Torstai aamuna sain mukavan herätyksen klo 4.30 kun pikku Fifimme ilmoitti, että ”Paree lähteä ulos tai väännän torbeedon tähän lattialle!”. Keli oli kuin morsian, eli satoi vaakatasossa ja lämmöt olivat varmasti juuri ja juuri plussalla. Naapurin ”hylätty” takapiha sai jälleen pientä miinoitusta… sen jälkeen kävimme vielä tallomassa juuri istutetut kuusentaimet. Ei vaan rouvalla tsemppi riitä tällaiseen aikaan lähteä kauemmaksi pisukakikierrokselle ja oletan että pimeässä meitä ei kukaan huomaa. Tänne on todella saapunut jonkin sortin takatalvi, kylmää ja sateista on ollut ja on luvassa vielä ainakin viikon. Minä kun luulin, että saan nauttia kesästä koko toukokuun, mutta taisi jäädä vain haaveeksi. Luin vielä iltalehdestä, että kesä on ilmeisesti siirtymässä sinne pohjolaan!
Muksulle sattuu ja tapahtuu. Aiemmin viikolla oli vuorossa lakanoiden vaihto ja neiti kieriskeli sängyllä niin vauhdikkaasti, että löysi itsensä vaakatasosta lattialta. Taisi vähän etutaltat saada osumaa, kun pitihän sitä itkeä tirauttaa oikein kunnolla. Olemme myös pariin otteeseen ottaneet osumaa takaraivoon kuluneella viikolla. Torstai-iltana pienellä äidin avustuksella pudottiin omalta pikkutuolilta suoraan takaraivolleen lattialle. Äiti taisi itkeä enemmän kuin lapsi, mutta neiti iski päänsä todella kovaa lattiaan. En muista koska olisin säikähtänyt niin paljon. Onneksi vaikutti kuitenkin siltä, että mitään vakavampaa vaurioita ei tullut, joskin nukahtaminen ei käynyt niin helposti kuin yleensä. Minä toki näin aamuyöstä sellaista unta, että naperon toinen silmä pyöri kuin hedelmäpelin mansikka ja oikean puolen ohimo pullahti välillä ulos. Tämän lisäksi lapseni sanoi ”Maana” toistuvasti. Soitin TAYSin ensiapuun ja kerroin lapseni oireet, sekä sen, että hän toisteli kummityttöni mummon nimeä. Lääkäri ilmoitti, että voimme tulla seuraavana yönä kello 00.30 vastaanotolle. Minä tietenkin olin kauhuissani, että miksi vasta sitten kun kyseessä oli hätätapaus! Eilen sitten kaaduttiin hiekkalaatikosta suoraan kuistille jälleen kerran takaraivo edellä. Aivan kauhealla vauhdilla ja voimalla. Täytyisi varmaan hankkia jääkiekkokypärä, jotta näiltä päähän kohdistuvilta vammoilta säästyttäisiin. Kaikki pahimmat putoamiset ja kaatumiset sattuvat aina silloin kun jompikumpi vanhemmista seisoo ihan vieressä! Vanhuus ei tule yksin, refleksit eivät näemmä toimi enää kunnolla.
Neiti on toki tehnyt muutakin kuin putoillut ja kaatuillut, nytkin kuuluisi hakkaavan ja paukuttavan musiikkia tuottavaa laitetta, jonka olisi tarkoitus tuudittaa lapsi uneen, eli on tainnut Nukkumatti jättää tulematta. Uusia leikkejäkin on keksitty ihan oma-aloitteisesti. Sohvalla vanhempien välissä istuen on kiva puristella yhtaikaa Papan ja Mamman nenää. Meillä osataan myös ”Hei olen portsari”-leikki. Muksu menee johonkin huoneeseen, sulkee oven ja kun yrität puskea itseäsi sisälle huoneeseen, se ei onnistu millään. Yleensä vielä koira seisoo muksun selän takana ja ihmettelee mikä homma tässä nyt on menossa. ”Hei olen portsari”-leikkiin kuuluu silloin tällöin myös avaimet joita tungetaan hanakasti lukon reikään (meillä on joka ovessa lukko). Viikolla oli taas ko. leikki meneillään ja kun vihdoin pääsin soluttautumaan makuuhuoneeseen, ihmettelin missä vaiheessa koiramme oli raapinut lisää oven pielen seinää (oli tässä taannoin kakkinut lattialle ja yrittänyt ilmeisesti ensin paniikissa huoneesta pois ja saanut kynnen jäljet seinään aikaiseksi) sitten totuus kuitenkin paljastui, tyttäreni sanoi ”titta” ja ryhtyi raapimaan avaimella seinää! Meillä on kalkkimaalilla maalatut seinät ja jokaisesta raapaisusta jää musta viiva valkoiseen seinään. Hienoa!! Oli ilmeisesti ottanut mallia koiran kynsien jäljistä, fiksu tyttö!
Lapseni viikon kohokohta taisi kuitenkin olla eilinen naapurin Lukan tapaaminen. Naapurissamme käy mummoa moikkaamassa saman ikäinen poika kuin meidän neiti on. Menimmekin eilen hetkeksi hieromaan tuttavuutta ja aika kauan sai Luka meidän neitiä lämmitellä ennen kuin murhaava ilme poistui tyttäreni naamalta. Lämmittely tapahtui loppuviimeksi kahden pallon voimalla. Sitten Luka tarjosikin jo kyydin traktorin peräkärryssä ja siitä se sitten lähti… seuraavia treffejä odotellessa. Tein siinä synkkäilmeistä tytärtäni katsellessa sellaisen huomion, että vaikka ulkonäkö on peritty pitkälti isältä, niin myrkyllinen ilme näytti kyllä niin meidän suvulta perityltä kun vaan voi näyttää!
”Terveelliset elämäntavat”-kampanja jatkuu vaikka lenkkikelit ovatkin olleet erikoisen huonot. Vietän tipatonta toukokuuta ja ruokavalio yhdessä liikunnan kanssa on saanut jo paljon hyvää aikaiseksi. Toivottavasti tämä muuttuu rutiiniksi joka kulkee mukana hamaan tappiin saakka. Joskin puntari näyttää jo sellaisia lukemia, että kohta täytyy alkaa syömään vielä enemmän, etten näytä ihan riisitikulta. Viikolla kävin myös Vidal Fiskars-kampaamossa, eli seisoin veskin peilin ääressä Fiskarsit kädessä ja leikkelin yläpään pöheikköäni hiukan päältä lyhyemmäksi. Samasta hommasta saa pulittaa ihan oikeassa kampaamossa maltaita. Pelkästä takatukan tasauksesta saa maksaa jo ainakin 25 euroa!! Puhumattakaan jos haluaa väriä päähänsä!
…ja hyvää maanantaiaamua! Niinhän siinä kävi, että jouduin eilen neidin nukutus hommiin, kun ei meinannut millään tulla uni ja kirjoittamiset jäivät sitten kesken. Eilenhän oli äitienpäivä. Meillä isäntä tsemppasi. Vei koiran aamulla ulos ja valmisti vaimolle maukkaan aamupalan kera kahvin. Aamupala ei pahemmin poikennut normaalista, eli se sisälsi puuroa marjoilla ja raejuustolla, mutta koska se oli normaalista poiketen asetettu eteeni ilman että jouduin näkemään itse vaivaa ja olin saanut nukkua normaalia pidempään, se maistui kyllä… niin… pahemmalta kuin itse valmistamani koska siitä puuttui suola. Olihan isäntä toki tehnyt muitakin keittiöaskareita ja siivonnut keittiön! Sitten kun aamupalat oli syöty ilmoitettiin että, ”no niin, se on nyt äitienpäivä vietetty, menen nukkumaan!” Loppupäivä menikin sitten normaaliin tapaan, eli isännän kuittaillessa vaimolleen. Kävimme illalla lenkillä ja jokaisen äidin äitienpäivän kruunasi varmasti formulat jotka tulivat teefausta. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset viisi vuotta omalla tavallaan myös surullinen päivä. Äitini ja mummoni poistuivat ajasta ikuisuuteen vuonna 2005 ja näin ollen äitienpäivääni kuuluu myös paljon ikävää ja kaipausta. Toivottavasti pystyn olemaan tyttärelleni yhtä hyvä äiti kuin oma äitini oli minulle.
Tästä se taas alkaa, uusi viikko uudet kujeet. Isännällä on lyhyt työviikko, joten vaimon kiusaamiseen jää enemmän aikaa. Kuuden viikon päästä olemme toivottavasti sitten Suomessa, jos Islannin tuhkapilvi ei sotke kuvioita. Siihen ei kai voi muuta sanoa kuin IIIIIII-HA-HAAAAAAAAA!
Hilpeä ja koskettava juttu! Kiitos.
VastaaPoista