Isänpäivä…
Meidän perhe on näissä juhlimisasioissa tylsääkin tylsempi, eli meillä ei yleensä juhlita. Poikkeuksen tähän on tuonut tyttäremme syntymäpäivä. Kun menimme 2008 naimisiin kaikilta salassa maistraatissa, ajattelimme, että pidämme juhlat seuraavan vuoden kesällä, mutta katin paskat, eihän me mitään juhlia pidetty. Nyt olenkin vakaasti päättänyt, että viimeistään kun minä täytän 40, meillä ON juhlat (laittaiskohan pari pilkkua vielä vaan ihan pilkun käyttämisen ilosta?),,,,, noin!
Tänä aamuna huikkasin siis isännälle ohimennen, että ” hyvää isänpäivää” kun herra vielä makoili sängyssä, kai SE sen kuuli, kun vasemman jalan varpaat heilui…
Toisaalta järjestäisin kyllä mielelläni kaikenlaisia kemuja ja juhlia, mutta niihin menee aina kosolti rahaa ja tällä hetkellä ei kotirouvan kirjanpitoon ole budjetoitu varoja juhlimiselle!! Ja toinen karu fakta on se, että ei ole kavereita joita juhliin kutsuisi, kaikki real-ystävät ovat tuhansien kilometrien päässä, suvusta puhumattakaan.
Flunssa on suurin piirtein selätetty ja pääsin tänään neitsytmatkalle juoksumaton kanssa. Olen manannut alun perin tämän laitteen alimpaan helvettiin, mutta nyt taisi käydäkin niin, että olen aivan myyty. Se mikä tekee vempaimesta erityisen mahtavan, on se, että pystyt erittäin tarkasti kontrolloimaan sykettä ja pitämään treenin sellaisena kuin itse haluat. Tämän lisäksi on erittäin helppo pitää ”olosuhteet samanlaisina”, mikä ei yleensä luonnossa liikkuessa onnistu. Tällä hetkellä kelit ovat niin karseat, että ulos ei ihan oikeasti tee edes mieli mennä. Sen lisäksi meillä on sysi pimeätä ja peltotiet ovat aivan rapaiset. Juoksumatto on siis varmasti loppuviimeksi erittäin hyvä hankinta. Se joka juoksumaton ostosta eniten kärsii, on tietenkin koira. Dogi makasikin maton vieressä emännän lenkkeillessä. Koiralla oli kyllä kieltämättä aika surullinen katse!
Hauskinta oli kun matto pysähtyi (teki sen kolmesti kun osuin vahingossa kädelläni naruun, jossa on ”hätäseis” kiinni), varsinkin siinä vaiheessa kun lähdin kokonaan matolta pois. Jokainen on varmasti nähnyt esimerkiksi musavideoissa käytetyn efektin, jossa henkilö ikään kuin liukuu paikallaan muun kuvan liikkuessa, minulle tuli ihan sellainen olo, että liu´un pitkin meidän asuntoa, ihan kun olisi ottanut jotain vettä vahvempaa… joskin taitaa olla jotain keskikorvahäikkää kun ei tarvinnut kun katsoa sivulle niin meinasin jo kaatua…
Toivotaan siis, että liikuntakärpänen puraisee minua taas oikein kunnolla. Tässä on nyt mennyt kolme kuukautta ilman säännöllistä liikuntaa ja viisi kuukautta ilman lenkkeilyä. Täytyy vaan todeta, että silloin kun jaksaa liikkua ja panostaa ravinnon oikeanlaiseen laatuun, olo on mitä mahtavin. Nyt huomaan taas, että psyyke on aika kovilla kun kroppakin ”voi huonosti”. Pitäkäähän ihmiset siis hyvää huolta kunnostanne ja syökää säännöllisesti ja terveellisesti jotta jaksatte ankean talven läpi.
Olen hurahtanut kauneusaiheisiin blogeihin, samalla olen kovasti miettinyt omaa elämää ja tulevaisuutta. Lähinnä siltä kantilta, että pitäisiköhän vielä lukea itsellensä joku ”uusi” ammatti. Sehän tuntuu olevan meikäläisen tavaramerkki, että hosutaan vähän sinne tänne ja mitään ei tehdä kunnolla, haha, että samalla linjalla voisi jatkaa. Ei vaan, nykypäivänä täytyy olla ässää hihassa enemmänkin jos meinaa itsensä pitää yhteiskuntakelpoisena. Katsellaan nyt vielä mitä tässä päähän pälkähtää. Viimeistään sitten kun pääsen takaisin Suomeen, pitää mennä uudestaan ratsastuksen alkeiskurssille ja siitä eteenpäin vähän kehittää omaa ammattitaitoakin, on vähän sellainen kehityksen kelkasta putoaja olo, mikä riipii mielen sopukoita. Onneksi esikuvia löytyy vielä yli 60-vuotiaistakin ratsastajista, joten toivottavasti itsellänikin on vielä aikaa…
Niin, olen törmännyt useaan otteeseen jo aiheeseen ”Aspiriinikuorinta”. Kokeilkaapa naiset itsekin, ensin pari pisaraa vettä aspiriinitabletin päälle, niin että se murskaantuu helpommin. Sitten hierotte (varokaa ettei mene silmiin) aspiriinin kuorinta-aineen tavoin kasvoihin. Sen jälkeen hierotte pienen nokareen jotain entsyymirikasta (AHA) maskia vielä hetken kasvoille ja huuhtelette aineet pois, johan on kuulkaa posket pehmeät kuin vauvan pylly!! Ihan pöyristyttävän hyvä lopputulos!! Olen vedellyt ihan pelkällä aspiriinillakin ja lopputulos siinäkin, vautsivau!!
Ja ihan turha kysellä mitään yksityiskohtia, koska en tiedä. Sen vain tiedän, että TOIMII!!
Tämän lisäksi olen alkanut harrastaa ”sotamaalausten” testiajoja, eli loihdin naamalleni uusilla netistä opituilla tekniikoilla milloin mitäkin, yleensä lopputulos muistuttaa enemmän nyrkin ja hellan väliin jäänyttä kotirouvaparkaa, kuin mallikuvan kaunotarta. Oletan kuitenkin, että harjoitus tekee tässäkin mestarin. En tiedä mistä tämä kyseinen buumi on saanut alkunsa, ehkä kaipaan jotain piristystä ankeaan kuramoskapimeyteen.
No niin, nyt on saavutettu se ”alapää” ja tarina jatkuu…
Isäntä on kieltänyt minua lataamasta videoita, mutta tunnustan tämänkin alkuaamun istuneeni koneen ääressä ja katselleeni erään meikkitaiteilijan tutoriaalia aiheesta, nenän kaventaminen. Onhan se tietenkin jollain tasolla huvittavaa katsella miehen opastamaa meikkausta. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että ”nämä” miehet ovat erittäin sympaattisia!! Nyt osaan sitten tehdä itselleni mahtavan Petteri punakuonon! Niin ja erittäin tseksykkäät huulet, pus pus!
Juoksumattoilukin sai eilen jatkoa. Jouduin kuuntelemaan paremman puutteessa Rammsteinia ja sekös kuulostikin hassulta, kun ymmärsin mitä poijjaat laulaa. En tietenkään ihan kaikkea, mutta riittävästi. Kyllä se vaan on niin, että meikäläisen moottorit virittyy parempaan menoon aivan erityylisestä musiikista (Kari Tapio + co)…
Mietin siinä samalla parempia rytmejä haikaillessani, että siirtämällä peikonlehteä metrin sinne ja toisen tänne lenkkien välillä, saan maisematkin näyttämään hiukan erilaisilta…
Eilen varmistui myös Famon ja serkkupojan vierailun ajankohta, ja mikäs sen ihanampaa, kuin keksiä ohjelmaa heidän vierailunsa ajaksi. Ihana saada sukua kylään!!
Kielikurssilla jatkuu sama meno kuin aiemmin. Porukka repeilee minkä kerkiää. Välillä jäykistellään ja sitten joku taas kysyy jotain niin typerää, että kansa meinaa pudota tuolilta. Olen jo alkanut ymmärtämään vietnamilaisittain lausuttua saksaa ja puhun varmasti itse kohta saksaa kosovolaisittain korostaen. Ihmisten tarinat ovat mielenkiintoisia, pikku hiljaa on opittu kyselemään jo vähän vaikeampiakin kysymyksiä. Tänään saimme muun muassa tietää, että vietnamilainen nainen on tienannut kotimaassaan ompelijan työstänsä 100 euroa kuussa ja hänen siskonsa opettajan työstä 80 euroa. Täytyy kyllä sanoa, että tuli vähän sellainen ”tuhlaajatyttö-turhanvalittaja”-fiilis. Olisi varmaan ihan tervettä nyky-yhteiskunnan ihmisille käydä vähän Vietnamissa opettelemassa elämää.
Muksu on taas touhuillut omiansa. Eilen raameissa ollut ”omakuva” sai bepanthen-”raffa” voitelun ja siinä sivussa pöytä ja sohva. Tänään laitoin neidin päiväunille ehkä hiukan liian aikaisin ja makuuhuoneesta kuuluikin vieno papatus, kun papatusta oli kuulunut jo pidemmän aikaa, se muuttui hiukan epämääräisemmäksi ähkimiseksi, ja ajattelin jo sadannen kerran, että pitääkö mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu. Päätin kuitenkin olla menemättä, koska papatus jatkui ja minun ilmestymiseni paikalle olisi aiheuttanut välittömästi ”ei varmasti nukuta” reaktion. Hetki siinä sitten vierähti, kunnes makkarista alkoi kuulua yöpöydän laatikon kolinaa. Siinä vaiheessa tajusin, että kyllä tässä nyt jotain omituista täytyy olla ja riensin paikalle. Muksu istui iloisena meidän sängyllä, eli omituisen ähinän oli mitä ilmeisimmin aiheuttanut pinnasängystä poistuminen. Siinä sitten ääneen ihmettelin, että mitenkä tämä sängystä poistuminen oli tapahtunut ja mitenkä neiti istui nyt meidän sängyllä. Noh, meidän vajaan metrin mittainen termiitti oli tietenkin jo reippaana nostanut toisen jalkansa pinnasängyn reunalle demonstroidakseen äidilleen kuinka kyseinen liikesarja oli suoritettu. Siinä vaiheessa päätin nostaa jälkikasvuni parempaan talteen ja siirsimme päiväunet yöunille… On se vaan ketterä kaveri ja aika oma-aloitteinen…
Aapiskirjan lukeminen ja äidin laulut ovat saaneet aikaan sen, että neiti laulaa iloisesti ”A, P, C, P”, ehkä tämäkin on ihan hyvä alku…
Viimeiset kaksi päivää on ehdoton ykkösharrastus ollut sitterin ”turvavyön” kiinnitys. Neiti on raahannut varastosta sitterin olkkariin ja koska Kleine Einsteinsitkin kiinnittävät turvavyöt ennen rakettilennolle lähtöä, täytyy ilmeisesti neidinkin tätä harrastaa. Samalla hetkellä yritetään ilmeisesti saksaksi lausua ”kiinnittäkää turvavyöt”, mutta se ei vielä kuullosta kovinkaan vakuuttavalta. Jostain on vielä peritty sellainen ominaisuus, että jos ei heti onnistu, niin hermohan siinä menee ja HETI!
Kappas kun on näköjään taas vuorokausi vaihtunut, eli nyt eletään jo torstaita…
Olemme tänään ulkoilleet ja mieleeni tuli, että myydäänköhän aikuisillekin kurahaalareita? Leikkikenttä on niin ”madonsyömä”, että se on täynnä savimutamössöä. Kiikuimme, keinussa ja huristimme puolilaholla karusellilla. Lopuksi teimme pienen liahskuntoketteryystreenin liukumäessä. Lihaskuntoa tulee siitä kun muksu pitää kantaa liejuisen ylämäen halki liukumäen päälle ja ketteryys siitä, että äidin pitää väistellä lukuisia ”miinoja” eli tutummin kisunkakkakasoja liukumäen ”laskeutumisalueella”, ah, niin on maalla mukavaa!
Toki kiersimme taas kylän, lapsi sylissä ja äiti kantojuhtana. Tässäkin toimenpiteessä kurahaalarit olisivat hyvät, sillä muksu potkii mutaisilla kumppareilla äipän pöksyt ruskeiksi. Muutenkin olisi kyllä ihan mukava jo vihdoin saada hankituksi ne gummisaappaat, koska kuljen edelleenkin muovisissa kesäsandaaleissa, ymmärrän kyllä, että marraskuu on jo meneillään ja kohta on joulukin. Ei vaan tunnu tulevan hyvää saapasta vastaan. Kerran kyllä tuli, mutta en ostanut. Sekös nyt harmittaa, kun nettikaupoista ei meinaa saada kumisaapasta alle sataan euroon sitten millään. Parhaimmat nilkkurit maksoivat yli 300 euroa, ei hyvää päivääääääää! Muovisandaali on ihan hyvä, villasukka sisään ja menoksi.
Takaisin kotiin päästyämme laitoin muksun ruuan jälkeen nukkumaan ja ajattelin itse tehdä pikasiivouksen, jonka jälkeen suuntasin juoksumatolle. Muksu ei kuitenkaan heti nukahtanut ja riisipuurokin oli hautumassa, joten minun täytyi juoksennella intervalli tyylisesti. Kävin siis välillä sekoittelemassa puuroa ja katsomassa onko neiti nukahtanut. Niinhän siinä sitten taas kävi, että löysin neidin sängystämme minun suomipuhelin kädessä, hän oli juuri etsimässä vastaanottajaa viestillensä ”kokous on peruttu”! Kyllä nauratti, minkähän sortin kokouksesta oli kyse…
Sitten vaihdoin neidin vaipan ja hän otti autokirjan ja taskulampun mukaansa suunnatessamme takaisin kohti sänkyä. Äippä juoksumatolle ja menoksi. Valitsin valmiin intervalli ohjelman, joka osoittautuikin pykälän verran kiihkeämmäksi kuin kuvittelin. Siinä vaiheessa kun ylämäen jyrkkyys huusi jo punaisella ja vauhti vaan kiihtyi, tuli ensimmäisen kerran mieleen, että ei se hätäseis mikään turha nappula varmasti olekaan. Kuvittelin jo kuinka lennän takaseinään kun voimani ehtyvät. Pulssin lyödessä 180 ajattelin, että ehkä kuitenkin parempi vähän ”säätää” ja palauttelin mäet ja vauhdit kotirouvamaiselle tasolle. Hiki tuli ja lapselle uni.
Niin että tällaista tavanomaista arkea pukkaa, ruokaa, siivousta, koiran ulkoilutusta (+häpeää), toivottavasti nousujohteista liikuntaa ja blogien luentaa. Jumppa sekä äippälapsikerhokin ovat taas pyörähtäneet lomien jälkeen käyntiin ja jouluun saakka pitäisi sillä rintamalla olla aika aktiivista. Kielikurssia unohtamatta.
Niin, joulua todella pukkaa jo ovista ja ikkunoista, korttejakin pitäisi jo varmasti väsätä, jos haluaa ne ajoissa liikenteeseen lahjoista puhumattakaan.
Neiti on aloittanut uuden harrastuksen, kuten kuvasta näkyy.
Täytynee laittaa seuraavalla kerralla pieni taidepläjäys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti