… Tänään oli mukava päivä. Jotenkin kummasti sitä nauttii ”omasta elämästään” kun siitä on ollut hetken irroitettuna muissa tehtävissä. Siinä onkin tekemistä, jos vaikka joku kaunis päivä löytyisi se niin kovasti tavoiteltu tasapaino tähän elämään. Hyvässä suhteessa kaikkia, perhettä, työtä, ystäviä ja sitä ihan omaa aikaa. Haaveiluahan tämäkin on, mutta ilman haaveita niitä ei koskaan tavoiteta. Niin ja miehen kanssa vietetty laatuaika puuttui vielä listalta, mutta luulen että meidän täytyy päästä ensin takaisin kotimaahan ennen kuin se asia järjestyy. Parisuhteeseenkin täytyisi panostaa, senhän me varmasti kaikki tiedämme.
Tämä päivä alkoi hiukan pidemmillä aamu-unilla, normaalisti herään kuudelta ja kokkaan isännälle eväät töihin, jeh, palvelu siis pelaa. Aamu on sitä omaa aikaa, ennen muksun heräämistä saa nauttia kahvin rauhassa ja sitten se iskeekin, paniikki. Herään siis ajoissa ja loppuviimeksi olen aina myöhässä. Paniikki alkaa siitä kun tajuan, että viimeinen 20 min ennen lähtöä on käsillä ja kaikki on tekemättä. Tänä aamuna mentiin siis tällä samalla kaavalla. Muksun eväät, vaatteet itselle ja muksulle, vaihtovaatteet, aamupesut, lääkkeet, vitamiinit, ulkovaatteet, ja aina se sama juttu, avaimet tai puhelin hukassa ja takku tukassa. Lapsellanihan on luonnonkiharat hiukset ja en yleensä harjaa niitä juurikaan, syystä että hän näyttää kovasti albiino neekurilta kun pörrö on harjauksen jälkeen erikoisen tuuheana. Tupee on siis hujan hajan joka ikinen päivä ja kiharan kiinteys on täysin riippuvainen ilman kosteusprosentista. Tänä aamuna lähtöä viivästytti vielä täällä kovin harvinainen sääilmiö, joten auton lasit olivat syväjäässä. Yleensä mukiloin vielä lapseni päätä takaoven yläreunaan, kun heitän hänet kiireessä vauhdikkaasti turvaistuimelle, ja koska olen niin pitkä, en ymmärrä koukistaa riittävästi polvia, jotta muksuni sujahtaisi autoon ilman kolhuja. Tämän takia meillä on paksu pipo! Nyt kun olen taas kotosalla, olen siis vienyt lapseni tuntia myöhemmin päiväkotiin ja se tuntuu olevan ruuhka-aika, koska katu pullistelee autoista ja päiväkodin sisus äideistä. Mutta, joka päivä olemme olleet riittävän ajoissa paikalla, takaraja on siis 8.45, jolloin alkaa se meidän jälkikasvun suosikkiohjelmanumero eli ”Morgenkreis”.
Palasin päiväkodilta kotiin, ja taas oli pieni hetki aikaa hörppiä kahvia. Katselin samalla Luxin suurlähetystön sivuilta äänestykseen liittyviä asioita. Tänään oli siis se suuri päivä, kun meidän perhe kävi äänestämässä. Pulma oli lähinnä siinä, että missä olisi lähin parkkihalli suurlähetystön vieressä ja mitä katua saa ajaa ja mihinkä suuntaan. Eli riittämiin pulmaa kotirouvan kaltaiselle nisäkkäälle.
Saatuani pulmaani jonkin sortin ratkaisua ja käytyäni suihkussa, muistin, että koiran pentele ei ole päässyt aamupissalle! Hmm, onneksi se osaa vinkua…
Vihdoin sain auton nokkani suunnattua kohti ulkomaita, eli Luksempurkkia ja tajusin, että menopelini tankki oli aivan tyhjä. Siispä rynnistin heti rajan ylitettyäni tankkaamaan. Jotenkin onnistuin kassalla ensin sössimään niin, että ihmiset ”etuilivat” ja lopuksi pudotin kädelläni vielä purkkalaatikon lattialle, niin että kaikki laatikossa olleet Kaugummit lensivät hujan hajan, että ”Schönes Wochenende vaan sullekin”…
Sitten tämä ulkomaanmatkani pääsi jatkumaan ja nautiskelinkin täysin rinnoin ajelustani aurinkoisella moottoritiellä. Kaasujalka oli ilmeisen kohdillaan, sillä olin isännän työpaikalla 25 minuuttia ennen sovittua treffausaikaa. Siispä minulla oli hyvää aikaa virittää navigaattori ja etsiä sen avulla mahdollinen parkkipaikka.
Menomatka suurlähetystöön sujuikin pitkälti suunnitelmien mukaisesti. Parkkihallissa totesin, että juups, ei parane kyllä mennä liikaa vasemmalle tahi oikealle, sillä sen hintaluokan autoa oli molemmin puolin, jotta Kauflandin (meidän ruokakauppa Saksassa) parkkihallissa ei tällaisia näe. Todellakin, jos haluaa vähän irtaantua arjesta, niin ei kun Luxembourgin turneelle. Se on kyllä ihan oma maailmansa. Suurin osa rakennuksista on erityisen kauniita, ja vanhojen talojen alakerroissa on moderneja kuppiloita ja kauppoja. Ihmiset ovat pukeutuneet erittäin hyvin. Miehillä on puvut ja naiset näyttävät naisilta. Suurin osa ihmisistä on todellakin viimeisen päälle laittautuneita, hiukset, meikki ja asusteet tip-top. Mukavahan sitä on välillä käydä katselemassa ja todeta, että tämä ei taida olla minun maailmani tai ainakaan minun rahapussini ei pysty tähän.
Äänestys sujui joutuisasti ja varmasti aikaa vievin puuha oli äänestyslipun vaiko lapun (mikä lie) sullominen kahteen eri kirjekuoreen, ennen kuin sen sai pudottaa laatikkoon. Ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli vaalikahvit, hehehe.
Paluumatka isännän työpaikalle sujuikin isännän hävetessä emännän ajotaitoja. Tunnustan, pientä säätöä oli vaihteiden kanssa sekä kaistan vaihtojen kanssa, mutta minkäs teet, liikenteessä nainen on aina nainen.
eilen oli eilen ja nyt on nyt, siispä jatkan kertomuksia vielä hetken eilisestä… joka on näköjään jo muuttunut "ylieiliseksi" (mikä ihme sen päivän nimi on, joka oli eilistä edeltävä?)...
Kävin Luxin puolella vielä ”isossa marketissa”, katsastamassa josko parvi Norjalaista kirjolohta olisi eksynyt tiskille, mutta harmikseni totesin, että eipä ollut. Samalla totesin myös ananaksen hurjan hinnannousun, sillä tullessamme tänne vuonna 2008, kokonainen valmiiksi leikattu ja muovipurnukkaan laitettu ananas maksoi 1,50 euroa ja nyt sen hinta oli melkein kaksi euroa kalliimpi, ou jee… Kävin kuitenkin hakemassa Henkka Maukan alemyynnistä muksulle vyön, sillä housut eivät meinaa pysyä pienokaisen jalassa. Siinä määrin on tullut pappaansa, että masu on isompi kuin peppu…
Seuraavana vuorossa olikin muksun haku päiviksestä. Kaikissa päiväkodeissa on varmasti sama ilmiö (olivatpa ne sitten Suomessa tai täällä muilla mailla) kun jonkun lapsen äiti ilmestyy ovelle, toiset lapset osoittavat innokkaasti sormillansa kohdetta jota ovella oleva äiti on tullut hakemaan, että varmasti äiti näkee missä lapsi on. Liekö tämä jokin suojarefleksi, jolla lapset varmistavat etteivät joudu väärän äidin matkaan?
Noh, lapsellani oli jälleen ”väärät housut” jalassa, joten pissathan ne olivat taas päässeet pöksyyn. Oli kuulemma tullut lähdettyä liian myöhään vessaan ja hätä tuli jo ovella. Eipä ollut ensimmäinen kerta, eikä varmastikaan viimeinen. Leikkihuoneessa ollut ohjaaja alkoi minulle kovasti päivittelemään, miten hyvin muksumme puhui saksaa. Neiti puhuu kuulemma ikäiseksensä erittäin paljon, selailee kirjoja ja keksii kuvista tarinoita saksaksi jne., totesin tädille, että sehän tässä alkaa vähän ongelma ollakin, kun kotonakin haluttaisiin puhua vain saksaa ja suomi täytyy kaivella välillä väkisin esille. Onhan se tietenkin hienoa, että lapsi oppii ja oivaltaa, kesän jälkeen neiti ei puhunut yhtään saksaa ja nyt viisi kuukautta myöhemmin hän on saksalainen Runeberg. Tänään oli isännän kanssa aiheesta neuvonpitoa ja ryhdymme erinäisiin toimenpiteisiin asian tiimoilta. Hölmöintähän tässä on se, että sitten kun tulemme takaisin Suomeen, meidän täytyisi keksiä jokin tapa, jolla pidämme tyttäremme saksankielen taidon yllä. Se on kuitenkin sitten sen ajan murhe…
Loppupäivä kuluikin sitten ruokakaupassa käydessä ja illalla naapurin tytöt olivat pitkästä aikaa meillä leikkimässä. Normaalisti meidän neiti on yläkerrassa, kun siellä on enemmän tilaa lastenhuoneessa ja tietenkin enemmän leluja. Tunti meni ihan ok, mutta sitten alkoi itku ja hampaiden kiristys.
Niin, tänään minun piti siis olla kirpputorilla, mutta kuinkas sitten kävikään. En kerennyt pesemään kaikkia kärryjä ja hilavitkuttimia myyntikuntoon, ja ajattelin että menen vasta sunnuntaina, kunnes tajusin, että eiväthän ne kemut olekaan kaksipäiväiset. Noh, tänään kävin kuitenkin katsastamassa tämän kirppuisen tapahtuman, sillä kolmen viikon päästä olisi seuraava mahdollisuus toreiluun, mutta, taitaa ollakin parempi myydä kiesit, sängyt ja turvakaukalot netin kautta, sillä meidän tavarat ovat niin siistissä kunnossa, että niistä saa paremmat rahat muualta kuin kirpputorilta, tai katsotaan nyt mitä missä ja milloin.
Suomessa näyttäisi ystävien kuvien perusteella olevan vihdoinkin talvi. Täällä on aurinko paistanut pari päivää ja aamulla on mukavan kylmää ja huuruista, mutta iltapäivän puolella kurakelit ovat komiat. Toivottavasti pääsemme vielä nauttimaan neidin kanssa lumihangista siellä pohjoisessa kitarisaleikkauksen jälkeen.
Kovasti olen kantanut kameraa mukana, jotta voisin liittää tähän tekstin sekaan muutamia kuvia, mutta en ole tainnut lukea käyttöohjetta tarpeeksi tarkasti, sillä en tunnu saavan sitä kassista ulos!
Kaunista sunnuntaipäivää toivotellen
Hausfrau
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti