Hallojaa...

Monta tarinaa on tullut kirjoitettua, mutta ne ovat joko jääneet kesken tai en ole saanut niitä julkaistua. Siispä ei auta muu, kuin kirjoittaa uutta tekstiä… eli pikakelaus viimeisen kahden viikon tapahtumista.

Olin pari viikkoa sitten kontrollissa kilpirauhasestani, ja diagnoosikin on jo saatu. Se meni jotenkin näin: “Vika on Teidän päässänne”, että ei siitä sen kummempia. Tästä viisastuneena olenkin sitten tulevaisuudessa valveutuneempi, eli jos esimerkiksi pakaraani kasvaa hevosen pään kokoinen epämääräinen möykky, ei sitä kannata ainakaan lääkärille näyttää, hahaha. Jotain kökelmää kilpirauhaseen on alkanut muodostua, mutta labratestien näyttäessä normaalia, olen siis terve kuin tervapääsky!
No, reissu sairaalaan oli ihan ok, naapurin täti oli hoitamassa muksua mukanani ja meidän ystävyys syveni taas pykälällä, mistä olen kovin onnellinen. Muksukin selviytyi muitta mutkitta ensimmäisestä saksankielisestä kommunikoinnistaan.

Pääsiäinen meni erityisen mukavasti. Meillä oli sukulaisia kylässä ja saimme nauttia kauniista ilmoista, Saksalaisesta viinikulttuurista ”Weinwanderungin”- merkeissä ja ennen kaikkea, minä sain nauttia siitä, että joku muu tekee ruokaa omassa keittiössäni!! Rucola-salaattia, lammasta, uuniperunoita, juustokakkua, lohta, parsaa, jäätelöä, viinejä ja SUKLAATA! Minä joka olen viimeiset 17 vuotta ollut jonkin sortin karkkilakossa, olen mättänyt kaksin käsin suklaata suuhuni Suomesta kotiutumisen jälkeen.

Viinitarhoilla...

"Viinikävely" on siis paikallisten viininviljelijöiden järjestämä viinin maistelutilaisuus, jossa matkan aluksi ostetaan lasi (6 €), jota sitten viinirinteillä olevien "lasintäyttöpisteiden" kohdilla aina täydennetään, eli hienosti ilmaistuna maistellaan tarhureiden tuotoksia. Tunnelma oli viimeisellä pisteellä huomattavasti railakkaampi kuin ensimmäisellä, mistä lienee johtunut... Mietimmekin, että mitenkähän sama toimisi Suomessa, viinin tilalla voisi maistella olutta ja kojujen välille voisi pystyttää lihapiirakka/makkarakojuja, viimeisellä pisteellä olisi varmasti sitten jo ohjelmassa nyrkkitappelua ja oksentelua.

Mosel / Nittel

Mosel

Tästä aiheesta päästäänkin sitten sopivasti siihen, että massakausi on tullut päätökseensä. Kävin ennen pääsiäistä puntarilla ja näytöllä komeili 7,5 kiloa lisämassaa viimesyksyiseen verrattuna. Tähän väliin voin kyllä mainita, että viime syksynä olin kieltämättä vähän liian kuikelo, mutta kilomäärästä suivaantuneena päätin, että pääsiäisen jälkeen alkaa jälleen kurinpitolautakunnan käsittely, eli liikunta astuu suuremmissa määrin mukaan ja ylimääräinen napostelu, sekä alkoholi siirtyvät kesällä nautittaviksi. Siinä määrin paljon ”hötöä” on kertynyt ympärilleni. Tässä sen aiheuttajista vielä pari kuvaa, vieläkin on vesi kielellä...

Rucola katkarapusalaatti

Maailman parhaat uuniperunat

Nyt olen sitten viimeisen viikon aikana tehnyt neljä kertaa punttitreenin ja kolmesti aamuaerobisen. Ennen aamupalaa tehtävät lenkit ovat parhaita läskinpolttajia, mutta itse pidän kyllä enemmän punttitreenailusta. Sen verran on kuitenkin talven aikana tullut treenattua, että pyysin isäntää tilaamaan kunnon käsipainot, sillä muksun hiekkalaatikon hiekalla täytetyt vesipullot ovat tällä hetkellä jo naurettavaa pelleilyä. Tiedän kyllä myös senkin, että tällä vauhdilla kun treenaa, niin kohta olen taas se hiivatin kuikelo! Kuka kertoisi minulle, kuinka löytyy se kultainen keskitie??!!  Minulla kun tuntuu menevän kaikki asiat ihan on-off meiningillä, joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Mitenkä toiset ihmiset pystyvät pitämään itsensä ”kurissa ja järjestyksessä”?  Niin ja teille jotka haluaisitte kesäkuntoon, ettekä ole vielä törmänneet kyseiseen mahdollisuuteen, niin klikatkaa itsenne www.fitfarm.fi sivustolle, missä alkaa tänään jälleen kahden viikon ilmainen laihdutus-ohjelma. Voin kertoa, että toimii! Ja mikä kaikkein hienointa, ei tarvitse nähdä edes nälkää, etupäässä pitää opetella syömään säännöllisin väliajoin!!

Niin, tässä on tullut pohdiskeltua taas paljon omaa itseänsä ja sitä millainen persoona, henkilö oikeasti olen. Sen lisäksi olen miettinyt paljon tätä yksinäisyyden määrää, joka minua täällä ulkomailla vierahilla ympäröi. Alkuunhan se oli tavallaan ”oma valinta”, josta kuitenkin nyt pikkuhiljaa kärsin. Onneksi on FB, vaikka senkään olemassaolosta en osaa sanoa, onko se hyväksi vai pahaksi, siinä mielessä, että saman energian voisi tuhlata mieluummin siihen oikeaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. FBssä kun olet kuitenkin yksin ja kirjoittelet sitä sun tätä, juuri silloin kun se sinulle itsellesi sopii. Suomessa asuessani olin joskus kyllästynyt puhelimen ainaiseen pärinään tai tekstiviestien ”piippailuun”, mutta täytyy sanoa, että tässäkin on menty äärilaidasta toiseen. Ei pahemmin nimittäin puhelin pirise, sama määrä puheluita mikä tuli Suomessa yhdessä päivässä tulee nyt yhdessä vuodessa. Eli se mitä tässä nyt yritän änkyttää, on se, että allekirjoittaneella on aivan karmea ikävä omia kaikenkarvaisia tosiystäviään! Olen vaan niin älyttämän laiska haalimaan uusia ystäviä, ne tulevat jos ovat tullakseen. Tämä virtuaalitodellisuudessa roikkuminen täyttää kuitenkin jollain tavalla sosiaalista tyhjiötä. Pääsiäisvieraani vinkkasikin minulle uuden blogin, missä eräs ulkomailla asuva suomalainen kahden lapsen äiti kertoo arjestansa, ja keimailee kameralle… siitä se oikeastaan alkoikin tämä itsetutkiskelu, sillä mietin, millaisen kuvan ihmiset saavat toisistansa lukemalla heidän kirjoittamiaan juttuja ja katselemalla kuvia. Siinä vaiheessa kun kuvioihin astuu elävä kuva, saattaa kaikki oletuksesi tästä henkilöstä muuttua täysin. Minulle kävi juuri näin.

Niin, siinä missä toiset naiset keimailevat kameralle ja esittelevät päivän lookiansa, minä yritän pysytellä kaukana kameran etupuolelta, pysyttelen siis mieluummin takapuolella. Miksikö en halua itsestäni kuvia? Koen tämän ”ota itsestäsi kuva” – jutun sellaiseksi alle kolmekymppisten ajanvietteeksi, sellaisten ihmisten, jotka ovat kenties sinkkuja ja pitävät itsestänsä siinä määrin paljon, että haluavat ottaa itsestänsä kuvia. Minullakin on ollut tällainen ajanjaksoni, mutta se oli ja meni. Kuvissani olisi kuitenkin silmäpussi ja kauppakassi…
Siinä missä toiset ihmiset tykkäävät kertoa vaatemerkeistä, meikeistä, kauneudenhoidosta ja sen sellaisesta arkipäivän ylellisyyksistä, minä olen kirjoittanut jo pitkän tarinan siitä, kuinka kävin päästämässä pythonin luontoon keskelle peltoaukeita kevään ensimmäisellä aamulenkillä, jonka päätin sitten kuitenkin olla julkaisematta, vaikka itseäni aihe kovasti naurattikin.
Niin, kuitenkin tämä lukemani blogi toi mukanansa paljon hyvää, pidän sen kauniista kuvamaailmasta ja yleisesti blogin raikkaasta ulkonäöstä. Omanikin menee taas remonttiin, kunhan saan aikaiseksi. Tämän lisäksi huivi on pop, bongasin huivin käyttöä myös pääsiäisvieraaltani. Huivi on erittäin hyvä piristys vaatteisiin myös kesäaikana, eli kiitos vaan Liisille inspiroinnista. Ihana saada välillä pieniä virikkeitä elämään!

Sitten jälkikasvun kuulumiset. Lapsemme on jatkanut lauluharjoituksia ja hyräilee kovasti kuulemiensa kappaleiden säveliä. Tanssiliikkeetkin ovat saapuneet suuremmissa määrin mukaan arkeen. Hiukan on tönköhköä menoa, mutta peppuheilutus alkaa somasti sujua. Famo lähetti meille taas perinteiseen malliin pääsiäiseksi Mignon-munia ja paketissa oli mukana myös Tutti-Frutti karkkipussi. Muksuhan olisi heti halunnut karkkia, mutta kerroin hänelle, että pussi on ”palkintokarkkipussi”. Mikä tarkoitti sitä, että heti kun neiti on pissannut tai kakannut pottaansa, hän saisi karkin. Meillä kun ei edelleenkään oltu käytetty pottaa kovinkaan aktiivisesti. Mitäs sitten kävikään?! Luulin että tämä lahjonta-linja (lääkekuurin jälkeen varsinkin) ei meillä toimi. Maanantaina siirsin potan ruokapöytämme viereen lattialle, sitten neiti ilmoitti, että häntä kakattaa ja siitä se sitten alkoi, kakkamaratoni. Neiti väänsi varmasti seitsemän saavillista ruskeata ystävää ja kävi aina tyhjentämässä tuotoksensa vessanpönttöön. Yhdessä vaiheessa luulin, että eiköhän sitä ole tullut jo tarpeeksi ja huuhtelin potan, mutta neiti oli tällä välin vääntänyt pottatelineensä reiästä vielä tortun parketille. Nyt olen viikon saanut seurata sivusta, kun neiti käy omatoimisesti pissalla ja kakalla, sekä pesee kätensä. On se vaan ihmeellistä, joku minulle joskus sanoikin, että se voi käydä yhdestä napsahduksesta, että pottahommat alkavat toimia, ja näin todella kävi. Edellisenä yönäkin piti päästä potalle pissalle.

Elämämme mullistuu sitten huomenna, kun menemme ensimmäisen kerran päiväkotiin. Minäkin pääsen siis päivähoitoon, koska olen kaksi ensimmäistä viikkoa mukana. Tulee varmasti olemaan mielenkiintoista aikaa ja neiti pääsee taas vessatouhuissansa askeleen edemmäksi, sillä päiväkodissa on maailman suloisimmat lasten pikku vessakopit, joissa on lasten kokoluokan pöntöt! Ajattelinkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa joka päivä pienen päivis-postauksen. Viimehetken hankintojakin on päiväkotia varten tehty, jumppatossut ovat kyllä edelleen hankintalistalla, kun oikean kokoisia ei ole vielä löytynyt.

Jännä kuukauden alku siis luvassa ja vielä jännempi loppu, sillä muksun päiväkodin aloitus tarkoittaa samalla myös sitä, että kotirouva saa 18.5. lähtien kokonaista kolme tuntia OMAA AIKAA per päivä! Tämä tuntuu varsin uskomattomalta asialta. Olenkin jo suunnitellut kaikkea mukavaa ajanvietettä (siivoamisen lisäksi), toivottavasti kelit ovat lämpöiset, sillä ensimmäisenä haluan aloittaa kuntouinnin Grevermacherin ulkouimalassa.

Suuremman luokan kiitokset vielä Famolle namuista, jotka saivat aikaan suuren ihmeen. Kaikille joilta saimme pääsiäiskortin, sekä ennen kaikkea ihanille pääsiäisvieraillemme, kesällä sitten uudestaan hyvän ruuan, seuran ja viinin merkeissä, tuskin maltan odottaa!!

Tässä vielä muutama kuva Luxembourgista, missä kävimme pääsiäisenä käyskentelemässä...

Vielä tämän päivän FULL TIME-kotirouva