"Perhanainen"

Niin, jostakin on lapseni keksinyt tällaisen sanasen, mietin vaan että mistä? Alku on kyllä minulta, mutta loppu on aika viehkeä. Kyllä taas nauratti kun tämä kaikui ilmoille ensimmäistä kertaa.

Olen siis kerinnyt kotirouvailla jo kokonaiset kaksi ja puoli viikkoa ja ipana pipana on toki ollut koko ajan kipeänä. Nuhaa, kuumetta ja pisteenä I:n päällä viime perjantaina alkanut oksutauti, joka oireilun perusteella muistutti kovinkin norovirusta, sillä yksi aamu oksennettiin ja seuraavana päivänä jatkettiin vesiripulilla. Tämä tuli luonnollisesti heti kun neiti pääsi takaisin lomilta päivikseen.  Lääkärissä on keritty vierailemaan jo kolmeen otteeseen kuluneiden ”viikkojen” aikana. ”Sitä sun tätä”-tippapullokokoelmaakin on kertynyt lisää. Täällä käytetään kovasti kasvipohjaisia ”uutteita”, hehe, muksu irvistää aika pahasti kun saa muutaman pisaran näitä (silkkaa alkoholia) mukavia troppeja. Näyttää ihan samalta kuin äitinsä rapujuhlien kossusnapsin jälkeen. Komeasti neiti kuitenkin kaikki epämiellyttävänkin makuiset tipat suuhunsa laittaa. Joskin ihmettelen suunnattomasti miksi tällaisia pitää antaa lapsille?? vaikka kyseessä onkin vain muutama tippa…

Tiistaina olimme sitten vihdoista viimein asiantuntijalla. Muksu ilmoitti autossa, että hän ei halua korvalääkärille, mutta suulääkärille hän halusi. Minä tietenkin ilmoitin, että tämä lääkäri oli sekä korva-, nenä- että suulääkäri, joten tämän neuvottelun jälkeen olimme siis yhdessä tuumin menossa suulääkäriin. Sillä saatiinkin pidettyä positiivista henkeä hyvin yllä. Löydettyämme Trierin keskustasta kohteen, sullouduimme pieneen hissiin, joka kuljetti meidät kolmanteen kerrokseen. Hississä päätin, että sillä hilavitkuttimella emme menisi alaspäin, vaan äiti vaikka kierisi rappuset alas jos muuta vaihtoehtoa ei olisi. Sen verran klaustrofobinen olo siellä purkissa tuli. Annettuamme laskutustiedot istuuduimme hetkeksi pappojen ja mummojen viereen odottamaan omaa vuoroamme, joka tulikin pikapikaa. Itse rouva lääkäri oli hiukan homssuisen näköinen ilmestys ja aluksi minulla olikin vaikeuksia ymmärtää onko hän todellakin lääkäri vai joku pommiin nukkunut hoitotäti, hehe. Kerroin erittäin sujuvalla saksalla mikä oli homman nimi, minkä jälkeen tätönen kurkkasi korviin ja ilmoitti että niissä ei ole moitteen sijaa. Tämän jälkeen hän katsoi kurkkuun ja sieraimiin ja vielä uudemman kerran kurkkuun, ja sanoi, että kitarisat tulisi poistaa. Ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. Selvä.

Meillä on nyt sitten kuukauden päästä leikkausaika varattuna ”väärästä sairaalasta ja tämän hiukan alkoholistilta näyttävän rouvan leikkausjonosta”, tokihan minä aavistuksen kreisinä ihmisenä siinä jo vetelin johtopäätökset kyseisen rouvan harrastuksista.

Katsotaan mitä tuleman pitää, isäntäkin oli muuten kipeänä, mutta sitä ei lasketa. Streptokokkihan se oli tai on ja mallia A. Ottaisin mieluummin kyllä A-luokan kokin keittiööni, enkä isännän kurkkuun. Vai pitäisikö sanoa Streptocoque, niinhän se paperissa lukee...kuulostaa hienommalta...

Meille on tullut tavaksi käydä lääkärin jälkeen aina kahvilassa. Neidillä on vaikeuksia lausua sana kahvila, ja minulla on vaikeuksia muistaa mitenkä lapseni saikaan sanan väännettyä, se taitaa olla kaflia. No, joka tapauksessa normaalisti käymme Saarburgissa italialaisessa jätskibaarissa nauttimassa pallon vaniljajätskiä keksillä (maksaa kokonaista euron), mutta nyt teimme poikkeuksen ja kävimme sydänmunkilla. Voi sitä sokerin määrää, joka oli pitkin sohvaa, vaatteita ja suupieliä. Oli hyvää ja maukasta!!

Sitten äidin pitikin saada uusi kalenteri tälle vuodelle. Kalenteri täytyy aina olla, mutta viime vuonna sen sivut jäivät kyllä suurimmilta osin kovin tyhjiksi. Toivottavasti niin ei käy tänä vuonna. Noh, kävimme kolmessa kaupassa, ja niistä missään ei ollut samanlaista kalenteria, mikä minulla viime vuonna oli. Jokaisessa kaupassa olisi ollut kyllä lapselleni kelpaava kalenteri ja voi sitä itkun määrää, kun mitään ei otettu. Vihdoin löysin sellaisen kalenterin minkä halusin ja muksuni löysi pykälän pienemmän, sitten olikin molemmat tylleröt tyytyväisiä. Siirsimme kotona kalentereihin syntymäpäivämerkinnät, ja totesin, että huh huh (kuinka sitä onkaan jo vanha) kuinka monta läheistä ystävää ja sukulaista täyttääkään tänä vuonna pyöreitä vuosia!!  ja kummipojatkin ovat kohta jo nuoria miehiä!! ja minä olen mummo… Kalenterit innoittivat lastani taas leikkimään ”Morgenkreisia”, eli päiväkodin aamurinkiä, minkä päätteeksi ryhmän täti kyselee kuka lapsista on bussilapsi, ruokaileva lapsi, kuka haluaa mennä jumppasaliin, onko nuhaa, yskää, ja kenenkä pappa oli sanonut että on nuhaa, yskää ja kuumetta. Kuka syö ja minkä verran, ja sormea korkealle jos halusi tehdä sitä tai tätä. Siinä vaiheessa kun äidiltä kysyttiin viidennenkymmenennen kerran ”onko nuhaa vai yskää”, ei meinannut enää hymyilyttää. Lapseni suurin idoli taitaa olla heidän ryhmänjohtajansa Frau Hoffmann. Ilmeisesti vanhaan kalenteriin oli niin mukava piirtää palloja, että äidiltä piti kysyä sama asia moneen kertaan. Niin ja papalta kysytään aina, että ”bist du ein Prupikind?”, ja tietämättömille kerrottakoon, että prupi tarkoittaa meidän perheessä pierua.

Typyjen uudet kalenterit...

Investoimme kuluneella viikolla myös pienempään hiireen. Nyt en puhu mistään karvaisesta häkkiotuksesta, vaan tietokoneen hiirestä. Lapseni oli oppinut käyttämään tietokonetta sillä aikaa kun äiti oli reissussa, ja nyt meillä ollaan ”Hertan maailmassa”, eli pikku2sen sivuilla tämän tästä, lisäksi neiti pelaa Angry Birdsiä isännän pienellä kosketusnäyttökoneella. Kovasti kuunnellaan musiikkia pikku2sen sivuilta ja tanssitaan ”robotti pipusen” lue Vipusen tahdissa, Hertan liikennelaulu on myös pop, sekä Pikajuna Rovaniemelle.  Välillä kyllä ihmetyttää mistä kaikki tanssiliikkeet on opittu, sillä osa niistä ei kuulu mielestäni kolmevuotiaan lapsen liikesarjoihin. Lapsosemme viihdyttää myös tässäkin harrastuksessaan pappaansa lopettamalla jokaisen laulun lauseensa sanaan ”prupi”, ja keikauttamalla peppuaan sanan vahvistamiseksi, johan se sitten naurattaa. Tänään laulettiin ”Hyvää yötä viimeinen prupi”. Joskus kyllä mietin, että mitenkä sen naaman saa pysymään peruslukemilla, kun ei oikeasti saisi nauraa?? Muksuhan vaan villiintyy kun vanhemmat nauravat kaiken maailman hömpötyksille, mutta kun ei pysty niin ei pysty.

Minikokoinen hiirulainen...

Meillä on täällä taas kaupat pullollaan karnevaaliasuja, ensi kuussa on jälleen suuremman luokan karnevaalit ja suomessa ei näe edes vappuna sellaista naamiaisasukokoelmaa, mitä täällä on. Kasvomaaleja yms. löytyy myös kasapäin. Lapsemme valitsikin esitteestä meidän perheen vaatteet, itse hän haluaisi olla Tinker Bell, eli vihreä keijukaisasu siivillä oli ykkönen. Äiti olisi Monsterhexe ja pappa olisi… tattadadattadaa… PINGVIINI, hehehee. Kieltämättä asu olisi papalle aivan täydellinen, kasvot peitossa ja kurvit kohdillaan (pyydän rakkaani heti anteeksi kun mainitset, että olet lukenut tämän).

Sain postissa juuri tilaamani talvikengät, jeij, ehkä olisivat voineet olla numeroa isommat, mutta johan tuo jalka on muutenkin niin komiaksi muovaantunut , että ei kun uusia vaivasenluita kehittämään. Kansalle tiedoksi, että Björn Borgilla taitaapi olla aika kapea lestimalli, nimimerkillä Räpylä…

uudet bootsit eli räpylän muovaajat...

♥ Kahvintuoksuista arkea ♥
- Kotirouva