Hoppelhasea odotellessa…

… eli pomppivaa jänistä. Kaupathan ovat olleet pullollansa pääsiäiskrääsää heti karnevaaliajan jälkeen, eli maaliskuun alusta. Itse ostin Suomesta ”tuliaisiksi” rairuohoa ja muutaman korin, joihin sain ruohot istutettua. Malttamattomana laitoin istutukset heti kotiin palattuani itämään ja nyt minulla on järjetön viidakko pöydällä. Pääsiäiseen kun on vielä viikko, niin luulenpa että täytyy heittää ruohikot roskikseen ennen sitä, tai hommata pieni Tarzan viidakkoon veistä heiluttamaan. Isäntä kyllä menee kohta jo pienestä Tarzanista, kun on kohtalaisen kuikelo. Olimmekin viime viikonloppuna Trierissä shoppaamassa herralle pienempiä vaatteita, sillä telttamajoitus alkoi kuulemma pikku hiljaa ärsyttää. Retkikeitin olisi tietenkin ollut yksi vaihtoehto, silloin isäntä olisi halutessaan voinut leiriytyä mihin tahansa, jos emännän kanssa olisi mennyt vesisuksi ristiin. Samaisella keikalla kävimme myös korjauttamassa auton etulasin kiven iskemät, eli voin taas rauhassa heitellä lisää kiviä kohti autoamme…

Niin, tuo shoppailukeikka oli taas kotiäidin hermoja hivelevä unelmien täyttymys. Ensimmäisessä kaupassa tuli mukavan reipasta musiikkia ja muksu jytäsi peilien edessä ja äidin sylissä onnellinen hymy kasvoillansa. Siinä vaiheessa kun piti lähteä etsimään isännälle uutta kokoa housuista, tuli pieniä ongelmia. Farkut olivat suurella pöydällä, jonka alla oli myös farkkuja täynnä oleva taso. Lapseni oli tietenkin sitä mieltä, että lattian ja tämän tason väliin pitää päästä ryömimään. Siellähän se oli tyttö sitten hyvässä tallessa, ei näkynyt jalkoja eikä päätä, ja kyllähän siitä sitten pienimuotoinen paniikki tuli, kun ei oikein päässyt neiti itseänsä mihinkään liikuttamaan. Tulipahan putsattua sekin pöydän alusta, jos siivoojalta oli päässyt unohtumaan. Seuraavassa farkkukaupassa oltiinkin sitten harvinaisen nätisti, mitä nyt nakkisilla rasvasormilla lääpittiin peilejä ja vähän tietenkin esillä olevien farkkujen lahkeita. Isäntä koitteli pöksyjä ja näytti etupäässä hipiltä, koska lahkeet levenivät siinä määrin alaspäin että suupielestä puuttui vain marisätkä. Sitten bongasin hiukan paremman malliset housut ja nehän tietenkin otettiin, koska vaimo on paras vaatteiden valitsija. Housujen löytymisen jälkeen lähdimme paitojen bongauskierrokselle, tässä vaiheessa tyttäreni heittäytyi käytävälle mahallensa ja ilmoitti, että nyt muuten riittää!! Minulle tulee aina mieleen suomalaisen iltapäivälehden eräs juttu, jossa äiti ilmoitti ylpeänä ”meillä ei kaupassa kiukutella”!! Onnea vaan teille, meillä nimittäin kiukutellaan.
Minä päätin tarjoilla jälkikasvulle vähän juotavaa sillä välin kun isäntä etsisi itsellensä paitoja. Paitojen etsintä kesti siinä määrin kauan, että suuntasimme neidin kanssa myös kauppaan. Neiti oli sitä mieltä, että kaupassa on sulkemisaika ja ryhtyi oitis laittamaan suuria lasiovia kiinni. Ensimmäisen oven kiinni saatuaan tajusin tilanteen ja ryntäsin avaamaan ovea, tietenkin paita kädessä, jolloin varashälyttimet alkoivat luonnollisesti soida. Voihan hävetys. Sitten alkoikin kauhea ralli, jossa juostiin varashälyttimien ympärillä, välillä kaupan ulkopuolen käytävällä ja välillä taas kaupan sisällä. Huilaustauolle istuttiin mallinuken viereen ja halattiin lujasti nuken pohjetta. Onneksi neiti halusi istua hetken sovituskopissa isännän sovitellessa paitoja. Välillä etsittiin hukkuneita kenkiä ja aina kun äiti tarttui käteen, tuli relaksaatiokohtaus. Me kaikki äidithän toki tiedämme, mitä se tarkoittaa…
Vihdoin oli paidat valittu ja menimme rakkaan tyttäremme kanssa odottelemaan maksutoimituksen ajaksi kaupan ulkopuolelle. Jostain syystä isäntää ei näkynyt eikä kuulunut, joten lähdimme katsomaan alakerrasta, olisiko hän mennyt eri kautta sinne. Ei näkynyt isäntää ja menimme takaisin ylös, kävimme kaupassa ja suuntasimme taas alas. Siinä vaiheessa alkoi vanne kiristää päätä ja siirryimme kauppakeskuksen ulkopuolelle, jotta voisin rauhassa soittaa isännälle ja kysyä missä hän on. Muksulla ei ollut edelleenkään kenkiä jalassa ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän tunki tupakantumppeja suuhunsa, eiiiiiiiiiiiii, sain kaksin käsin repiä tumppeja irti neidin käsistä, kuvotus oli karmea, sillä voiko olla mitään niin likaista kun maassa maanneet, jonkun vieraan ihmisen suussa olleet tupakan jämät, hyi olkoon! Lopulta sain lapseni uuden harrastuksensa parista vaatekaupan ikkunan laidalle istumaan. Tässä vaiheessa olin saanut puhelimen jo korvalleni ja kun sitten isäntä yhtäkkiä ilmestyikin nurkan takaa, oli lapseni upottanut juuri hampaansa käteeni. Ou jee, ou jee!!

Sitten lähdimmekin kohti kotia, mutta uskalsimme vielä tehdä yhden vaatekauppakeikan läheiseen halpamarkettiin. Siellä asiat sujuivatkin jo aika mallikkaasti, sillä muksu keskittyi siirtelemään pikkuhousuja paikasta A paikkaan B, tuli hieno uusi järjestys ja koot menivät varmasti aika sekaisin, mutta tämä lienee työntekijöiden ongelma…

Sunnuntai kuluikin sitten isännän mopokorjauspuuhissa, joissa sain olla ajoittain assistenttina. Pykälän verran kyllä hirvittää, että tulikohan kaikki ruuvit paikoilleen, vai leviääkö mopedi Luxin moottoritielle yhdessä isännän kanssa…

Huomatkaa kuvassa lapseni peukaloiden sisäkierre, yleensä käytössä on ulkokierre, eli peukut osoittavat koilliseen ja luoteeseen…

Kaivoin pyöränikin esiin varastosta ja siinä se seisoi auringonpaisteessa päivän ja isäntä laittoi sen takaisin varastoon.

Sunnuntai-iltana isäntä sitten sanoi että, ”huomennahan on se juttu”, johon minä että, ”mikä juttu?”. Siinä sitten tivatessani useaan otteeseen, että mikä ”juttu” nyt oli kyseessä, tajusin kauhukseni, että olin totaalisesti unohtanut päiväkodin johtajattaren kanssa sopimani keskusteluajan, joka oli siis maanantaiaamuna heti kahdeksalta. Muistini on kyllä viime aikoina ollut niin huonossa jamassa, että päässä taitaa ihan oikeasti olla jotain vikaa! Järjetön ahdistushan siitä tuli, kun en ollut valmistellut mitään kysymyksiä, joita keskustelussa olisi mahdollisuus esittää. Kävin edellisenä tiistaina info-abendissa ja jotenkin ilmeisesti ajattelin, että nähty on ja sitten vain odottelemaan toukokuun alkua, jolloin päiväkoti meidän osalta alkaa. Koitin sitten keksiä kaikkia mahdollisia kysymyksiä ja kirjoittelin ne suomeksi paperille.

Päästyäni aamulla päiväkodille ja istuttuani johtajattaren huoneen pöydän ääreen, kaivelin kysymykset kassista ja aloitin siansaksan vääntämisen. Ongelmahan on kuulijalla, jos hän ei ymmärrä, mutta ilmeisesti sain änkytettyä asiani sinnepäin, koska johtajattaren ilmeet olivat, hmmm, ymmärtäväiset. Ehkä ne kuitenkin olivat jotain muuta, sillä hän tokaisi yhteen väliin, että puhuin saksaa paremmin kuin hän suomea… ou jee!
Naapurin tädiltä sain aiemmin kuulla, että johtajatar asuu myös Onsdorfissa, vaikka emme ole mielestäni koskaan toisiimme törmänneet. Juttelimme siinä sitten hiukan kylämme asioistakin, lähinnä lapsista. Neitimme on kuulemma pitkästä aikaa ainut pienempi lapsi, joka on tulossa Onsdorfista päiväkotiin ja syksyllä on luvassa bussikyyti päiväkodille, heti kun neiti täyttää kolme.

Muksumme pääsee ”Das Malatelier”-ryhmään, jossa ilmeisesti on 25 lasta, jipiii, yhteensä päiviksessä on 124 lasta, eli porukkaa on aivan älyttömästi. Päiväkotiin valmistuu siis lisäsiiveke toukokuun alkuun mennessä, mutta muutoin paikka on aika sokkeloinen ja kolmessa kerroksessa, eli nähtäväksi jää kuinka päiväkotielämä meidän neidiltä luonnistuu. Minä menen ensimmäiseksi kahdeksi viikoksi mukaan ”sopeutumisjaksolle” ja kevään neiti on vain puolipäivähoidossa. Syksylläkin neiti pitää hakea kotiin syömään ja viedä iltapäiväksi halutessamme takaisin, kokopäiväpaikkaa ruuan kanssa pitää jonottaa ja minulla pitäisi olla silloin myös töitä, eli aika mahdoton yhtälö, mutta minkäs teet…  vaikea hakea töitä, jos lapsella ei ole kokopäivän hoitopaikkaa.  No, turha vielä tätä asiaa stressata.

Isäntä osti meille eilen uuden autonkin, jonka on määrä toimia rouvan kauppakassina ja lapsen päiväkotiin kuskausvälineenä. Kärryä ei ole katsastettu ja sen pohjassa on kaksi reikää, mutta, siinä on kattoluukku!! Joskin sekään ei toimi, hahha.  Kyseessä on siis työkaverin naapurilta 150 eurolla ostettu Mazdan 323 vuosimallia -93, saas nähdä saadaanko se ajokuntoon syksyllä, vai pistetäänkö kierrätykseen…  kyljissä lukee ”Graffity”, että repikää siitä!!! Karvanoppia vaille valmis menopeli.

Jos rouva saa kuitenkin ihan oikeita töitä, niin sitten saatetaan ostaa pykälän verran tuoreempi pikkuauto tai vanhempi maasturi.

Viimeinen viikko on vietetty aika kylmissä keleissä, eli lämpöasteet ovat olleet pykälän verran kymmenen yläpuolella ja yöt ovat olleet aika kylmiä. Ensi viikolla rantautuu taas helleaalto (eli suomipojan yli 20 astetta on siis jo hellettä) puut ovat kukassa ja pellot täynnä voikukkaa. Valitettavasti tämä paras aika keväästä eli kukkaloisto on kohta taas ohitse, mutta ei voi kun nauttia keleistä ja luonnon kauneudesta. Kevät on kyllä ehdottomasti täällä asumisen parasta aikaa. Talvikuukaudet ovatkin sitten sitä pimeätä kurasavivelliä, eli silloin olisi mieluummin suomessa kunnon pakkasissa ja kinoksissa.

Ensi viikolla onkin sitten vuorossa kilpirauhasen kontrolli, eli maanantaina nokka kohti ”ydinaseosastoa”. Naapurin täti lupasi lähteä muksun hoitotädiksi tutkimusteni ajaksi, saas nähdä mitä siitä tulee vai tuleeko mitään. Taitaa eniten jännittää naapurin tätiä, haha. Vaikka kyllähän minuakin tietenkin mietityttää, että kuinka tyttäreni ymmärtää saksaa silloin kun sitä suoraan hänelle puhutaan. Neitihän turisee itseksensä sitä sun tätä saksaksi, mutta varsinaisia keskusteluja hän ei ole kenenkään kanssa käynyt. Tällä hetkellä top kympissä ovat ”Warte mif”, ”If auf”, ”Baustelle”, ”weitermachen”, ”siehst du”, ”machst du“, “danke sehr“, “danke schön“, “Was“ jne. Suosituin sanonta on tällä hetkellä varmasti “hoppulaheikkaa“! Valitettavasti en ole saanut aikaiseksi videoiden virittämistä tänne blogiini, jotta nekin joilla ei ole FBtä käytössänsä näkisivät jälkikasvuni tempauksia. Bä, bä, vita lamm-viiideo olisi ainakin näkemisen arvoinen. Tyttäreni on aloittanut laulu-uransa kyseisellä kappaleella isännän pelikonsolikitaran avustuksella. Siitä osataan vetää jo ”heviversiokin”, mutta sitä en ole vielä päässyt kuvaamaan. Viime yönä heräsin siihen kun muksu huusi sängyssänsä suoraa huutoa ”Mikki”! ja isäntä väitti kuulleensa myös ”Mikki, warte mif”, aamulla taas ensimmäinen sana oli ”Timo”??!! Liekö tarkoittanut sitä ystäväni heppaa, tai sitten erästä saman ikäistä poikaa… liekö ilmassa ei toivottua kaukorakkautta!

Postitäti toi juuri yli kuukausi sitten tilaamani kummipojan tuliaisen, joka ei siis enää ole tuliainen, koska suomireissullekin lähdettiin siis jo kuukausi sitten ja sieltä on jo palauduttu. Nyt se on sitten joululahja-synttärilahjayhdistelmä ja nimenomaan, jo vietetyn joulun lahja. Toivottavasti Suomeen lähetys ei kestä yhtä kauan kuin meille saapuminen ja vahingosta viisastuneena, en taida tilata enää mitään Jerseyn saarelta.

Tässä vielä muutamia keväisiä kuvia…