Kindergarten päivät 7, 8, 9 ja vähän muutakin…

Mammaa on vaivannut suuremman luokan väsymys viimeiset päivät, sekä veroilmoituksen aiheuttama ”täyslamaannus”, joten nukkumatti on korjannut sängyn puolelle ja kirjoittaminen on sitten jäänyt. Nyt kuitenkin pientä turinointia viimeisen kolmen päivän tapahtumista…

Keskiviikkoaamuna menimme päiväkotiin Morgenkreisin jälkeen. Lähdimme kotoa tohinalla ja naapurikylän alussa olikin tien tukkeena roska-auto. Täällä kun ei ole järin leveät tiet, niin päätin valita reitin B ja kurvasin vinhasti vasemmalle kohti kylää. Hetken ajettuani tuli ”Baustelle”-kyltti, ja toki tiellä tönötti kuorma-auto, joten ei ku takas. Päästyäni takaisin risteykseen, roska-auto komeili edelleenkin tiellä. Siihen perään tuli sitten vielä kaksiosainen rekka. Olimme lähteneet jo vähän myöhässä liikkeelle ja kotirouvan pinna alkoi pikkuhiljaa kiristyä. Mersumies kurvasi samalle oikoreitille kuin minä ja naureskelin vaaleisiin viiksikarvoihini, kun hän hetken päästä ilmestyi takaisin risteykseen. Tovin odoteltuamme pääsimme jatkamaan matkaa, kunnes muksu tokaisi takapenkiltä, ”Banane und Keks zu Hause”. Sitten minulle välähti, että pentele, muksun reppu oli jäänyt eteiseen, ja ei ku takas! Vielä piikkinä lihaan, muksu ilmoitti repun olevan oven takana ja tämäkin tuli sujuvasti sakemanniksi.

Nooh, perillekin päästiin vaikkakin parin mutkan kautta. Jotenkin se vaan menee niin, että jos on yksikin ylimääräinen tavara normaalien tavaroiden lisäksi, niin heti unohtuu jotain! Nyt raahasin mukaani kaikki verotukseen liittyvät paperit, kun ajattelin soittaa ”laatuajallani” veroneuvontaan, kun muutama kysymys oli ponnahtanut esiin veroilmoituksia tehdessä. Ensin pitäisi kuitenkin soittaa tulliin ja kysellä autoveroasioista…

Äipän aivot olivat siis ylikansoitetut ja koitinkin täsmentää kaksivuotiaalle lapselleni, että hänen täytyisi pitää huolta siitä, että reppu tulee aina mukaan, koska äidillä lyö välillä tyhjää!!

Muksu aloitti päivänsä banaanin syönnillä, minkä jälkeen leikin hetken vielä Baustellessa neidin kanssa ja törmäsin ensimmäistä kertaa suomalaiseen poikaan, joka on samaa vuosimallia meidän neidin kanssa. Pikku Herra nyökytteli kyllä kun puhuin hänelle suomea, mutta hän ei kyllä sanakaan sanonut. Kerroin hänelle myös, että Fian kanssa voi halutessaan puhua suomea.

Rokki-Mummulla on aika räväkkä tyyli ”ulkoistaa lapsia leikkipaikalta” siinä tilanteessa, kun neitimme haluaa leikkiä jossain paikassa, joka on jo täyskansoitettu. Hän siirtää toimenpidettä vastustelevan lapsen tylysti sivuun ja ilmoittaa, että neitimme on ”uusi lapsi” ja hän haluaa nyt leikkiä tässä. Aika tylyä minun mielestäni, eikä varmastikaan nosta lapseni osakkeita muiden lasten silmissä. Jokainen tietenkin taaplaa tavallansa. Minulle ja neidille Rouva Rokki-Mummu on kyllä erityisen ystävällinen, mutta jotenkin olen aistivinani mummelista lievän takakireyden, varsinkin silloin kun asiat eivät mene jonkun tietyn kaavan mukaan…

Tässä Rouva Rokki-Mummu ja Rouva ryhmänjohtaja, näyttäisi kyllä ihan siltä, että päiväkodissa ei ole muita lapsia kuin meidän neiti, eikä ruohokaan kasva...

Sitten sainkin käskyn lähteä viettämään ”laatuaikaa”…

Minun piti siis soittaa veroneuvontaan, mutta tietenkään asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti ja minä istuinkin sitten loppuviimeksi Luxin puolella marketin kahvilassa Macciato nenän edessä. Se tuntui kyllä luxuxselta…

Palattuani päivikselle löysin lapseni liukumäkeä laskemasta, oli kuulemma pyörinyt siinä jo tovin kahden muun tytön kanssa. Kädet ojossa juostiin taas äitiä vastaan, mutta kun sanoin, että lähdetään kotiin, niin neiti ampaisi täysillä takapihan hiekkalaatikkoa kohti. On se mukava että lapsi viihtyy päiväkodissa…

Tässä muksujen hiekka-alue.

ja tässä takapihaa, sekä aiemmin mainitsemani portaat, joita ei kuitenkaan onneksi normaalipäivinä käytetä, sillä etupihan puolelta pääseekin suoraan pihalle...

Olin iltapäivällä niin tokkurassa, että lähetin kielikurssin opettajalle viestin, että minua ei illalla näy naureskelemassa. Päätinkin sitten pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja panostaa nukkumiseen, sekä unohtaa päivän liikunnat.

Torstaina menimme jälleen aamurinkulaan, jossa leikittiin tällä kertaa sateenvarjo-leikkiä. Muksua olisi kiinnostanut ihan kauheasti sateenvarjon hipelöinti, mutta hän ei uskaltanut mennä keskelle rinkiä leikin aikana, tai meni, mutta tuli aina heti pois. Plits, pältsiäkin tungettiin jälleen sopivaan rakoon, mutta onneksi nyt jo vähemmissä määrin. Siinä vaiheessa kun ilmoille päästettiin sananparsi, jossa ilmoitetaan Morgenkreis päättyneeksi, muksu pomppasi penkiltänsä kuin pommin iskusta ja vei tuolin paikoilleen. Mitenkä niin kaksivuotiaalle puolen tunnin aloillaan olo tuottaa tuskaa? Ilmiselvästi päivän paras hetki oli sen loppuminen!

Sitten sainkin taas luvan poistua ja kun pääsin ovelle, Rouva Rokki-Mummu juoksi perääni ja pyysi tulemaan takaisin. Neidillä oli kuulemma kovasti jotain asiaa mitä hän ei ymmärtänyt. Muksukin oli jo puolessa välissä käytävää juoksemassa kohti ovea. Kun hän näki, että äiti tulee takaisin, juoksi hän yhtä nopsasti takaisin aamupalapöytään. Kyykistyin neidin tuolin viereen ja kysyin oliko jokin hätänä? Sitten sanoin, että äiti lähtee nyt kotiin ja tulee kohta takaisin. Seuraavaksi muksu työnsi minut kahdella kädellä kurkusta melkein kumoon ja sanoi ”Hei, hei äiti”!! Ai että hätäkö??

Laatuaikani sujui jälleen kerran verotuksen parissa. Sillä erottelin kuittikasasta suomiasuntomme vuosikorjauskulut sekä perusparannusmenot, plaah, onneksi olen sentään laittanut kaikki kuitit nätisti aikajärjestykseen heti remontin alusta lähtien, mutta karmeata katsella mitä rahamääriä siihen yhteen pieneen toilettiin on jouduttu laittamaan. Tässä vielä teillekin kuvaa kohteesta…  ennen ja jälkeen…  ja vähän kookkaalla nenällä varustettua remonttireijaakin…

Tästä se helvetti reilu vuosi sitten alkoi, edellisen remonttireiskan  tekemä viemärikyhäelmä oli päästänyt ties jo kuinka monen vuoden ajan vettä vesieristeen alapuolelle, ja mainittakoon, että lattiassa oli kaksi laatoitusta ja eristettä päällekäin.

Vessan puolella kylpyhuonetta ei ollut sitten vesieristettä ollenkaan, seinissäkin oli vain kolme laattakerrosta päällekkäin ja kotirouva kantoi melkein kaiken seiniltä pudotetun tavaran yksin alas parkkipaikan peräkärryyn, ja pakkastahan ei ollut kuin reilut parikymmentä astetta.

Vieläkin ahdistaa, oli se kyllä niin jättimäinen urakka, että kuinkahan paljon tota nenän varressa olevaa pölyä on nyt keuhkonpohjalla, aspestiakin oon varmaan vetänyt muutaman nenullisen tietämättäni...

Veskipöndekin sai kyytiä...

ja uusi uljaampi tuli tilalle...

Isäni nikkaroi vanhasta tietokonetasostamme kalusteet...

suihkuseinä ja ikkuna...

  

Vesiputket vaihdettiin ylhäältä tuleviksi... ja huomatkaa kotirouvan itse automaalilla maalaama tuuletusräppänä, jonka toimintaperiaate on jostain syystä kuitenkin sisäänpäin hengittävä...

Katto muuttui valkoiseksi ja valokatkaisija muutti vessan sisäpuolelle... Laattamies sanoi, ettei ole pitkähkön uransa aikana vielä koskaan nähnyt niin vinoja seiniä kuin meidän vessassa oli, osasyy lienee siinä, että kotirouva moukaroi ne muodottomiksi suutuspäissään...

 Tänään menimme jälleen myöhemmin päivikselle ja lähdin melkein saman tein pois. Yli puolet lapsista lähti jalkapallo-otteluun Konziin ja päiväkodilla olikin aika hiljaista normaalipäivään nähden. Minäkin vietin ”laatuaikani” Konzissa, ja tämän päivän laatuajan kohteena oli gyne. Olen aiemmin käynyt samaisessa kylässä eräällä miespuolisella gynellä, joka muistutti suunnattomasti ulkonäöllisesti, sekä käytöksellisesti tv:stä tuttua Dr. Housea. Tämä mies ei kuitenkaan millään tavalla herättänyt kotirouvassa sellaista tunnetta kun luottamus, mikä on mielestäni erittäin tärkeä asia silloin kun päästät jonkun toisen ihmisen ronkkimaan haaraväliäsi! Kävin jo viime vuoden puolella varaamassa aikaa tälle tämän päivän uudelle tuttavuudelle ja sain sen silloin neljän kuukauden päähän maaliskuulle, oltuani suomessa tuona samaisena ajankohtana, jouduin siirtämään ajan jälleen eteenpäin, eli tänään oli sitten se suuri päivä, kun vihdoin pääsin ”testaamaan” uutta gyneä.
Minut passitettiin kyllä pieneksi hetkeksi ”nähtävyyksien katselukierrokselle”, sillä aikani siirtyi 40 min eteenpäin, mikä aiheutti tietenkin sen, että jouduin soittamaan päivikseen, että tulen vartin oletettua ajankohtaa myöhemmin noutamaan muksun.

Nyt sitten tiedän, miksi tälle tohtorille oli uudella asiakkaalla niin pitkä jonotusaika! On olemassa hyviä lääkäreitä ja huonoja lääkäreitä, perusteellisia lääkäreitä ja ”hei, teen tätä vain työkseni”-lääkäreitä. Arvostelutaulukosta loppuu pykälät kesken ja ylistävät adjektiivit eivät riitä, sillä nyt se on löytynyt, uusi kotirouvan suurta luottamusta nautiskeleva haaravälintarkastelija!! Jotkut ihmiset vaan ovat niin järjettömän asiallisia, perusteellisia ja niin INHIMILLISIÄ! Toiset saattavat olla ammatissaan erittäin hyviä, mutta heiltä puuttuu täysin kommunikointitaidot ja taito löytää se kemia, mikä kahden ihmisen välillä ”leijuu”…

Tulipahan äidin kuolinpäivän kunniaksi sitten ultrattua a-kupitkin, ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa (paitsi koko). Tämä gyne oli muuten ehdottomasti sitä mieltä, että kerran vuodessa pitäisi kupposet ultrata, jos lähisukulainen on kuollut rintasyöpään.

Viimein pääsin sitten muksunhakumatkalle, ja täytyy sanoa, että hitusen on oudot fiilikset, kun pääsee tekemään omia juttuja ilman lahkeessa roikkujaa. Meillä kun ei ole täällä sukulaisia, eikä sellaisia tuttuja, joille muksun voisi jättää hoitoon. Neiti on nyt kaksi ja puolivuotias, enkä ole kertaakaan ollut edes eri osoitteessa yötä kuin hän, että ehkä nyt on jo korkea aika äidin saada sitä ”laatuaikaa”. Vaikka eihän yhden lapsen kaitseminen nyt niin rankkaa ole, eri juttu olisi, jos lapsia olisi vaikka kolme.

Asiasta toiseen… Konz on muuten paikallinen Keuruu, sillä siellä jalankulkijaa tulee aina väistää, muualla kun voi ajella jalankulkijoiden yli…

Palattuani päiväkodille löysin yllätys pyllätys lapseni laskemasta mäkeä. Siellä hän painoi naama yhtä vaaleanpunaisena kuin saappaansa ja oli kuulemma hullaantunut mäenlaskusta… Jälleen sain neidin kädet ojossa syliini ja tällä kertaa lähdettiin ilman pakoilumatkaa vaihtamaan kenkiä ja hakemaan reppua. Käytävässä neiti huuteli jo suureen ääneen ”Auf Wiedersehen Täti”, jotenkin vaan niin kovasti hymyilyttää kun muksu vääntää saksaa, ja nyt on jo havaittavissa uusien sanojen kasvanut määrä.

On kyllä aika karun näköinen liukumäki, haha. Hyvää lapsen väsytystä, kun mäen päälle päästäksensä täytyy kiertää  lenkki tuon ruskean "ruohoalueen" ympäri...

Niin, muksumme pelkää kärpäsiä, jotka hän on tällä hetkellä kyllä nimennyt hämähäkeiksi. Ensimmäisen kerran tajusin tämän, kun neiti seisoi punttipenkin takana ja huusi jähmettyneenä kuin kauhuleffassa. Sormi osoitti kohti ovea ja ajattelinkin jo, että näkeekö hän kenties ovella jotain yliluonnollista, koska ilme oli niin aidon kauhistunut. Mutta, punttipenkin selkänojassa istuskelikin kevään ensimmäinen kärpänen. Kauheata että nauratti toisen kauhu! Meillä kaikuvat siis alati huudot ”Hilfe,Hilfe, Angst, Angst” ”kääpänen ja hämähäkki”, nyt kun kärpästä puskee sisälle vielä ovista ja ikkunoista, ei ole lapsen elämä helppoa ei… ja äiti vaan nauraa…