksunut muutamina päivinä ihan keväälle! Olen tullut siihen tulokseen, että kotirouvailu on tullut tiensä päähän! Tästä pitäisi nyt vaan itse saada muutosta aikaiseksi, eli löytää töitä tai aloittaa aktiivinen suomessa reissaaminen töiden merkeissä. Sillä kotirouvalta puuttuu tällä hetkellä motivaatio ja päämäärä. Olen sen sortin ihminen, että en kestä pitkäjaksoista samankaltaista rutiinia. Rakastan töitä joissa perusrunko periaatteessa pysyy, mutta työ on vaihtelevaa ja siinä on haasteita, eli joka päivä on erilainen. Projektiluontoiset työt ovat myös sydäntäni lähellä, ensin tehdään asioita täydellä sykkeellä, sitten työ on valmis ja aivot saavat taas huilia ja sitten taas aloitetaan täydellä latingilla. Tässä on parasta se, että sinulla on selvä tavoite jota kohti pyrit ja se jos mikä tuo mukanansa motivaation.
Tällä hetkellä tuntuu, että imuri, rätti, likainen vessa, pöntön vauhtiraidat, koirankarvat, tiskaus ja pyykkäys eivät aseta minkäänlaista tavoitetta tai motivaatiota. Ruokakaupassa käyntikin on samaa pakkopullaa, samat eväät joka viikko. Kaupassa käydessä minulla on jo superrutiini mihin menen ja kuinka monta sitä ja tätä otan, tylsäääääääääääääää!
Kielikurssikaan ei tunnu minua motivoivan, siellä on aivan liian helppoa. Minut pitää laittaa hiukan ahtaalle ja tavoite tarpeeksi korkealle, jotta motivoidun. Tällä hetkellä tuntuu hiukan turhauttavalta istua odottelemassa, että vierustoveri saa viiden minuutin odottelun jälkeen kysyttyä kysymyksen. Kurssilla on kyllä mukavatkin hetkensä, mutta paljon on odottelua ja mielestäni se, että kuuntelen puolet ajasta epämääräisesti lausuttua saksaa, ei vie kyllä omaa kielitaitoani yhtään eteenpäin. Kurssi loppuu maaliskuussa, mutta jatkuisi saman tien jos osallistujia on riittävästi. Täytynee vielä harkita jatkanko tässä ryhmässä vai yritänkö päästä esim. Trieriin hiukan vaikeammalle kurssille.
Niin, elämästä puuttuu tällä hetkellä siis motivaatio ja innostus. Aika aikaansa kutakin. Ensimmäinen kaksi vuotta kotiäitinä meni ihan ok ”alkuhurmoksessa”, mutta jokainen äiti varmasti tietää, että lapsen kasvaessa sekin tarvitsisi leikkitovereita ja omia motivaation kohteita. Mielestäni lapsen ei tarvitsisi viettää aikaa kokoajan äitinsä kanssa, joka on vielä kohtalaisen tylsä kaveri. Asia olisi tietenkin eri, jos perheessämme olisi enemmän lapsia. Silloin olisi leikkikavereita omasta takaa ja äidilläkin enemmän touhua. Mutta minkäs teet kun ei leikkikaveria saada, niin sitä ei saada. Niin ja kysymys kuuluukin, että minkä ihmeen takia muutimme tällaiseen ”helevetin takapajulaan”, ihminen (lue kotirouva) ei osaa kyllä ajatella koskaan asioita tarpeeksi pitkälle eteenpäin. Tästä syystä odotan siis innolla kevättä ja sitä ”mopokärpäsen” puremaa. Isäntä voi sonnustautua taas perverssiin nahka-asuunsa ja suunnata töihin mopollansa, jolloin kotirouvalle jää Passat! Näin pääsen ”irtaantumaan arjesta”, koska auto kuljettaa minut ja tyttäreni minne ikinä haluamme mennä.
Meillä on muuten täällä Onsdorfissa tappajapulu joka säikyttelee aamuhämärässä kotirouvia. Olin koiruksen kanssa aamupissalla… hmmm… (en toki itse pissi pellon laitaan)… Niin, pellon vieressä on kaksi tiheähköä kuusta, ja kun palasimme kohti kotia ja olimme kuusten kohdalla kuului kauhea ”siipien paiskonta”. Minä tietenkin melkein paskoin housuuni, koska pimeässä ei yleensä mitään siipien saati linnun ääniä kuule. Reväytin niskani, koska vaistomaisesti laitoin pääni jotenkin eriskummallisesti ”suojatakseni itseäni hyökkäykseltä” ja huusin kuin hullu! Sen verran kovaa, että isäntäkin kuuli sen keittiön avonaisesta ikkunasta. Olin vakuuttunut, että huuhkaja hyökkää päälleni, mutta sitten kun hetken ajattelin, niin tuskin huuhkajan siivistä mitään läpätystä kuuluu, eli taisi kyseessä olla kuusessa asustava PULU. Koira ei enää suostu menemään kanssani kuusen ohi, taisi säikähtää emännän jodlausta.
Olimme viime viikon perjantaina äippä-lapsi-kerhossa ja luulenpa, että saimme sieltä taas tuliaisia, sillä makasin lauantaiyön hotelli helpotuksen lattialla ja tyhjensin itseäni molemmista päistä. Lapsen potta on muuten näppärä silloin kuin molemmat päät haluavat tyhjentyä yhtäaikaisesti. Sunnuntai meni sitten maatessa olkkarinlattialla pienessä kuumeessa ja koomassa. Muksu aloitti toissapäivänä aamun oksentamalla ja päiväunet eivät päässeet edes alkuun, kun kahden litran puurovelli täytti pampersin, joka luojan kiitos piti tavaran sisällänsä! Haju oli kyllä niin karmea, että voisin tilata jostain nenäventtiilin, jolla voisi sulkea hajukanavat tarpeen niin vaatiessa!
Isäntä ei ole vielä kyseisestä taudista kärsinyt, mutta haisee se isäntä ilman tautiakin!
Isännällä oli muuten pari päivää sitten syntymäpäivä. Tuli kokonaiset 41 vuotta täyteen, eli varsinainen ”käpyhän” perheemme pää jo on. Tähän sopisikin kenties sanonta ”käpy selän alla”, mutta taitaisi mennä jo eksoottisemmalle makuukammari osastolle, josta ette varmasti halua enempiä tietääkään, enkä minä kertoa!
Ei saanut isäntä edes syntymäpäivälahjaa, koska mielestäni on jotenkin epämääräistä ostaa miehelle lahja, jonka hän joutuu itse maksamaan! Kyllähän minulle ehdotettiin, että olisin vienyt koiran iltapisulle synttärilahjaksi, koska se oli ainoa asia joka on ”maksuton”, mutta en vienyt!! Ehkä sen lahjan voi antaa sitten myöhemminkin kun keksin jotain ”henkevää ja hinnatonta”!
Huomenna olisi jälleen kerhoa luvassa, saas nähdä selviydytäänkö ilman mitään tartuntoja, mutta mitäs me taudeista kun seura on mukavaa.
Mennään siis kovaa vauhtia kohti kevättä motivaatiota etsiessä, onneksi saan viikon päästä pienen motivaatiopiikin sukulaisten vierailusta, siitä on hyvä jatkaa etiäppäin…
Tschüs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti