Takaisin lähtöruutuun…

… Kotirouvan blogi on levännyt laakereillansa, koska kotirouva oli ulkoistettu tehtävistään muihin tehtäviin viimeisen puolen vuoden ajan.  Lukuisan lukijakuntani ; ) niille osapuolille joille oikea ammattini on hämärän peitossa, voin kertoa, että olen ammatiltani ratsastuksenopettaja ja täten kesä suomessa vierähtää yleensä töiden merkeissä, kun kierrän Pirkanmaa/Keski-Suomi-akselilla opettamassa ihania oppilaitani. Kesä kulkee siis mukavasti hevosen tuoksuisesti. Palattuamme takaisin Saksaan, onnistuin jotenkin löytämään saman tein töitä ja vielä oman alan sellaisia. Muksukin sai kokopäiväpaikan päiviksestä ja niinpä entisestä kotirouvasta tuli ”BAD MAMA”, sillä töitä oli todellakin tyypilliseen tapaan (hevosalalla ah, niin tuttua) aivan liikaa. Työpaikallani oli 99 hevosta ja noin 80 heistä edusti espanjalaista PRE-hevosrotua. Tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun työskentelin kyseisen rodun kanssa, ja voin kertoa, että en ole tähän päivään mennessä vielä törmännyt näin älykkääseen hevosrotuun. Varsinaisina työkavereinani oli 13 1-4 vuotiasta oria, pari vanhempaa oria ja kaksi nuorta tammaa. Aloitin siis elokuun puolivälin jälkeen ja marraskuun alussa minulle kerrottiin, että koko revohka muuttaa Portugaliin. Niinpä viimeisen parin kuukauden aikana olen matkustanut hevosten kanssa 9000 km rekalla ja lennellyt urakalla väliä Lissabon-Berlin / Luxemburg. Palasin takaisin lähtöruutuun jouluksi ja voin kertoa, että tunneskaalaa on kulutettu laidasta toiseen, kauhea ikävä lasta reissussa, kauhea ikävä kaikkia työkavereita, etupäässä mamman oripoikia, järkyttävä väsymys reissaamisesta ja epämääräisestä elämästä tien päällä. Ja se tunne, kun palaa kotiin omien rakkaidensa luo ja saa pitää sylissänsä omaa lastansa!!  Tähän mennessä en ole pitänyt Saksan kotiamme vielä kotina, mutta nyt se todellakin tuntuu siltä.

♥ Onnelliset jälleen yhdessä ♥

 Minulla olisi tietenkin ollut mahdollisuus jäädä töihin Portugaliin, mutta vaakakupissa Saksa-Portugal vei Saksa voiton. Isännällä on vielä sopimus tämän vuoden loppuun asti, ja sitten katsotaan miltä suunnalta tuulee, toivottavasti pohjoisesta. Täytyy nostaa vielä hattua miehelleni, sillä hän selvisi ”yksin” koko syksystä sairastelevan lapsemme kanssa ja antoi äidin pörrätä hevoskärpäsenä orien iholla.

Sitten tähän päivään. Muksumme on siis sairastanut siitä lähtien kun tulimme takaisin Saksaan syksyllä. Kaikki mahdolliset räkätaudit, vatsataudit yms. on sairasteltu, ja nyt ovat sitten vuorossa korvat. Syksyllä neitiä vaivasi yskä, joka päättyi aina oksennukseen, eli kaikki lima tuli pihalle. Lapsestamme kehkeytyikin superoksentaja, sillä hän tiesi jo itse koska pitää mennä vessan pöntön lähelle asemiin. Lääkärissä on rampattu urakalla ja on saatu sitä tippaa ja tätä tippaa, inhalaattoria, antibioottia jne. jne., mutta kukaan ei pyynnöistä huolimatta ole ollut valmis tekemään mitään pidemmälle meneviä tutkimuksia. Nyt kun neljä kuukautta tätä sairastelua ilman pidempiä jaksoja terveenä on käyty läpi, pääsemme vihdoin HNO-lekuriin eli kurkku-, nenä-, korvalääkärille. Oma lasten lääkärimme on sitä mieltä, että korviin pitäisi laittaa putket, mutta minä haluaisin henkilökohtaisesti tietää, mistä johtuu neidin räkäisyys, onko se allergiaa, astmaa, vai homeinen asunto?? eli tahdon tietää syyn, korvatulehdus on tästä vain seuraus. 

Mukavinta tässä on myös se, että tokihan minulla oli työskennellessäni sairausvakuutus, mutta eipä ole enää, joten kauhulla katselin kuinka paljon korvan putkitukset maksavat, sillä isännän vakuutuksesta saa rahat vasta kun on itse maksanut viulut, ja ylimääräisten tuhatlappusten repiminen ei ole aina niin helppoa. Todellakin, lapselle sai sairausvakuutuksen kautta apteekistakin lääkkeet ilmaiseksi, mutta se lysti on siis hetkeksi loppu. Itsehän en edes päässyt nautiskelemaan tämän vakuutuksen etuuksista, vaikka lääkärille olisi ollut asiaa, sillä minulla kun ei pahemmin vapaapäiviä ollut, niin eipä sitä tarvinnut lääkärissäkään käydä. Mukava oli taas huomata olevansa muukalainen, kävin sairauskassan konttorissa kysymässä menettelytapoja vakuutuksen kanssa, koska en ollut enää työläinen. No, miesvirkailijan menettelytapa oli seuraava – äkkiä kortit pöytälaatikkoon, ettei vaan ulkomaalainen pääse käyttämään kortteja kun ei kerran ole enää töissä.

Jotain positiivistakin, muksu saa pitää kokopäiväpaikkansa päiviksessä, vaikka äiti on ainakin hetken vailla töitä. IHANAAAAAA!!  Huomaan nyt vielä paremmin kuinka muksu on kehittynyt syksyn aikana, kun en ole ollut joka päivä kotona. Päiväkoti on saanut aikaan sen, että saksa on neidin vahvin kieli. Hän leikkii saksaksi ja suomeksi tulee helposti vain ”en tiedä”-kommentti, kun kysyn jotain. Jos kysyn saman saksaksi, niin kyllä tietää! Toki me koitamme kannustaa ja ohjata neitiä puhumaan suomea, isäntäkin on vaihtanut ruotsin suomeksi olosuhteiden pakosta, kun minä en ollut kotona. Nyt on kuitenkin huomattu, että kaikki äänteet eivät oikein ota sujuakseen, liekö syy korvien ja huonontuneen kuulon, se jää nähtäväksi, mutta sanan alut ja loput saattavat olla väärin äännettyjä tai puuttua kokonaan. Neiti hakee muutenkin ”kääntäjästä” sanoja, sillä hän saattaa sanoa kymmenen kertaa ”minä” tms. kunnes lause pääsee jatkumaan. Täytyisi varmaan kysyä asiasta joltain ”puheterapeutilta” tai päiviksen tädeiltä, sillä heidänkin kanssaan on pitänyt treffata jo viimeisen kahden kuukauden ajan, mutta jostain syystä on jäänyt treffaamatta. No, huomenna on kuitenkin se suuri päivä, kun pääsen keskustelemaan tätien kanssa, juurikin tuli sovittua asiasta.

Sen lisäksi, että neiti on kovasti kasvanut pituutta (pelkkää jalkaa) käden taidot ovat kehittyneet piirtämisessä, liimaamisessa ja leikkaamisessa. Laulaminen on myös kovin tärkeää, mutta kaikesta näkee, että päiväkoti ja naapurin tyttöjen kanssa leikkiminen on vienyt lasta rutkasti eteenpäin.  Lisäksi ”pieruhuumori” kukoistaa (tästä en nyt niin kovasti tykkää), mutta todellakin, prupivitsit eivät ole vähissä. Lasta tuppaa aihe naurattamaan vähän liikaakin!! Kovasti muistellaan myös menneitä ja luetellaan ihmisiä joita on ikävä. Yläkerran rouvaakin luultiin Maisa-tädiksi kun hän vilahti uutena vuotena toisen naapurin ovella. itku silmässä kysyttiin ”mihin Maisa-täti meni?”, olihan siinä toki lievää yhdennäköisyyttä tai ainakin hiustyyli oli aika täsmäävä. Lisäksi eilen muisteltiin kuinka viime kesänä oltiin ”Astan ponin sylissä”, johon koitin korjata, että sylin sijasta taisit olla noin 10 sekuntia ponin selässä. Neidillä on myös mielikuvituskaveri, joka tottelee nimeä Joyce. Nimi on sama kuin naapurin vanhemmalla tytöllä, eli hän on tainnut tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

Täytyy kyllä myöntää, että sanonta ”Kun menee riittävän kauas, näkee paremmin lähelle” pitää täysin paikkansa. On nimittäin todella ihana olla kotona, omien rakkaiden lähellä. Kovasti kyllä on viime kuukausien tapahtumat pistäneet mietintämyllyjä käyntiin ja tulevaisuuden haaveita ja unelmia uusiin sfääreihin. Pulmaa on riittävästi kun yrittää yhdistää rakkauttansa hevosiin ja perheeseen, molemmat kun veisivät sen suurimman osan. Haaveissa olisi kovasti työskennellä ”itselleni”, siis oman itseni herrana tai rouvana, mutta haaveeseeni tarvittaisiin suuri tukku kahisevaa, eli tällä hetkellä jatkan kotirouvailua tilipussit tyhjinä ja aloitan uuden harrastuksen, lottoamisen!!

Toivon teille kaikille paljon terveyttä, rakkautta, unelmia ja perusarjesta nauttimista vuodelle 2012!!

ehkä minäkin saan taas tekstiä enemmän aikaiseksi tai ainakin nopeammin kuin puolen vuoden päästä ; )