Tänään oli viimeinen päivä kun menimme päiväkotiin puoli kymmeneksi. Huomenna saamme sitten olla melkein tunnin kauemmin paikalla. Muksu halusi aloittaa päivänsä maalaamalla, ja abstrakti taideteos olikin valmis tuossa tuokiossa, minkä jälkeen siirryimme tekemään liian vaikeaa palapeliä. Sekin siirrettiin naapuripojalle loppuun rakennettavaksi ja hetki vielä arvottiin, mikä on norsun takajalka, korva, masu sekä etujalka. Kohtalaisen nopeasti tästäkin toimenpiteestä haluttiin siirtyä seuraavaan kohteeseen, mikä oli yläkerran jumppasali ja siellä sijaitseva pallomeri.
Muksumme ei ole vielä eläissään pallomerta nähnyt. Siinä missä muut tenavat pomppivat holtittomasti mereen, meidän neiti tuijotti jännittyneenä pehmustetun laidan päällä istuen. Vihdoin hän uskalsi tiputtautua pallojen sekaan, minkä jälkeen kaikuivat ”hilfe, hilfe” huudot. Jonkin aikaa siinä meni palloihin tutustuessa. Parhaiten neiti kuitenkin käsittelee palloja niitä heittämällä, ja jälleen annettiin rouva rokki-mummulle näytös omista taidoista. Kieltämättä neiti heittää palloa aivan kuin baseball-pelaaja. Se mikä on tietenkin huono asia, hän heittää niitä suoraan muita lapsia kohti.
Sitten neiti alkoikin aivastella ja rouva rokki-mummu kysäisi oliko neidillä kenties jokin allergia. Minä siihen sitten kertomaan, että ei ole testattu, mutta epäilystä on, sillä neidillä on atooppisen ihon oireita vaihtelevasti. Tästä sitten puheenaihe siirtyi ihottumaisen ihon hoitoon, ja kuinka ollakaan jumppasalin valvojalla oli aiheesta henkilökohtaista kokemusta. Seuraavaksi istuinkin sitten suu pyöreänä kuuntelemassa hoitodiagnoosia. Siinä meni noin viisi minuuttia ja ainoa mitä ymmärsin oli, että rouva jumppasalinvalvoja oli ollut jollain erityisellä klinikalla, joka oli oikeasti lasten klinikka, mutta hän oli ollut siellä aikuispotilaana. Juu-u, rouva kotirouva osaa varmasti olla erittäin ymmärtäväisen näköinen kuunnellessaan, kun juttua tulvii kanssakeskustelijan suusta tauotta.
Tänään oli muutenkin sellainen päivä, että ei mennyt oikein jakeluun mikään juttu. Itse puhuin kyllä välillä suu vaahdossa, mutta sekin taisi olla ihan puuta heinää. Riuhtaisin eilen sellaisen punttitreenin postissa saapuneiden käsipainojen avulla, että meinasin illan kielikurssilla kupsahtaa pöytään ja kaikki jutut menivät ihan kikatteluksi. Sielläkin tuntui olevan änkytysvaihde päällä.
Luonnollisesti muksua ei meinannut saada enää jumppasalista pois, sillä palloilu tuntui olevan kovasti mieleen. Erityisellä houkuttelulla saimme kuitenkin kepluteltua suunnan taas alakertaan ja ylläri pylläri Baustellehan se oli seuraava kohde. Tyttäreni leikki seuraavan vartin näppärästi poikain kanssa junaradalla ja rikkihän se meni tietenkin, kun naiset pääsivät sotkemaan miesten hommat. Kävimme ennen Baustellea tutustumassa myös Traumlandiin (siellä ilmeisesti lapsille aiheutuu traumoja)… No, se oli uudella puolella, joka on siis juuri valmistunut. Aika kalpealtahan paikka vielä näytti, mutta siellä voi leikkiä kauppaa, kotia yms. eli erilaisia ”kulisseja” leikeille löytyy useita.
Vielä hetkeksi takaisin Baustellellelee, katselin lattialla istuessani lasten laatikoissa olevia nimiä, ja totesin, että noin 75% nimistä oli ulkomaalaisia. Päiväkoti pullistelee siis kaksoiskansalaisuuden tai ulkomaisen kansalaisuuden omaavia lapsia. Meidän neiti teki ilmeisesti vaikutuksen erääseen viidakkopoika Mowglia muistuttavaan ihastuttavaan pikkupoikaan, sillä poitsu ”lyöttäytyi remmiin” eli oli kuin iilimato meidän kimpussa loppuajan.
Kävimme myös katsomassa uuden puolen vessan, ja siellä oli mahtava pikkuvessa. Sellainen potan korkuinen pieni punareunainen aivan oikea vessanpönttö. Huuhtelunapitkin olivat noin puolen metrin korkeudella lattiasta, aivan liian söpö!
Loppuaika menikin sitten porkkanaa syödessä. Minä bongasin ikkunasta takapihan leikkialueelta sellaiset 15 muuta äitiä. Tämä on kyllä sangen mielenkiintoista. Mikähän karman laki tämä oikein on, että olen joka paikassa eristettynä, niin, että en varmasti tutustu kehenkään paikalliseen äitiin?? Todellakin, minä olen keskikerroksessa neitimme kanssa ja tällä hetkellä ryhmän ainoan uuden lapsen äiti. Keskikerroksessa on neljä huonetta, joissa kaikissa on varmasti se 25 lasta. Missään muussakaan huoneessa ei ole yhtäkään äitiä. Sitten on tämä alakerta, jossa on pienimmät lapset 0-3 vuoden väliltä ja siellä on tällä hetkellä ties kuinka monta mammaa muksujensa kanssa (mikäköhän järki siinäkin loppuviimeksi muuten on, jos lapset tutustutetaan päiväkotiin ja kaksi viikkoa tupa on täynnä tätiä toisen perään?). Elän kuitenkin toivossa, että tulevan viikon aikana keskikerrokseenkin saapuisi edes muutama äippä.
Saimme edellisen päivän taideteoksen kotiin vietäväksi ja kehotuksen tuoda pienempi portfoliokansio suuren tilalle, koska ei kuulemma mahtunut hyllyyn. Rouva rokki-mummu on muuten vanhennettu versio Millennium-Trilogian Lisbeth Salanderista, jos ja kun olet ehkä katsonut elokuvat… Sellainen asia pisti tänään vielä korvaani, että lasten henkilökunnan ”rouvittelu” kuulostaa erikoisen hassulle suomalaiseen korvaan… bongasin muuten eilisestä vanhempien lehdestä kaikkien työntekijöiden nimet, eli nyt ei tarvitse sitten sanoa ”Frau Rock-Oma”…
Bis morgen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti