Murkkuja ja muuta...

Jos elämä kulkisi onnellisen perhedraamasarjan käsikirjoituksen mukaan, niin eilen meillä olisi ollut onnellinen päivä. Sillä kyseiselle päiväykselle oli merkitty identtisten ihmeidemme laskettu aika. Elämä tuntuu kuitenkin kääntävän perspuoltansa meitä kohti tasaisin väliajoin ja asiat eivät suttaannu toiveiden mukaisesti. Joskin elämällä on myös sellainen taito, että se asettaa mielen sopeutumaan siihen tilanteeseen mikä juuri nyt on käsillä. Tällä hetkellä ajatus kahdesta pienokaisesta on hyvin etäinen. Tyttäremmekin on sellaisessa iässä, missä tarvitaan rutkasti huomiota ja tähän kun olisi vielä lisätty kaksi uutta elämänalkua, niin kotirouva olisi ollut kyllä PULASSA!!!

Myönnettäköön, että ajoittain olen katkera siitä, että toisille raskaaksi tuleminen on erityisen helppoa ja myös siitä, että tällä hetkellä meillä ei edes ole varaa tehdä lasta. Niin kurjaa kuin se onkin, yksityisellä sektorilla lapsen tekeminen on kallista puuhaa. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä meidän perheen henkilöluku pysyy kolmessa, jos en sitten satu muuttumaan Neitsyt Mariaksi ennen kuin täytän 40, (pyydän anteeksi edellistä kommenttia kaikilta jotka ovat yhteyksissä yläkerran kanssa).

Viime syksynä sairaalassa viettämäni päivä oli varmasti elämäni yksinäisin hetki. Kurja, ahdistava, pitkäveteinen ja ikuisuuksiksi mieleen painuva. Onneksi lääketiede on onnistunut kehittämään keinot, millä likaisimmat yksityiskohdat pidetään potilaalta itseltäänkin ”hämärän peitossa”.

Mutta, ei jäädä lumeen makaamaan, ”eteenpäin” sanoi mummo tulessa, vai miten se nyt oli?

Elämä siis jatkuu ja mielessä pyörii kovasti tuleva kesä ja sen tapahtumat. Jos meillä olisi kaksi pienokaista, niin kesä Suomessa ei olisi ollut edes mahdollinen. Täytyy vain toivoa, että helteitä ja kaunista ilmaa riittää myös keskikesälle. Hienoa on myös se, että pieni piskuinen serkkukatraamme on kesällä hetken samassa paikassa yhtaikaa!!

Pieni vilkaisu edelliseen viikkoon lienee taas paikallaan… ja millähän muistikortilla se nyt sitten taas olikaan… Isäntäni nimeämä ”kuivan kesän orava”-dieetti jatkuu edelleen. Juoksemme samaa tietä päivästä toiseen edes takas ja syömme samoja mauttomia ruokia. Erittäin mieltä ja ruumista ravitsevaa puuhaa. Koiramme on ottanut askeleen edemmäksi, koska sillä on päällä ”kuivan kesän koira”-dieetti, sillä se on lakannut jostain syystä syömästä omia ruokiaan. Muksun lattialle pudottamat eväät tuntuvat vain kelpaavan. Eräs aamu heräsin siihen, kun luulin että ikkunamme takana mouruavat kissat. Hetken asiaa tutkittuani (kävin siis takapihalla oikein katsomassa) tajusin, että mouruava kissa olikin koiramme mahassa!

Eilen tyttäreni polskutteli elämänsä ensimmäistä kertaa ulkona pienessä uima-altaassansa. Äitikin uskalsi vähentää vaatetusta ja pitkästä aikaa otti luomillensa hetken UV-säteilyä!! En tiedä mitenkä naapurimme suhtautuvat puolialastomaan naiseen, tai yleensäkään Saksalaiset, oman talomme väki on kuitenkin niin monikansallista, että jos jollain tulee ahdistus melkein vaatteettomasta valkoisesta naapurista, niin tulkoon. Vaikka muksukin polskutteli varjossa aurinkovoiteella varustettuna, niin tokihan hänellä oli illalla ihottumaa siellä sun täällä. Katsotaan nyt sitten miltä neidin hipiä nyt aamulla näyttää. Vai onko kyseessä kenties joku muu kuin auringosta saatu reagointi.

Toissa iltana kävin suihkussa ja huomasin lattialla pari muurahaista. Liiskasin muurahaiset jalallani litteiksi sen kummempia ajattelematta. Aamulla kun menin vessaan, huomasin, että ulko-oven reunasta tulee järjetön muurahaisarmeija joka kävelee suoraan vessaan. Vessassa muurahaisia oli vielä enemmän ja eteisen naulakossa vielä lisää.  Siitä alkoikin sitten kotirouvan vastahyökkäys. Suihkuttelin murkut kuoliaaksi pesuaineella, mutta niitä tuli koko ajan jostain lisää. Sitten lähdin jäljittämään pienten veijareiden sisääntuloreittiä, mutta kun katsoin rappukäytävään, siellä ei ollut muurahaisen muurahaista. Kotvan odotettuani tein uuden väijytyksen rappukäytävän puolelle. Sieltähän nämä pikku kaverit taapersivat ulko-oven reunasta kohti asuntoamme ja talon ulkopuolella niitä oli vaikka keoksi saakka. Hetken päästä rappukäytävä ja ulko-oven edusta oli täynnä suolaa ja kanelia. Seuraavaksi naapurini törmäsi minuun vedenkeitin kädessä tukka pystyssä… ehkä hän ajatteli jotain, koska kohtasimme ensimmäistä kertaa, mutta niin minäkin ajattelin, ”pois tieltä per…le, TÄSSÄ ON NYT SOTA KÄYNNISSÄ”!! Sitten annoinkin pihalla oleville murkuille lämpöisen kylvyn! Muutama tunti ehti vierähtää, kunnes samanlainen jono muurahaisia marssi suola-kaneliaavikkoni läpi jälleen kohti vessaa. Tässä vaiheessa vedenkeittimen sisällön lisäksi kiehui myös päässäni! Jälleen pesuaine hoiti hommat ja vastahyökkäys saatiin onnistuneesti päätökseen. Kaneli ja suolavuoret sen kuin kasvoivat. Iltasella ennen nukkumaanmenoa totesin jälleen hyökkäyksen alkaneeksi ja lähdin oitis tukka sekaisin kylpytakki päällä rappukäytävään, olin siis juuri tullut suihkusta, ja toki naapurin isäntä sattui viemään pahveja juuri samaan aikaan keräysastialle. Otaksun, että minulla on kohta hullun maine naapureideni silmissä. Milloin kuljen veden keitin, milloin pesuainepullo kädessä rappukäytävässä ja vielä asusteet ja hiuksetkin oikein somasti aseteltuna. Suomalaista ”luonnonkauneutta” kerrakseen. Aikaisempien vastahyökkäysten tehottomuuden johdosta, minun piti keksiä jotain vielä ovelampaa pienten veijareiden tuhoksi. Niinpä ajattelin toteuttaa käytännössä muutaman netistä kalastamani tuholaisten torjuntavinkin. Sekoitin vanhan hunajapurkin pohjalle sokeria ja astianpesukoneainetta, tein kanteen reiän ja vein purkin ulko-oven viereen odottelemaan ruokailijoita. Sen lisäksi nappasin isännän Axe pullon ja suihkuttelin murkkujen reitille tuoksua. Tämän pitäisi katkaista muurahaisten ”hajujäljen”. Hajua oli kyllä runsaasti koko rappukäytävän täydeltä. Levitin vielä varmuuden vuoksi oman ovemme eteen kilon merisuolaa ystäväni neuvosta… Aamulla totesin vessan murkuttomaksi ja kun vein koiran aamupisulle, en voinut kuin myhäillä tyytyväisenä kun näin hunajapurkin mustanaan murkkuja, siitäs saivat senkin mulkut!!

Viime viikolla leikimme myös naapurin Lukan kanssa. Sangen suloista on katsella kahden alle kaksi vuotiaan yhteisiä touhuja. Luka ajelutti Fiaa taas traktorillansa, muksut leikkivät yhdessä hiekkalaatikolla, sekä istuivat portailla vierekkäin popsimassa välipalaa. Luka opetti Fiaa myös heittämään kiviä puroon ja tokihan kävimme katsomassa yhdessä lehmiä ja lampaita.  Toivottavasti pääsemme taas tällä viikolla Lukan kanssa leikkimään. Perjantaina kävimme myös Luxissa kerhoilemassa ja Auchanissa haistelemassa herkkuja!

Vieläkään en päässyt katsomaan karvaista gorillaa Ranskan eläintarhaan. Teimme kyllä isännän kanssa eilen sopimuksen, että alamme ”leikkimään turisteja”, eli ryhdymme tekemään lähialueille tutkimusmatkoja. Täällä oli eilen pyhäpäivä, joten oma karvainen gorillani oli siis koko päivän kotona. 

Iloista viikkoa kaikille!!

Kotirouvan aivojen muistitilan loppuminen...

Yritän epätoivoisesti opiskella saksaa, mutta tuntuu että korvien väliin ei jää mitään tietoa. Olenko siis ottanut elämäni aikana liikaa aivosoluja tuhoavia aineita? Läksinkin etsimään ratkaisua tähän erittäin epämiellyttävään ongelmaan, ”kotirouvan aivojen muistitilan loppuminen”! Seuraava ohje on suunnattu eritoten kotirouvien aviomiehille:

Kotirouvan muistin loppumisesta johtuvien ongelmien estäminen
Jos kotirouvan muisti ei riitä kaikkiin suoritettaviin toimintoihin, kotirouva ja häneen ladatut ohjelmat saattavat lakata toimimasta. Kotirouva pyrkii ehkäisemään tietojen menettämistä ilmoittamalla, jos kotirouvan käytettävissä on liian vähän muistia. Voit myös tunnistaa muistin loppumisen merkit ja ehkäistä ongelmia.

Mitkä ovat kotirouvan muistin loppumisen merkit?
Kotirouvan muistin loppumisen merkkejä ovat heikko suorituskyky, ilmoitukset muistin riittämättömyydestä sekä ulkonäköongelmat. Jos yrität esimerkiksi avata keskustelun, kun kotirouvan muisti on vähissä, kotirouva saattaa vastata hitaasti tai ei vastaa lainkaan. Jos ulkonäköön tulee ongelmia, eikä kotirouva edelleenkään välttämättä vastaa, vaikka yrität vaihtaa keskustelun aihetta, odota pieni hetki. Jos valitset väärän vaihtoehdon, kotirouva saattaa kadota ja jättää kohdalleen tyhjän alueen sen sijaan, että tyhjällä alueella näkyisi vielä kotirouva itse.

Mistä kotirouvan muistiongelmat johtuvat?
Kotirouvassa on kahdentyyppistä muistia, RAM-muistia ja näennäismuistia. Kaikki kotirouvaan ladatut ohjelmat käyttävät RAM-muistia, mutta jos RAM-muisti ei riitä suoritettavalle ohjelmalle, kotirouva siirtää väliaikaisesti tietoja, jotka tavallisesti tallennettaisiin RAM-muistiin, kiintolevylle sivutustiedostoksi kutsuttuun tiedostoon. Sivutustiedostoon väliaikaisesti siirrettyjä tietoja kutsutaan myös näennäismuistiksi. Näennäismuistin käyttäminen sivuttaa siis kaikki sinne ladatut asiat.

Kotirouvan muistiongelmat ilmenevät, kun kotirouvan RAM-muisti loppuu ja näennäismuisti on vähissä. Näin voi tapahtua, jos yrität laittaa kotirouvan suoriutumaan useammista tehtävistä kuin mitä kotirouvaan asennettu RAM-muisti tukee. Kotirouvan muistiongelmia ilmenee myös, jos ohjelma ei vapauta muistia, jota se ei enää tarvitse. Tätä ongelmaa kutsutaan kotirouvan muistin liikakäytöksi tai muistivuodoksi.

Muistiongelmien estäminen
Suoritettavien ohjelmien määrän vähentäminen voi ehkäistä muistiongelmia ja tietojen menettämistä. Kannattaa seurata, mitkä ohjelmat näyttävät merkkejä kotirouvan muistin loppumisesta, ja yrittää välttää niiden suorittamista samanaikaisesti.

Kotirouvan muistiongelmien suositeltavat ratkaisutavat:
•    Sivutustiedoston (näennäismuistin) koon suurentaminen  (mainittakoon tässä vaiheessa, että tämä toimenpide ei hyödytä mitään, koska kaikki tähän muistiin siirretyt asiat sivutetaan automaattisesti)

Kotirouva yrittää automaattisesti suurentaa sivutustiedoston kokoa, kun kotirouvan muisti alkaa ensimmäisen kerran loppua, mutta voit suurentaa sitä myös manuaalisesti. Vaikka sivutustiedoston koon suurentaminen voi ehkäistä kotirouvan muistiongelmia, se myös hidastaa kotirouvan toimintaa. Koska kotirouva lukee tietoja RAM-muistista huomattavasti nopeammin kuin kiintolevyltä (missä sivutustiedosto on), liian suuri näennäismuistin koko voi hidastaa kotirouvan suorittamia ohjelmia.

•    RAM-muistin lisääminen

Jos näet merkkejä kotirouvan muistin loppumisesta tai jos kotirouva varoittaa muistiongelmista, tutustu kotirouvan mukana tulleisiin ohjeisiin tai kysy kotirouvan valmistajalta (appivanhemmat), minkä tyyppinen RAM-muisti käy kotirouvaasi. Asenna sitten lisää RAM-muistia. Appivanhempien antamista tiedoista löydät ohjeet RAM-muistin asentamiseen.

•    Kotirouvan ohjelman liiallisen muistinkäytön selvittäminen

Jos kotirouvan muisti käy vähiin aina, kun hän suorittaa tiettyjä ohjelmia, yhdessä tai useammassa näistä ohjelmista saattaa olla muistivuoto. Voit lopettaa muistivuodon pysäyttämällä käynnissä olevan ohjelman hetkeksi. Tarkista, onko ohjelmaan päivityksiä, tai ota yhteyttä ohjelmiston julkaisijaan muistivuodon korjaamiseksi. Ohjelmia ovat mm. pyykinpesuohjelmat, astianpesuohjelmat, silitysohjelmat, imurointiohjelmat, lapsenhoito-ohjelmat, salatut elämät, ikkunanpesuohjelmat, aviomiehelle ruuanlaitto-ohjelmat, kielenopiskeluohjelmat, kaupassakäyntiohjelmat, internetissä surffausohjelmat, jumppaohjelmat, koiranulkoilutusohjelmat, hoidahommaohjelmat jne.

Määritä seuraavasti, mikä ohjelma käyttää eniten kotirouvan muistia:

1. Avaa tehtävienhallinta napsauttamalla kotirouvaa kevyesti nenuun niin että kotirouvan olemus näyttää  hereillä olemisen merkkejä
2. Valitse sanasi huolella
3. Lajittele ohjelmat muistinkäytön mukaan napsauttamalla kotirouvaa kevyesti uudelleen nenuun
4. Voit tarkastaa ohjelmavirheet ja vianmääritystiedot kuuntelemalla mitä kotirouvalla on sanottavaa
5. Avaa tapahtumienvalvonta napsauttamalla nyrkkiä pöytään ja pidä kotirouvasi kanssa ohjauspaneeli-keskustelu, kerro järjestelmä ja ylläpito suunnitelmasi, sekä käyttämäsi valvontatyökalut ja kaksoisnapsauta nyrkkiä pöytään valvoaksesi tapahtumia. Jos sinua pyydetään antamaan järjestelmänvalvojan salasana tai vahvistus, kirjoita salasana tai anna vahvistus tai vilauta vihkitodistusta
6. Voit tarkastella virhetapahtumia valitsemalla kotirouvan sinulle antamat sovellus- ja palvelulokit. Saat ongelman kuvauksen näkyviin kaksoisnapsauttamalla kotirouvaa haluamallasi tavalla. Voit tarkastaa, onko vianmääritystietoja saatavilla, etsimällä vinkkiä kotirouvan käytöksestä.

Ja siinähän se tuli vastaus pähkinänkuoressa, ei muuta kun RAM-muistia lisää niin jo pysyy kieliopit korvien välissä!

Muistoissain edellinen viikko...

On ilmeisesti aika palata ruotuun ja muistella menneitä, eli niinkin pitkää ajanjaksoa kuin mennyttä viikkoa. Latvusto alkaa olla siinä määrin haperoitunutta, että näinkin pitkän ajanjakson muistelemisessa on tekemistä. Joskus tai sanotaanko yleensä unohdan asioita joita olen juuri miettinyt. Tämä tulee yleisimmin esiin sellaisissa tilanteissa, että olen siirtynyt kotona paikasta A paikkaan B. Paikassa A olen saanut ajatuksen jota lähden toteuttamaan paikkaan B. Seisottuani hetken paikassa B alan miettiä miksi seison paikassa B, joskus löydän tähän vastauksen pienen pohdinnan jälkeen ja toisinaan taas en. Vastaus saattaa kuitenkin tulla mieleen pienen tovin päästä, kun teen jo jotain muuta asiaa paikassa C. Palaan paikkaan B ja unohdan että minulla jäi hommat kesken paikassa C, tämä pieni rinki pyörii päivästä toiseen samalla kaavalla ja joskus huomaan vaan taahaavani ympäri asuntoa ilman minkäänlaista tolkkua. Olen havainnut veljessäni samoja loputtoman taahaamisen piirteitä, joten tämä on varmasti meillä geeneissä.

Geeneistä voinkin sujuvasti kuin aasin sillan kautta pompata seuraavaan aiheeseen. Liityin nimittäin äitini puolen suvun sukuseuraan. Enoni on minulle siitä jo pitkään puhunut, mutta sain vasta nyt jotain aikaiseksi, liekö aika kulunut kotona taahatessa kun en aiemmin ole saanut liittymistä hoidetuksi. Miehelleni ilmoitin, että nyt on sitten meidän perheen maine mennyt, kun laitoin blogini osoitteen linkkinä sukusivuille. Nyt pääsenkin sitten seikkailulle sukujuurilleni…

Juurista juolahti mieleeni, että latvustoni juurikasvu kaipaisi pikaista värikäsittelyä. Sallisten suvun kiharapäisyys on näemmä tehnyt valtauksen myös minun kropan yläosan pyöreään palloon. Pörröinen kuontaloni on alkanut tuottamaan ennenaikaisia harmaita hiuksia ja nämä pitäisi saada peittoon. Siitä lähtien kun äitini kuoli, on minulla ollut hiusten värjäyksen kanssa suuremman luokan ongelma. Äitini kun oli kampaaja niin värjäykset sujuivat kotona muitta mutkitta. En millään viitsisi maksaa yli sataa euroa hiusten värjäyksestä. Muutaman kerran olen käynyt värjäyttämässä hiukseni ja poistunut paikalta pettyneenä. Täällä on hiustuotteet ja – värit erittäin edullisia, niinpä olen toimittanut ko. suorituksen viime aikoina itse. Toiseksi viimeisellä kerralla kyllä uhosin sen olevan viimeinen, kun valkoiset vessakaakelit olivat täynnä mustanruskeaa väriainetta, kuka käski tekemään raitoja puolimetriseen pörröön?? Olen ollut viimeiset vuodet (lue 15) punapää, ulkonäkö siis myötäilee 80-luvun Bon Jovin ja 90-luvun alun Tommi Läntisen välimaastossa. Ehkä olisi siis aika vaihtaa väriä, tai tarkemmin ajatellen, koko päätä!

Vanhuus ei tule yksin, harmaiden hiuksien lisäksi olen huomannut ”ryppyyntyväni” ennen kaikkea kasvojen alueelta. Sen lisäksi olen ilmeisesti isäni puolelta perinyt paljon luomia. Nuorempana olin kova ottamaan aurinkoa ja työni puolesta näytin kesäisin lakritsipötköltä. Raskausaikana huomasin, että minuun alkoi tulla entistä enemmän ruskeita pieniä ystäviä, ja mitä enemmän sain aurinkoa, sitä enemmän näitä pieniä täpliä ilmestyi kroppaani. Olen vakuuttunut, että kun täytän tai paremminkin jos täytän 70, niin olen varmasti muuttunut isoksi, ruskeaksi ja karvaiseksi luomeksi! Mutta, palataan takaisin ryppyihin. Nykypäivänä tuntuu olevan jos jonkinlaista Q10 purnukkaa kaupan, on virkistävää eliksiiriä, kiinteyttäviä tippoja, silmänympärysgeeliä ja mitä vielä! Ajattelin itse lanseerata oman rasvasarjan Q10in rinnalle, nimittäin Kyy10in. On kuulemma niin valtava määrä kyykäärmeitä siellä Suomen maassa liikenteessä, että raaka-aineet olisivat valmiina, kunhan tekijä pääsisi oikeaan valtioon.  Kuvitelkaa naiset, Kyy10 – säväyttävä päivävoide tai väsäyttävä yövoide, käärmeen joustavuus ihollasi ei ryppyjä, kiinteä ja sopivan kostea iho, kuorinta (lue: nahan luominen) säännöllisin väliajoin! Liiasta käytöstä voi tulla tietenkin haittavaikutuksia, joita voivat olla mm. horrokseen vajoaminen talviaikana, syöt vahingossa rotan tai hiiren, näkö- ja kuuloaisti heikentyy (mutta tuntoaisti parantuu), varpus- tai hiirihaukka hyökkää päällesi, myrkytät vahingossa miehesi, havahdut siihen, että naapurin isäntä hakkaa sinua lapiolla!

Tilasin toivorikkaana uudet ratsastushousut ja hiukan zubehörejä siinä sivussa. Paketin saavuttua, totesin jälleen kerran, että ei ne jalat lyhene vaikka kuinka sitä toivoisi. Vaikka taisin saada markkinoiden pisimmillä lahkeilla varustetut ratsastushousut, olin jälleen kerran saman vanhan ongelman äärellä. Jos patsastelisin paikallani housut olisivat ihan ok, mutta kaikkihan tietävät, että hevosen selässä ollaan jalat levällään. Kun seisoskelin tällaisessa haara-asennossa, niin housujen tulisi luonnollisesti nousta hiukan ylöspäin, jotta haaraväli ei roikkuisi puolessa välissä reisiä. No, ongelma oli jälleen kerran se, että jos housujen nilkan kohta lähestyy pohkeen keskikohtaa, niin housu ei vain nouse ylöspäin (muuta kuin repimällä).  Eli mitä tästä opimme, minun pohkeeni kohdalla pitäisi rakenteellisesti tarkkailtuna sijaita nilkka. Ainakin jos katsellaan asiaa ratsastushousujen valmistajien silmin. Koskahan joku Eurooppalainen ratsastusvarustevalmistaja alkaa tehdä housun lahkeen pituuksia tuumakoossa!!?? Sitä odotellessa. Lisävarustukset olivatkin sitten kaikki vallan ihania. Housut lähtivät vaihtoon, eli kokeillaan suurempaa kokoa. Mikä sinänsä on sekin ikävää, ei ole ensimmäinen kerta kun täytyy ostaa isompi koko lahkeen pituuden takia. Eikä sopivuus tämänkään toimenpiteen jälkeen ole varmaa. Yleensä ostan ratsastusvarusteeni mittatilaustyönä. Kerran sain kuitenkin sellaiset ratsastushousut, jotka todellakin olivat tarpeeksi pitkät, mutta joiden polvipaikat sijaitsivat reisien kohdalla. Käsittämätöntä ajattelua sekin, lahkeenmitta on oikea, mutta ei välähdä tekijän päähän, että polvi saattaisi olla myös pitkissä lahkeissa hiukan alempana kuin normaalimittaisissa. Kaiken kaikkiaan minulla pitäisi siis olla polvet reisissä ja nilkat pohkeissa…

Tämä epäsopiva ratsastushousu antoikin minulle sitten hyvän syyn viettää kotirouvan laatuaikaa. Kävin viemässä palautuspaketin Trierin postiin ja samalla hain itselleni Saksan opiskelukirjan ja muksulle muutaman kesävaatteen. Elämäni ensimmäistä kertaa rentouduin ihmisvilinässä! Olipa ihana kulkea ihmisten seassa, kuitenkin yksin ja omien ajatusten kanssa. Turistioppaat olivat pukeutuneet toppatakkeihin ja kelin viileys näkyi siinä, että vaikka kansaa oli paljon, niin sitä oli kuitenkin Trierin kävelykaduille vähän. Katusoittajat, kerjäläiset, katukahvilat, ranskalaiskojut, pullantuoksu ja torilla olleet hedelmien ja kukkien myyjät tekevät Trierin vanhasta keskustasta omanlaisensa elämyksen. Niin ja todellakin, nyt kun olen jo toista kuukautta pupeltanut diettipöperöitä, niin että tuoksui kaikki herkut nenään aivan huumaavalle!! Kotiin päästyäni vastaanotto olikin sitten maan pinnalle pudottavaa… isäntä haukkui lapselleni ostamien vaatteiden värin (vältin vaaleanpunaista) ja ainoa hänen mielestään ok vaate oli varustettu ”propagandatekstillä… My ♥ belongs to Mummy”. Ei kuulemma pitäisi päästää rouvaa yksin kaupoille. Noh, olemmehan me kokeilleet yhdessä vaatekaupoilla olemistakin ja siitäkö vasta sota syntyi. Jos kahdella ihmisellä voi olla erilainen maku, niin meillä todellakin taistellaan jopa taulujen sijoituskorkeudesta seinälle…

Sitten hiukan jälkikasvun kuulumisia. Neidillä oli nimipäivä lauantaina, kiitos vaan sukulaisille kortista, en olisi itse muuten ko. merkkipäivää muistanutkaan. Tällä viikolla jäi kerhot ja poikaystävän tapaamiset välistä, sillä äiti unohti kerhon ja poikaystävän tapaaminen meni mönkään iltapäiväunien venyessä pitkiksi. Olimme kuitenkin aikaisemmin viikolla kylän ”leikkikentällä” keinumassa ja siellä oli pari isompaa tyttöä samaan aikaan. Toinen tytöistä halusi kovasti leikkiä muksumme kanssa ja niinpä siinä keinuttiin ja laskettiin mäkeä oikein urakalla. Lapseni huuteli naapureille reteästi ”Halloota” ja nauroi vielä reteämmin kun toinen tytöistä kaatui mäessä kun hän lähti kotia kohti. Lapseni suusta pääsi aivan karmea räkänauru ja minulla oli tekemistä, että oma naamani pysyi peruslukemilla. Mitenkähän tällaiseen pitäisi vanhempana suhtautua… Tällä viikolla on opittu aukaisemaan ulko-ovi ja kävelemään ”itsenäisesti” rappukäytävään, loistavaa! Tästä lähtien pitää äidin siis muistaa lukita ovi. Osataan sanoa posti, Akkuti (=Alex leijona Madagaskar elokuvasta) neiti kantaa DVD-rasiaa käsissänsä vähän väliä, kala, Oso, Manni, Jojo, napa ja nenä. Kyllähän suusta tulee tekstiä minkä kerkiää, mutta vielä ei äiti ymmärrä oikeastaan mitään, eli kaikki jää arvailujen varaan. Kaatumistilastoakin on luonnollisesti pidetty yllä, pää on saanut muutamia hiukan pehmeämpiä osumia, mutta pahin osuma tuli etutalttoihin, kun neiti nappasi Pappansa tietokoneen kuulokkeet, lähti kirmaamaan kohti olohuonetta ja hups, kun johdosta loppui mitta vauhti tyssäsi kuin seinään ja neiti lensi suoraan nenällensä sekä ylähuulellensa niin, että ylähuuleen tuli vekki ja vertakin lensi. Hampaat ovat onneksi vielä tallella. Omatoiminen tyttäreni on myös ollut kahtena aamuna mukanani koiranpissityskeikalla. Hän alkaa reippaasti pukea vaatteita päällensä kun huomaa, että äiti on lähdössä koiran kanssa ulos ja haluaisi mielellään myös taluttaa koiraa. Koiramme on kova kissojen jahtaaja, joten taluttaminen on jäänyt vielä äidin hoidettavaksi, sekä koiran, että tyttären.

Jälleen on siis uusi viikko aluillaan, joskohan me ensi viikonloppuna pääsisimme Ranskan puolella sijaitsevaan eläintarhaan visiitille. Olen nimittäin suunnitellut ko. eläintarhassa käyntiä jo toista vuotta. Nyt olisi jo vihdoin ja viimein aika päästä siellä käymään, koska voisin jättää isännän gorillan häkkiin täyshoitoon tai ehkä sieltä löytyisi se sammakkolampikin…

Siipi maassa...

Tänään ei olekaan suu ollut niin messingillä kuin normaalisti. Oikeastaan se ei ole sitä ollut äitienpäivästä lähtien. Tasan viisi vuotta sitten äitini taistelu rintasyöpää vastaan sai päätöksensä. Mielessäni ovat pyörineet äitini viimeiset hetket, pienet asiat, jotka eivät lähde muististani koskaan. Olen myös käynyt mielessäni läpi sitä tunnetta, kun tietää menettävänsä rakkaimman ihmisen maan päällä, eikä voi asialle yhtään mitään. Olotila tuntuu painajaiselta. Ainoa ero on se, että nukkuessa pääset painajaista karkuun ja kun heräät, elät sitä. Painajaisen päätös on karu, mutta sillä hetkellä sen lohdullisin ja kaunein hetki.

Silmät ovat olleet siis koko viikon täynnä kyyneleitä ja mieli täynnä kaipausta. Eteenpäin on kuitenkin talsittava vaikka siipi olisi välillä maassa. Onneksi rakas tyttäreni pitää minut päivittäin kiinni arjen askareissa ja elämän pienissä iloissa.

Nykymaailman oravanpyörässä monilta unohtuu se tosiasia, että meidän kenenkään oleminen täällä ei ole itsestäänselvyys. Kiire ja ikuinen suorittamisen pakko vie huomion kaikelta oikeasti arvokkaalta. Mielestäni tämä on huolestuttava piirre, ihmisillä ei ole enää välttämättä aikaa edes lähimmäisilleen.

Rakastakaa siis lähimmäisiänne ja näyttäkää se heille sanoin ja teoin joka ikinen päivä, sillä koskaan ei voi tietää kenen vuoro on seuraavaksi lähteä…

…ja näin jääkiekon MM-kilpailujen aikaan lienee sopivaa lähettää lämpimiä ajatuksia meidän ”ylämummolle”!

Tilannerabortti numero zwei...

Taas on viikko vierähtänyt hirveällä vauhdilla. Vappukin oli ja meni. Meillä ei ollut serpentiinin serpentiiniä, eikä ilmapallon ilmapalloa… onko lapsellani siis ankea lapsuus vai vanhemmat? Totuuden nimissä en löytänyt kaupasta mitään vappuviritintä. Aamulla oli kylän kadut jälleen vessapaperin peitossa, joten en vain osannut etsiä kaupasta ”niitä oikeita vappuvarusteita”! Kylän keskelle asennetaan perinteisesti kuusen runko, joka on karsittu kaikkialta muualta mutta ei latvasta. Latvassa on vielä jonkin sortin nauhavirityksiä. Tämä runko on ainakin kymmenen metriä pitkä ja minulla ei ole hajuakaan mikä sen merkitys yleensä edes on. No, liekö kuusenkarahka kuvastanut vapunpäivänä myös perheemme vapputunnelmia, sillä se oli kaatunut keskelle kylätietä ja latva oli kolmesta kohdasta poikki.

Torstai aamuna sain mukavan herätyksen klo 4.30 kun pikku Fifimme ilmoitti, että ”Paree lähteä ulos tai väännän torbeedon tähän lattialle!”. Keli oli kuin morsian, eli satoi vaakatasossa ja lämmöt olivat varmasti juuri ja juuri plussalla. Naapurin ”hylätty” takapiha sai jälleen pientä miinoitusta… sen jälkeen kävimme vielä tallomassa juuri istutetut kuusentaimet. Ei vaan rouvalla tsemppi riitä tällaiseen aikaan lähteä kauemmaksi pisukakikierrokselle ja oletan että pimeässä meitä ei kukaan huomaa. Tänne on todella saapunut jonkin sortin takatalvi, kylmää ja sateista on ollut ja on luvassa vielä ainakin viikon. Minä kun luulin, että saan nauttia kesästä koko toukokuun, mutta taisi jäädä vain haaveeksi. Luin vielä iltalehdestä, että kesä on ilmeisesti siirtymässä sinne pohjolaan!

Muksulle sattuu ja tapahtuu. Aiemmin viikolla oli vuorossa lakanoiden vaihto ja neiti kieriskeli sängyllä niin vauhdikkaasti, että löysi itsensä vaakatasosta lattialta. Taisi vähän etutaltat saada osumaa, kun pitihän sitä itkeä tirauttaa oikein kunnolla. Olemme myös pariin otteeseen ottaneet osumaa takaraivoon kuluneella viikolla. Torstai-iltana pienellä äidin avustuksella pudottiin omalta pikkutuolilta suoraan takaraivolleen lattialle. Äiti taisi itkeä enemmän kuin lapsi, mutta neiti iski päänsä todella kovaa lattiaan. En muista koska olisin säikähtänyt niin paljon. Onneksi vaikutti kuitenkin siltä, että mitään vakavampaa vaurioita ei tullut, joskin nukahtaminen ei käynyt niin helposti kuin yleensä. Minä toki näin aamuyöstä sellaista unta, että naperon toinen silmä pyöri kuin hedelmäpelin mansikka ja oikean puolen ohimo pullahti välillä ulos. Tämän lisäksi lapseni sanoi ”Maana” toistuvasti. Soitin TAYSin ensiapuun ja kerroin lapseni oireet, sekä sen, että hän toisteli kummityttöni mummon nimeä. Lääkäri ilmoitti, että voimme tulla seuraavana yönä kello 00.30 vastaanotolle. Minä tietenkin olin kauhuissani, että miksi vasta sitten kun kyseessä oli hätätapaus! Eilen sitten kaaduttiin hiekkalaatikosta suoraan kuistille jälleen kerran takaraivo edellä. Aivan kauhealla vauhdilla ja voimalla. Täytyisi varmaan hankkia jääkiekkokypärä, jotta näiltä päähän kohdistuvilta vammoilta säästyttäisiin. Kaikki pahimmat putoamiset ja kaatumiset sattuvat aina silloin kun jompikumpi vanhemmista seisoo ihan vieressä! Vanhuus ei tule yksin, refleksit eivät näemmä toimi enää kunnolla.

Neiti on toki tehnyt muutakin kuin putoillut ja kaatuillut, nytkin kuuluisi hakkaavan ja paukuttavan musiikkia tuottavaa laitetta, jonka olisi tarkoitus tuudittaa lapsi uneen, eli on tainnut Nukkumatti jättää tulematta. Uusia leikkejäkin on keksitty ihan oma-aloitteisesti. Sohvalla vanhempien välissä istuen on kiva puristella yhtaikaa Papan ja Mamman nenää. Meillä osataan myös ”Hei olen portsari”-leikki. Muksu menee johonkin huoneeseen, sulkee oven ja kun yrität puskea itseäsi sisälle huoneeseen, se ei onnistu millään. Yleensä vielä koira seisoo muksun selän takana ja ihmettelee mikä homma tässä nyt on menossa. ”Hei olen portsari”-leikkiin kuuluu silloin tällöin myös avaimet joita tungetaan hanakasti lukon reikään (meillä on joka ovessa lukko). Viikolla oli taas ko. leikki meneillään ja kun vihdoin pääsin soluttautumaan makuuhuoneeseen, ihmettelin missä vaiheessa koiramme oli raapinut lisää oven pielen seinää (oli tässä taannoin kakkinut lattialle ja yrittänyt ilmeisesti ensin paniikissa huoneesta pois ja saanut kynnen jäljet seinään aikaiseksi) sitten totuus kuitenkin paljastui, tyttäreni sanoi ”titta” ja ryhtyi raapimaan avaimella seinää! Meillä on kalkkimaalilla maalatut seinät ja jokaisesta raapaisusta jää musta viiva valkoiseen seinään. Hienoa!! Oli ilmeisesti ottanut mallia koiran kynsien jäljistä, fiksu tyttö!

Lapseni viikon kohokohta taisi kuitenkin olla eilinen naapurin Lukan tapaaminen. Naapurissamme käy mummoa moikkaamassa saman ikäinen poika kuin meidän neiti on. Menimmekin eilen hetkeksi hieromaan tuttavuutta ja aika kauan sai Luka meidän neitiä lämmitellä ennen kuin murhaava ilme poistui tyttäreni naamalta. Lämmittely tapahtui loppuviimeksi kahden pallon voimalla. Sitten Luka tarjosikin jo kyydin traktorin peräkärryssä ja siitä se sitten lähti… seuraavia treffejä odotellessa. Tein siinä synkkäilmeistä tytärtäni katsellessa sellaisen huomion, että vaikka ulkonäkö on peritty pitkälti isältä, niin myrkyllinen ilme näytti kyllä niin meidän suvulta perityltä kun vaan voi näyttää!

”Terveelliset elämäntavat”-kampanja jatkuu vaikka lenkkikelit ovatkin olleet erikoisen huonot. Vietän tipatonta toukokuuta ja ruokavalio yhdessä liikunnan kanssa on saanut jo paljon hyvää aikaiseksi. Toivottavasti tämä muuttuu rutiiniksi joka kulkee mukana hamaan tappiin saakka. Joskin puntari näyttää jo sellaisia lukemia, että kohta täytyy alkaa syömään vielä enemmän, etten näytä ihan riisitikulta. Viikolla kävin myös Vidal Fiskars-kampaamossa, eli seisoin veskin peilin ääressä Fiskarsit kädessä ja leikkelin yläpään pöheikköäni hiukan päältä lyhyemmäksi. Samasta hommasta saa pulittaa ihan oikeassa kampaamossa maltaita. Pelkästä takatukan tasauksesta saa maksaa jo ainakin 25 euroa!! Puhumattakaan jos haluaa väriä päähänsä!

…ja hyvää maanantaiaamua! Niinhän siinä kävi, että jouduin eilen neidin nukutus hommiin, kun ei meinannut millään tulla uni ja kirjoittamiset jäivät sitten kesken. Eilenhän oli äitienpäivä. Meillä isäntä tsemppasi. Vei koiran aamulla ulos ja valmisti vaimolle maukkaan aamupalan kera kahvin. Aamupala ei pahemmin poikennut normaalista, eli se sisälsi puuroa marjoilla ja raejuustolla, mutta koska se oli normaalista poiketen asetettu eteeni ilman että jouduin näkemään itse vaivaa ja olin saanut nukkua normaalia pidempään, se maistui kyllä… niin… pahemmalta kuin itse valmistamani koska siitä puuttui suola. Olihan isäntä toki tehnyt muitakin keittiöaskareita ja siivonnut keittiön! Sitten kun aamupalat oli syöty ilmoitettiin että, ”no niin, se on nyt äitienpäivä vietetty, menen nukkumaan!” Loppupäivä menikin sitten normaaliin tapaan, eli isännän kuittaillessa vaimolleen. Kävimme illalla lenkillä ja jokaisen äidin äitienpäivän kruunasi varmasti formulat jotka tulivat teefausta. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset viisi vuotta omalla tavallaan myös surullinen päivä. Äitini ja mummoni poistuivat ajasta ikuisuuteen vuonna 2005 ja näin ollen äitienpäivääni kuuluu myös paljon ikävää ja kaipausta. Toivottavasti pystyn olemaan tyttärelleni yhtä hyvä äiti kuin oma äitini oli minulle.

Tästä se taas alkaa, uusi viikko uudet kujeet. Isännällä on lyhyt työviikko, joten vaimon kiusaamiseen jää enemmän aikaa. Kuuden viikon päästä olemme toivottavasti sitten Suomessa, jos Islannin tuhkapilvi ei sotke kuvioita. Siihen ei kai voi muuta sanoa kuin IIIIIII-HA-HAAAAAAAAA!