Aloitin siis viime viikolla kielikurssin… jota kukaan muu ei aloittanut, ei edes opettaja. Voitte vaan kuvitella miltä tuntui seistä tyhjyyttään ammottavan lukion käytävällä. Jostakin luokasta kuului kyllä etäistä kitaransoittoa, mutta muuten paikka oli autio. Olin tapani mukaan ajoissa paikalla ja varmistin moneen kertaan, että olen oikeassa paikassa aulasta löytyvästä listasta. Olin myös aamulla soittanut kurssin järjestäjälle, että ilmoittautumiseni oli vastaanotettu ja kurssi pidettäisiin. Kuinkas sitten kävikään, H-hetkellä ei ketään näkynyt missään. Vartin odoteltuani yläkertaan saapui väkeä ja siellä alkoi iloinen sorina Italian-kurssin merkeissä, lysähdin puolimetriä kasaan ja laahustin kohti ulko-ovea. Minulla on kyllä maailman mahtavin tuuri! En ollut päässyt aiemmille kursseille, kun osuimme aina olemaan Suomessa kurssien alkamisajankohtina, nyt olin niin motivoitunut ja asennoitunut kielen opiskeluun, että Super-Duper-Danke Schönit vaan maahanmuuttajan kohtelulle! Täytyy siis jatkaa aktiivisesti lastenohjelmien katselua… syssymmällä sitten ehkä uudestaan ja sellaiselle kurssille joka varmasti järjestetään.
Viime perjantain äiti-lapsi-kerhossa oli onneksi porukkaa. Suomen reissulta palattuamme kun osuimme sinnekin niin, että ketään muuta ei tullut kerhoon. Mukava raahautua kukonlaulun aikaan isännän töiden kautta Luxiin kerholle, ihan vaan leikkimään kahdestaan lapsensa kanssa. No, tällä kertaa tuurit olivat siis kohdillaan. Fia hääräsi kovasti keittiönurkkauksessa ja hoiteli nukkea. Moni kerhossa käyvä lapsi puhuu äitinsä kanssa ruotsia, näin meidänkin neiti kuulee sitä muidenkin kuin Papan suusta, mikä on erittäin hyvä asia. Saimme myös kerhokavereiltamme kolmipyöräisen Nalle Puh menopelin, jollaista olimme jo Fialle pitkään haaveilleet ostavamme. Kiitos siitä siis Fian kaimalle siskoineen! Muksu kasvaa ja kehittyy ja sen touhuja on mukava seurata. Vielä ei mitään pitkiä lauseita osata sanoa, mutta koko ajan tulee lisää sanoja ja matkitaan lastenohjelmista opittuja juttuja. Suomen reissulla Mufa opetti sanomaan heepputin sijasta heppa, mutta heepputi on tullut taas takaisin. Se on ilmeisesti yhdistelmä sanasta heppa ja kopitikopiti (jostain syystä tätä kopitikopitia meillä on kovasti harrastettu) ja tällä hetkellä se käsittää kaikki nelijalkaiset eläimet lampaasta, lehmään ja hevosiin. Eläimet ääntelevät eri tavalla, mutta nimi on sama. Fialla tuntuu menevän myös kiitokset sekaisin. Minä olen opettanut sanomaan ”kiitti”, josta on Fian suussa tullut ”tiikki” ja kun Pappa sanoo ”tack”, niin Fialla on mennyt taas kaksi sanaa sekaisin ja hän sanoo ”tik”. Nyt on myös kova hitti asettautua istumaan ties minkä päälle. Ensin peruutetaan ja katsotaan sivusilmällä, että ollaan suurin piirtein oikeassa kohdassa ja sitten yritetään tehdä laskeutuminen istuttavalle alustalle. Tätä harjoiteltiin kattilan kanssa, mutta valitettavasti yksi kattila oli oikein päin ja sinnehän se pieni peppu sitten holahti, mukavasti pysyi lapsi hetken paikoillaan neljän litran keittokattilassa.
Viikonloppu vierähtikin taas tapansa mukaan nopeasti, Ford sai allensa uudet vanteet ja renkaat (lue: käytetyt E-baysta ostetut) . Isäntä huolsi pyörät, joista toinen tarvitsee uuden takavanteen ja Fia pääsi ajelemaan uudella kolmipyöräisellään ja ihastelemaan pellolle kukkia ja minä korkkasin pyöräilykauden, niin ja naapurin lehmät laidunkauden.
Olemme viimeisen kuukauden aikana muuttaneet ruokavaliomme hiukan proteiinipitoisemmaksi ja terveellisemmäksi. Yritämme myös syödä säännöllisemmin kuin aiemmin ja liikkua mahdollisimman paljon. Tästä johtuen painomme ovat lähteneet laiskasti laskuun. Isännällehän tämä on ihan tervetullutta, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että miksi ihmeessä naiselta katoaa ensimmäisenä ne ennestäänkin olemattoman kokoiset rynnäsvarustukset? Pikku hiljaa peilistä katsoo Matti-Esko Hytöstä muistuttava tyhjillä hernepusseilla varustettu keski-ikäinen nainen, jonka vatsanseutu (joka on se mikä pitäisi saada pienemmäksi) pullottaa entiseen malliin. Kaikki muu siis lähtee, mutta ei se mikä saisi lähteä. Täytyy varmaan pysähtyä Hagebaumarktissa ja käydä ostamassa jotain täyteainetta kylkiluiden seutuville. Kotona on myös mukava tehdä vatsalihasliikkeitä yms. heti kun menee jumppamatolle selällensä, niin jälkikasvu istuu päälle ja koira raahaa jos jonkinlaista lelua ja tunkee niitä milloin haaraväliini ja milloin minnekin. Siinä on sitten helppo tehdä improvisoituja jumppaliikkeitä.
Toissapäivänä oli Isännän riemun päivä, kun jo aiemmin mainitsemani nahkakudelma saapui. Sitähän piti sitten heti testata, ja sopihan se onneksi päälle, eikä hajukaan ollut yhtä paha kuin omassa puvussa pesivä tuoksu.
Rakkaan kummipoikani syntymäpäivä oli eilen, jos olen yleensä itse ajoissa paikalla, niin paketteja ja varsinkin syntymäpäivälahjoja onnistun lähettämään aina myöhässä. Yleensä havahdun aina syntymäpäivän ”aattona”, että perhana, ei ole lahjaa ja mitäs sitä ostaisi (jos nyt ensinkään muistan milloin syntymäpäivä on). Sitten kun lahja on ostettu, se odottaa postiin vientiä määrittelemättömän pitkä ajan. Nyt kuitenkin tsemppasin ja paketti lähtee toivottavasti kohti Suomea jo tänään.
Eilen pääsin testaamaan taas maksimipulsseja, kun tutkimusmatkani meni jälleen mönkään ja poljin järjetöntä ylämäkeä takaisin tutuille reiteille. Mietin myös metsässä ajaessani, että sellaisista vauhdeista kun törmäisi peuraan, niin mitenkähän siinä prouvan kävisi. Tietenkin kun nostin katseeni tiestä juuri samaan aikaan, niin huomasin tuijottavani tien vieressä olevaa peuraa suoraan silmiin ja säikähdin oikein kunnolla. Peuran tummat mulkosilmät pyörähtivät varmasti yhtä paljon kuin omani, mutta onneksi sen suunta oli kohti metsää, jonne se sipaisi kahden kaverinsa kanssa. Useita vuosia sitten meinasin mökille ajaessani törmätä pyörällä hirven takapuoleen ja se oli kyllä aika sykähdyttävä kokemus. Vielä kun on napit korvilla ja kuulo suojattu luonnon ääniltä, pyörän vikinältä ja omalta huohotukselta, niin tilanteet tulevat välillä turhankin nopeasti eteen.
Nopeasti kulkee myös aika, tuntuu että viikot ovat kolmen päivän mittaisia. Mihinkä se aika katoaa kun ihminen vanhenee. Lapsena kesäkin kesti ikuisuuden, mutta nyt ei kerkiä kissaa sanoa, kun yksi vuosi jo vierähtää eteenpäin!
Lopuksi pieni kuva-arvoitus, kuka / mikä ei kuulu joukkoon?
Aivan oikein... ruskeankirjava lehmä...
Tik makeista nauruista!:)
VastaaPoista- Annika