"ahHAA"...

Kohta on jo kaksi viikkoa kulunut ja niin tylsän tavallisissa merkeissä, että ehkä oikein kiusallani väännän juttua kaikesta aiheettomasta asiasta…

Voin ylpeänä ilmoittaa suoriutuneeni suurena taistelunvoittajana muurahaissodasta! Etupihallamme edelleen oleva hunajapurkki on puolillaan mustia maatumaan päin olevia murkkuja, tietenkin jos murkut ovat kävelleet ennen marinointia suola-aavikon läpi, voi niiden säilyvyys olla omaa luokkaansa.
Niinhän siinä sitten kävi, kun olin saanut suolakanelitettua koko etupihamme ja Axetettua käytävämme, niin vuokraisäntämme tuli esittelemään yläkerran asuntoa uudelle vuokralaiselle. Ei tainnut muurahaismiinoitus vuokralaista haitata, koska jo illalla kannettiin sänkyä vinttiin. Minä kyllä veikkasin, että meille tulee häätö ennen yläkerran uutta vuokralaista. Vuokraisäntämme pyörikin koko edellisen viikon aika tiiviisti ”tiluksilla” ja Steffin tultua edellisviikon keskiviikkona töistä, ilmoitti hän herra vääpelille, että yhden huoneemme ovi raapii lattiaa suljettaessa. Noh, siihenpä oli herra vääpeli vastannut, että ”tulenpa katsomaan”… juuri viisi minuuttia aiemmin olin kotona miettinyt, että miksi asuntomme ei voi pysyä siinä kunnossa, että koska tahansa kuka tahansa voi marssia ovesta sisään, ilman että täytyy hävetä sotkua!! Kahdessa minuutissa on vaikea räjäyttää sotku pois, mutta helppo saada ”jorkkelin alku” otsalle. Jouduin muutamaan kertaan hengittämään syvään ja toteamaan, että eihän tämä nyt suinkaan ole ensimmäinen kerta kun vuokraisäntä pamahtaa kämppään sen ollessa paraatikunnossa! Miehenikin taisi pari kertaa nielaista, kun astui ovesta sisään ja tajusi tilanteen. Sen lisäksi, että äiti on sotkun kuningatar, niin lapsemme pitää myös huolen siitä, että yksikään neliö kämpässä ei jää ilman leviteltyä tavaraa. Illan sitten puunasinkin kämppää yllätysvisiitin motivoimana!

Sitten osioon lapseni kehitys. Menneellä viikolla on otettu suuria harppauksia kehityksen kaaressa. Nyt osataan laittaa sormet molempiin sieraimiin. Kun sormia on työnnetty riittävän syvälle nenään, niin ne pyritään siirtämään äidin sieraimiin, koska ilmeisesti äidin sieraimet näyttävät syvemmiltä ja houkuttelevimmilta. Tämän lisäksi on aloitettu ”pyörimällä pää sekaisin”- kampanja. Ensin pyöritään useita kertoja ja sitten, jos ei heti kaaduta, niin lähdetään huojuen etenemään milloin mihinkäkin suuntaan yleensä aika holtittomasti! Kovasti tuntuu naurattavan, mutta äitiä ei kyllä tämä leikki naurata!
Tällä viikolla on myös opittu sanomaan ”tikka”, eli telkkari. ”Ahhaa”, löytyy nyt myös sanavarastosta ja osataan komeasti päristä kun näkökentässä on moottorikulkuneuvo. ”Potti” eli posti käydään myös tarkistamassa joka aamu. Pienellä tsemppauksella tulee kyllä myös sanottua ”posti” kera ässän.
Kävimme koko perheellä lauantaina myös kaupoilla. Eksyimme jo aiemmin mainitsemaani kenkäkauppaan ja johan muksu lähti kuin Ben Johnson sadan metrin spurtille nähtyään kaupan keskikäytävän perällä häämöttävän ”tikan”. Sieltä tultiin kyllä yhtä vauhdikkaasti takaisin. Mieheni koetti löytää työkengät ja minä yritin pysyä lapseni perässä. Siinä lensi taas kumppari jos toinenkin ja välillä ihasteltiin kovin nätistikin sandaaleja. Sitten alettiinkin kantaa kenkälaatikoita juoksu jalkaa keskikäytävälle. Kun laatikko oli saatu keskikäytävän pintaan, se avattiin ja seuraavaksi huudettiin kovalla äänellä WAU! Tämä rituaali toistettiin muutamaan kertaan ja kädet pidettiin WAUn aikana tehokkaasti ylhäällä, jotta WAUn merkitys vielä korostuisi. Pappa valitsikin komeat kengät, jotka kuitenkin jäivät ostamatta.
Vaatekaupassa olikin sitten taas yhtä juhlaa. Noin 85 senttinen jälkikasvuni maastoutuu komeasti rekkien väliin ja perässä pysyminen vaikeutuu entisestään. Jostain kumman syystä on myös päästävä kassatiskin taakse, vaikka äiti kuinka kieltää. Vaatteiden sovittelijatkaan eivät päässeet vähällä, sillä muksu kävi sovituskoppi bulevardilla konttaamassa ja tirkistelemässä verhoja raotellen. Vaatteita osataan jo myös katsella hyvin ammattimaisin ottein, eli shoppauksen alkeet ovat ilmeisesti jo opittu. Käytössä oli tietenkin myös ”heittäydy löysäksi”-taktiikka, eli aina kun äiti tarttui epäsopivaan aikaan tyttäreensä kiinni, tapahtui se niin kutsuttu kokovartalorelaxaatio! Olenkin tässä miettinyt, että minkä vuoksi naiset eivät käytä samaa taktiikkaa ollessansa miehensä kanssa ostoksilla. Kun mies sanoo naiselle, että ”nyt kyllä lähdetään”, niin nainen voisi heittäytyä veltoksi ja maata lattialla kädet ja jalat sätkien… tehokasta. Näin saisi miehen varmasti poistumaan paikalta ja voisi itse jäädä rauhassa jatkamaan shoppaamista.

Maanantai-iltana ei meinannut tulla sitten uni silmään. Äidille olisi kyllä tullut, mutta tyttärelle ei. Koita siinä nyt sitten olla naama peruslukemilla kun muksu temuaa sängyssä ja höpöttää omiansa ”ahHAAn” kera. Tämä ahhaa lausutaan hyvinkin pitkälti loppuosaa korostaen ja se kuulostaa aika eksoottiselta, äiti ei pysty pitämään naamaa peruslukemilla kun ”ahHAA” on lausuttu ilmoille. Tulihan se uni sitten vihdoin kun äiti laulaa luikautti ruotsin kielellä ”bä bä vita lammin”, tämä taas aiheutti jostain syystä naurureaktion papassa. Myönnettäköön, että lausunnassa menee isät ja lampaat välillä sekaisin ja ehkä vielä jotain muutakin…
Nukahtamisonkkelmat saivat jatkoa myös toissapäivänä. Muksu ei nukkunut päiväunia ja ajattelin tietenkin, että yöunet tulevat sormia napsauttamalla. Neiti huusi kuin palosireeni ja lopputulos oli sinnittelyistä huolimatta taas se, että välissämme makaava ipana puristeli neniämme, potki, puri, pussasi ja hakkasi vanhempiaan. Sitten tulikin siirto omaan terraarioon…

Rivien välistä voi varmasti lukea, että uhmaikä on astunut talouteemme. Tällä hetkellä mammalla on pinna hiukan kireällä. En tiedä mikä temppurata pitäisi hommata, että muksu saisi energiansa hyvällä tavalla purettua. Kaikista kieltämisistä tulee järjetön huuto ja tavaroiden heittely, PuuuuuuH! Nyt jos koskaan pitäisi saada sitä paljon puhuttua ”omaa aikaa”, mutta kesällä sitä tulee onneksi ja paljon! Täytyy sanoa, että itse kannatan sitä ajatusta, että tämän ikäiset lapset pääsevät tarhaan/kerhoon ja voivat peuhata samanikäisten lasten kanssa, se olisi todellakin meidän perheessä nyt tarpeen!
Tänään täällä onkin jälleen pyhäpäivä ja taidan suunnata lapseni kanssa naapurikylän leikkikentälle energioita purkamaan, jos vaikka sattuisi näkemään muitakin äitejä ja lapsia.

”Kuivan kesän kurre – ravinto ja liikuntapainoitteinen ohjelma” jatkuu edelleen. Olen kerrankin päässyt tavoitteeseeni syömällä hyvin ja liikkumalla. Ei nälkää, ei tuskastumista, vaan mukavaa elämäntavan muutosta terveellisempään suuntaan. Uskomatonta että syömällä laihtuu, mutta näin on päässyt käymään. Nyt onkin sitten haastetta pitää paino saavutetuissa lukemissa ilman lisälaihtumista tai painon suurempaa nousua.
Koiramme on laihtunut varmasti kaikista eniten, mutta olihan silläkin niitä vyötärölle kasaantuneita kiloja talven huonon lenkityksen jäljiltä aivan riittävästi. Pieniä tottelevaisuussulkeisiakin on lenkeillä pidetty ja joskus ne menevät oikein mallikkaasti toisinaan taas eivät…

No niin, tässähän kävi taas vanhanaikaisesti, kun kotirouva unohti laittaneensa tyttärelle riisipuurot tulille, joten pidemmittä höpinöittä päätän tämänkertaiset turhanpäiväiset jorinani tähän.


Tsüs!