Zigit ja zehnit zekaisin…

Voe voe, se on kuulkaa kotirouvalla sellainen lukipu-häriö, että pitäisiköhän sitä mennä oikeen terapeutille! Jotenkin ei vaan tunnu lukeminen, kirjoitus, saatika sitten puhuminen onnistua, ei edes aina tällä kotimaisellakaan kielellä, eikä varsinkaan enklanniksi tai güntherlandiaksi. Perjantai oli jälleen siitä hyvä osoitus…

… Perjantaimme alkoi äiti lapsi kerholla. Siellä olikin varsin mukavaa. Kotiin päästyämme leikimme takapihalla ja kännykkäni soi. Meidän yläkerran parvekkeelle on asennettu signaalin vahvistaja, joten kännykkä toimii hiukan paremmin kuin aiemmin, varsinkin pihamaan puolella. Vastasin puhelimeen ja toisesta päästä ei aluksi kuulunut mitään. Sitten yhteys katkesi. Samasta numerosta soitettiin uudestaan ja luurin toisessa päässä ollut henkilö ilmoitti, että ovisummereista ei löydy meidän nimeä?? Sitten olin jo menossa avaamaan ovea, kunnes tajusin, että meidän oven takana tuskin on ketään, vaan ko. ovi minkä takana joku seisoo pakettimme kanssa, oli Luxembourgissa entisessä osoitteessamme. Sitten puhelu katkesi jälleen. Kaivoin lankapuhelimen esiin, joka taas ei niin kovin hyvin toimi ulkona, ja koska muksuni vilisti pitkin takapihaa, piti minunkin pysytellä ulkona ja käyttää siis kännykkää. Soitin itse takaisin kyseiseen numeroon, sitten alkoikin oikean henkilön metsästys. Onnekseni asianomaiset puhuivat englantia. Sain vihdoin oikean henkilön langan päähän ja hän kertoi antavansa minulle sähköpostiosoitteen johon voin tehdä osoitteenmuutoksen. Sitten tarvitsin siis kynää ja paperia, menin takaisin sisälle ja puhelu katkesi jälleen. Etsin kynän ja paperin, kiskaisin tyttären ja koiran sisälle ja vaihdoin lankapuhelimeen. Soitin taas samaan numeroon, aloitimme jälleen oikea henkilön metsästyksen, ja kun hän jälleen kerran löytyi, aloitimme TAVAAMISEN, ranskalaisella aksentilla englanniksi tuli ensin noin reilu kymmenen numeroa sisältävä paketinlähetysnumero ja sitten lueteltiin sähköpostiosoite. Alku meni vielä ihan ok, mutta sitten en saanut hevon helvetin selvää, mitä pisteen ja @-merkin väliin piti tulla, tässä välissä mieheni tuli vielä töistä kotiin, mikä aiheutti koirassamme hirveän ulinamekkalan ja lapsemme kiljui siinä sivussa omaa riemuaan, kun olin jo neljännen kerran kysynyt, että ”anteeksi voisitko toistaa” en yksinkertaisesti kehdannut enää kysyä. Noh, ajattelin, että löydän saamillani tiedoilla netistä jotain vihiä, mikä osoite oikeasti olisi, mutta eihän toki netistä mitään löytynyt, koska tiedot olivat päin pakaraa. Isäntä sitten soittamaan uudestaan ko. nroon ja selittämään, että vaimolla on lukipuhäriö voisitteko kertoa s-postiosoitteenne uudestaan. Nyt sitten jännätään tuleeko paketti koskaan perille. Paketissa on rattaidemme takuuvaihtoon mennyt osa ja tästäkin voisi kertoa oman tarinansa, niin mielenkiintoista on ollut sähköpostilla asian hoitaminen ko. firman henkilökunnan kanssa.

Sitten olikin eläinlääkärille lähtöaika, emännällä oli jo mennyt niin herneenpalko nenään, että raivotauti rokote olisi todella tullut erittäin tarpeeseen. Jotenkin arvasin, että soitettuani eläinlääkäriaikaa en jummartanut aikaa oikein, vaikka senkin kysyin ainakin sata kertaa uudestaan englanniksi ja saksaksi. Vastaanotolle päästyämme olin todellakin jo vartin myöhässä ja omaa aikatauluani noudattaen 20 min etuajassa. Sekös otti vielä päähän entistä enemmän. Koira käyttäytyi kuitenkin erittäin mallikkaasti, siinä tuli kerralla hoidettua monta asiaa matolääkkeestä rokotuksiin ja kun olin niin helpottunut, että kaikki meni todella hienosti, eikä ollut edes odotushuoneessa kavereita haukuttavana, meinasin karata maksamatta!! No, tulihan sekin sitten hoidettua ja tyhjennettyä pussin sisältöä melkein 150 eurolla… kotiin viemis tuliaisina puolen vuoden punkkikarkoitteet ja seuraava matolääkekuuri.

Lauantaina lähdin sitten yksin kauppaan, staggrttasin auton ja lähdin matkaan. Kas kummaa, oliko joku ryövännyt yön aikana traktoristamme pakoputken, kun pörinä oli niin päätähuumaava, että koko kylän raitti raikasi kun rouva kaasutti kohti Konzia. Tämäkin vielä Brutukseni! Automme alkoi siis taas viime metreillä hajota käsiin, kun puolentoista viikon päästä sitä odottaa Via Baltica! Jossa ei takuu varmasti ole montun monttua! Toivotaan että autovanhus selviää matkastansa ehjin nahoin, mutta pakoputki menee kyllä ennen sitä vaihtoon, koska kukaan ei kyllä moista pörinää kuuntele yli 2000 kilometriä putkeen.

Sunnuntaina oli sitten taas kotirouvalla jorkkeli-päivä. Niin oli hermo kireällä aamusta alkaen, että en muista koska näin olisi viimeksi ollut (mieheni kyllä varmasti muistaisi jos häneltä kysyisin). Lähdimme aamupäivällä lenkille ja isäntä ehdotti kyllä moneen kertaan, että voisimme mennä eri suuntiin tai minä voisin jopa juosta ihan kotiin, kun olin niin mukavaa seuraa.

Muksu ei taaskaan, niin kuin ei koko aiempana viikkonakaan saanut nukutuksi päiväunia. Pelkkää huutoa ja metelöintiä siis iltapäiväkin. Sitten lähdimme Luxiin syntymäpäiväkutsuille ja neiti nukahti tietenkin juuri viisi minuuttia ennen perille saapumista. Koska nämä olivat lapseni ensimmäiset syntymäpäiväkutsut joissa hän on ollut mukana, niin tokihan hän nälkäisenä nappasi heti chiliraksua suuhun tarjoilupöydältä. Siinä taisikin olla epäterveellisin osuus koko tarjoilusta, sillä pöytä notkui vihanneksia, hedelmiä ja kaikkea muuta erittäin terveellistä. Täytyy nostaa hattua, että jotkut pystyvät kasvattamaan lapsensa ilman makeisia ja pullia!! Se on aika suoritus nykypäivän ihmisiltä. Neiti oli kyllä kovin tohkeissaan, ensimmäisenä piti tietenkin luetella kaikki Nalle-Puhin henkilöt jotka löytyivät seiniltä, niiden nimet kun ovat papan kanssa opeteltu viime viikolla. Sen lisäksi pappa on opettanut sanomaan God Dag! Kaiken kaikkiaan syntymäpäiväkemut olivat erittäin mieltä piristävät! Mukava nähdä muitakin ihmisiä kuin vain pelkkää Mr. Mörökölliä…

Illalla ei taas uni meinannut tulla neidille silmään, vähän väliä hoettiin kakkaa ja puristeltiin pakaroita yhteen, ettei vaan mitään pääsisi tulemaan ulos. Kun sängyssä makoilu alkoi mennä pelkäksi ahterin kaiveluksi, niin suuntasimme neidin kanssa vessaan. Äiti havainnollisti vessanpöntöllä kuinka ponnistellaan ruskea kaveri ulos, muutaman irvistelyn jälkeen muksuni naama vääntyi myös komeaan rypistykseen ja että oli voittaja fiilis! Pienellä tsemppauksella saa näköjään paljon ruskeata ystävää aikaiseksi! Sen jälkeen uni tulikin muitta mutkitta…

Niin, äiti ei siis osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta kakkahädän demonstrointi onnistuu paremmin kuin hyvin…