Kävimme aiemmin päivällä ostamassa pullon valkoviiniä tuliaisiksi ja värikynät sekä värityskirjan tytölle, jonka vanhoissa vaatteissa oma tyttäremme kulkee.
Sushi oli erittäin hyvää pitkästä aikaa ja ihmisten seura tekee hyvää kotirotalle. Ystäväpariskuntamme on maltalais-englantilainen ja toinen vierailulla ollut perhe on myös maltalainen. Juttelimme isännän kanssa kotiin ajaessamme, että on mielenkiintoista miten maltalaiset ovat niin toisensa huomioonottavia. Me suomalaiset (ainakin meidän perhe) olemme aika jurpoja ja nämä välimeren pienen kansan edustajat ovat niin ystävällisiä, avuliaita ja toisia ajattelvia että se ei meinaa mahtua suomalaisen korvien väliin. Isäntä mainitsi myös, että häntä alkaa jännittää jo puoli tuntia ennen lähtöä, kun kaikkia pitää pussailla poskille. Minä tietenkin nauroin, koska itselleni se ei tuota mitään tuskaa. Viimeksi kyllä pussata moiskautin pariskunnan mieshenkilöä suoraan suulle, kun olin kesän jälkeen ruosteessa ja aloitin väärältä puolelta, eli samalta puolelta mihin poskipusun kohdekin suuntasi suunsa, siinä sitten tulikin tehtyä pieni suumoiskautus kera naurun. Täytyy siis jatkossa muistaa vasen-oikea eikä oikea-vasen. Muita eriskummallisia tapoja mitä täällä on suomalaiseen makuun, on esimerkiksi se, että kylässä keekoillaan kengät jalassa.
Pohdin myös viikonloppuna tätä tilannetta, että minulla ei liiemmin ole ystäviä täällä Saksassa. Alkuun en niitä edes halunnut, mutta nyt, kun tiedän että oleilemme täällä vielä kaksi vuotta, olisi ihan mukavaa jos omistaisin edes muutaman ystävän alle 2000 kilometrin säteellä. Sitten näin kaupan pihassa ranskan buldogin ja mietin, että miksi meidän koirankin pitää olla sellainen, että se haukkuu kaikki ihmiset jo sadan metrin päästä ja naapurit juoksevat häntä koipien välissä karkuun. Jos meillä olisi joku söpöläinen buudeli, niin saisin hyvänpäiväntuttuja huomattavasti enemmän, buudelin heilutellessa vienosti vieressä häntäänsä. No, ystävystyminen on varmasti verrattavissa rakastumiseen, kukaan ei tule lähellesi, jos et itse anna siihen lupaa.
Koirallamme alkoi perjantaina juoksuaika ja kävimme shoppaamassa sille uudet mustat aluspöksyt, kun ei meinaa mamman boxerit pysyä jalassa. Luvassa on siis verta, hikeä ja kyyneleitä. Jos koira riisuu housut jalastansa ja hyppelee kämpässä onnesta soikeana tai ravistelee, verta on seinillä, verhoissa, sohvassa ja ties vaikka missä!! Onni on omistaa koira!! Ainakin tulen taas tutummaksi lattialuutun kanssa tulevan kolmen viikon ajan.
Muksu oli sushikekkereissä taas oma itsensä, ensin ujosteltiin ja sitten vähän rentouduttiin. Suosikkikohde kylässä on ”vesiautomaatti”, jonka vipua pitää aina käydä vääntämässä ja tekemässä lattialle lammikko. Sushikin upposi neitiin uskomattomalla tavalla vielä ihan puikolla syötynä.
Tässä muutamia sanoja joita tällä hetkellä käytetään paljon:
Katti Makita = Katti Matikainen
Makisa = mansikka
Sukula = lusikka tai suklaa
Akkuti-auto = Pösö (leijonan kuva persiissä, Akkuti = Alex leijona)
Aksu, Anksu = Ansku (kummitäti)
Das = lausutaan joka käänteessä useasti peräkkäin
Siehst du = aina kun äidille näytetään jotain
Tiit = tuonne
Kannukakku = pannukakku
Apple = mandariini
Mefu = mehu
Raffa = rasva
Hakka = vasara
Hut = hattu
Mäthsyy = Matthew
Sii sii pai pai = lopputervehdys puhelimessa
Tappileipä = leipä
Los = vähän niin kuin englanniksi go! Tai let´s go! Esim. Viivin kanssa leikkiessä kun pitää ampaista juoksuun
Kuul = cool
Kom Mamma kom = kun äidin pitää tulla johonkin tai seurata
Warte = odota
Pää tyy = pää tyynyyn
Süß = söpö
Supa = super
Mukisa = musiikki
Olimme eilen pitkästä aikaa jumppakerhossa. Kerhon vetäjä on ollut pitkään sairaana ja jumppa on ollut viimeksi varmaan marraskuun lopussa. Saavuttuamme paikalle kysyinkin vetäjältä ”kuinka menee? ”, en ollut ehkä ihan valmistautunut siihen että sain viiden minuutin superduper-vastauksen, josta ymmärsin ainoastaan ”korvassa tinnittää”-lauseen, hahaha.
No, muksu oli selvästi jo vieraantunut tästä ”tehdään yhdessä” touhusta ja alku menikin juoksennellessa jälleen ympäri salia sillä aikaa kun muuta lapset kuuntelivat kiltisti ohjeita ja toimivat niiden mukaan. Välillä neiti nosti käden suoraksi ilmaan ja huusi ”Supa Ozo”! Ozohan on teefaussa (TV) esiintyvä spetziaaliagentti.
Jumppa on jostain syystä lyhennetty puoleen siitä mitä se on aiemmin ollut, joten naperoiden ilmeet olivat hiukan hämmästyneet, kun yhtäkkiä pitikin jo lopettaa telmiminen.
Jumpan jälkeen kävimme kaupassa. Ensimmäistä kertaa neiti toimi kuin ajatus, kun hän täytti äipän ohjeiden mukaan pientä kärryänsä ostettavilla tuotteilla. Kuunteli kaikki kiellot, ja pisti hyllyihin takaisin kaikki ei ostettavat tuotteet. Lopuksi tavarat ladottiin kassahihnalle ja autettiin niiden kantamisessa autoon. Ehdottomasti tärkein asia kauppareissulla on ottaa ”kassi mukaan”!! Sitä hoetaan myös joka välissä…
Päästyämme kotipihaan auton sisään alkoi tulvia kauheaa käryä. Naapuri oli ilmeisesti tehnyt taas maamiehentemppuja lehmän ripulin kanssa. Käry oli niin hirveä, että meinasi tulla yökkäysrefleksi! Onnekseni olin jättänyt makuuhuoneen ja keittiön ikkunat auki! Saimme siis nauttia tästä tuoksusta sisätiloissakin.
Tänään olimme silmälääkärillä ja olin perjantaina varmistanut ajan puhelimitse, koska en ollut täysin varma siitä kuulinko ajan oikein vai väärin sitä varatessani. Ihmettelin kyllä kovasti miksi minun olettamani 15.30 olikin sitten 9.30 ja ajattelin todella kuulleeni erittäin väärin aikaisemmalla kerralla saadun ajan. Minulle tuottaa suunnatonta tuskaa puhelimessa kuullut numerot, ihmiset puhuvat vielä niin penteleen vauhdikkaasti, että jos pysähdyn hetkeksikin ajattelemaan liian pitkään, niin ei sitten millään pysty jummartamaan…
Veimme ensin isännän töihin ja suuntasimme Luxista kohti Saarburgia. Löysimme vihdoin parkkipaikan ja silmälääkärin. Kävimme ilmoittautumassa ja vastaanoton neito kyseli kiltisti kaikki tiedot, sekä ohjasi meidät yläkertaan odottamaan optikon vastaanottoa. Sitten vaalea hiukan pyylevä nainen tulikin pyytämään meidät huoneeseen sisään. Muksu oli itkenyt jo aulassa ja vaatinut saada takkiansa takaisin päällensä. Taisi neiti luulla, että taas pistetään!
Pääsimme toimenpidehuoneeseen ja nainen alkoi heti esittelyn jälkeen tivaamaan miksi olimme siihen aikaan vastaanotolla, emmekä kello 15.30 jolloin meidän aika oli. Minä tietenkin suu pyöreänä ihmettelemään, että juuri olin soittanut ja varmistanut ajan, sekä kysynyt vielä kahteen otteeseen että aika oli puoli kymmeneltä! Sitten selvisikin, että 9.30 oli samalla etunimellä varustetun tytön aika, eli näin ollen ihminen jolta aikaa olin tiedustellut oli tehnyt virheen. Optikko oli niin takakireänä, että melkein teki mieli pistää häntä neulalla. Olen vakuuttunut siitä, että hän olisi räjähtänyt, koska palvelu oli niin piukeata!! Totesin kyllä, että meille ei ole ongelma tulla vastaanotolle uudestaan oikeana aikana (varsinkin, jos silloin saisi ystävällisempää palvelua). Mielestäni tilannetta pelkäävän lapsen nähden ei tarvitsisi missään tapauksessa olla takakireänä, koska lapsi kyllä aistii tilanteen ja se ei valitettavasti helpota kaksi vuotiaan pelokasta oloa millään, päinvastoin.
Tyttäreni tsemppasi kyllä ihan kiitettävästi, vaikka välillä tulikin itku. Lopuksi optikko kehotti meitä siirtymään alakertaan odottelemaan lääkärillä käyntiä. Teimmekin työtä käskettyä ja kuuntelin takkia naulakkoon laittaessani, kuinka tämä optikkojen-päivänsäde ripitti vastaanottoapulaisia siitä, kuinka oltiin puolituntia aikataulusta myöhässä ja joku oli antanut meille väärän ajan. Pus pus, mistä näitä kukkasia oikeen tänne pallolle riittää?
Tovin jouduimme odottamaan, kunnes vuoromme tuli. Muksu oli jo vähän rentoutuneempi. Todennäköisesti siksi, että häntä ei oltu pistetty. Erittäin leppoisan oloinen rouvashenkilö ohjasi meidät lääkärin huoneeseen ja istuimme toimenpidepenkille. Sitten saapui itse ”isäntä” joka oli suurikokoinen hiukan albiinon näköinen mies, siis vaaleat ripset ym. omaava kaveri. Hän kutsui neitiä ”pikku hiirulaiseksi”. Höpötteli niitä näitä ja tuntui olevan hiukan omissa oloissaan, koska puhekin oli pykälän verran omituista mutinaa. Yläkerran eukkoon verrattuna tämä setä oli kuin toisesta maailmasta, niin kuin myös koko huone, jonka kalustus oli suoraan viisikymmentäluvulta. Lääkäri kertoi, että yläkerrassa tehdyssä optikon tarkastuksessa ei ollut ilmennyt mitään erikoista eli kaikki oli siltä osin hyvin. Hän tarkasti vielä päähäkkyränsä kanssa neidin pupillit, jotka olivat myös ihan kunnossa. Sitten hän ryhtyi kaivamaan kirjoituspöytänsä laatikkoa ja antoi ”pikku hiirulaiselle” superpallon. Siitäkös neiti oli onnellinen ja negatiivisesti alkanut lääkärireissumme olikin yllättäen saanut aivan uuden käänteen. Sitten saimme puolen vuoden päähän uuden ajan ja saimme lähteä. Muksu ampaisi pois sylistäni kohti ovea ja huusi tädille ”kiitti” mennessään…
Muksun silmälääkäri oli siis kaks vuotiaan kontrollikäynti ja ainakaan vielä ei rillejä tarvita. Meillä onkin ollut aika lääkäri rikasta aikaa, kun olen itsekin joutunut käyttämään terveydenhuollon palveluja, koska kilpirauhaseni oikkuilee. Täytyy kyllä todeta, että koiranikin on saanut eläinlääkärillä parempaa palvelua kuin minä sairaalassa. Tai ehkä sen voi kiteyttää niin, että nykypäivänä ihmisistä tulee helposti sellaisia ”kuulun koneistoon”-malleja, jolloin kaikki inhimillisyys ja toisesta välittäminen katoavat kuin taivaan tuuleen. Kaikilla on kiire, liikaa asioita hoidettavana, työaika on rajallinen, samaa asiaa hoitavat kaikki ne 50 ihmistä, joidenka kenenkään toimenkuvaan ei kuulu ”se oikea vastuu” ja asioiden eteenpäin vieminen! Minun mielestäni tällainen toimintamalli, jonka nykypäivän elämäntyyli on synnyttänyt, on täysin syvältä ahterista. Kaikkein tärkein asia kun tuntuu vielä olevan ”kuka maksaa!”!!!
Hiukan on siis kotirotalla huolia, mutta niinhän se menee, että asioilla on aina tapana selvitä!
Koirakin on päässyt jo ulkoilemaan pikkumustat jalassa, onneksi kuitenkin huomasin tämän ajoissa ennen ensimmäistä hätää, toisin kuin eräs toinen nimeltämainitsematon koiran ulkoiluttaja viime juoksun aikana, silloin pääsi nimittäin pissat housuun... täytyy varmaan laittaa seuraavalla kerralla vielä tisuliivit, niin on siinä naapureilla ihmettelemistä!
Viikonloppua odotellessa, sillä silloin saapuvat neidin kummit kotosuomesta kylään…
Rakkain terveisin
Kotirotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti