Tässä eilisen selostukset, pienellä viiveellä...
Viikon viimeinen päiväkotipäivä saatiin onnellisesti päätökseen. Olimme tänään ensimmäistä kertaa mukana ”Morgenkreis”issa. Tämä tapahtuma aloittaa yleensä kaikki aamut ja silloin koko ryhmä leikkii, laulaa tms. yhdessä. Tänään oli kuitenkin vuorossa kirjan lukeminen. Istuimme kaikki pienillä penkeillä ringissä ja aloitimme aamun laululla ”Ich bin da, du bist da, wir sind alle wieder da”, eli samalla jodlauksella, jota harrastimme aikanaan myös jumppakerhossa. Tässä biisissä oli kuitenkin hiukan erilainen sävel ja laulua laulettiin myös ranskaksi. Laulussa luetellaan kaikki paikallaolijat nimeltä, eli on varmasti hyvä aamun avaus tällaiselle dementikolle kuten minä, joka ei muista ihmisten nimiä sitten millään. Laulun jälkeen lapseni ilmoitti haluavansa pallomereen, yritin nätisti selittää, että ensin luetaan kirjaa ja sitten vasta mennään palloilla leikkimään. Siinä tuli sitten häiriköityä kirjan lukuhetkeä tuon tuosta, kun ilmassa kaikasi lapseni huuto ”Bälle, Bälle”. Mietin kyllä, että olisi varmasti neidin keskittyminen ollut aivan toista luokkaa, jos äiti ei olisi ollut paikalla. Kirja saatiin kuitenkin kunnialla luettua loppuun ja katsottua myös siinä olleita kuvia. Tämän jälkeen leikimme vielä ”Schuhsalat”-leikkiä, jossa yksi lapsista meni piiloon ja toiset laittoivat kenkänsä kasaan keskelle rinkiä. Sitten pojan tehtävä oli löytää kaikille kengille oikea omistaja.
Vihdoin koitti se hetki, kun lähdimme jumppasaliin. Muksu oli kyllä hiukan ihmeissään, kun salissa ei ollut ketään muita. Vaihdoimme jumppavehkeet päälle ja ryntäsimme pallomereen. Minun piti ottaa muutama kuva, mutta kun sain ensimmäisen kuvan otettua, loppui tietenkin akku.
Loppuviimeksi aloimme rakentaa isoista patjanpalasista taloa ja neiti oli jälleen kovin haltioissaan uusista rakennustarpeista. Rouva rokki-mummu ilmoitti minulle, että kohta saisin lähteä lueskelemaan puoleksi tunniksi esitelehtistä heidän taukotupaansa, jotta muksu jää ilman äitiänsä. Hänellä on muuten hassu tapa, kun hän alkaa puhua minulle hän madaltaa ääntänsä ja kyyristyy hieman, minä tietenkin työnnän korvani melkein hänen suuhun, jotta kuulen kaiken mitä hän sanoo. Välillä on siis vähän tekemistä, jotta menee kerrottu viesti jakeluun.
Päästyäni taukotupaan, totesin, että siellä oli puolet alakerran lapsien äideistä. Heillä oli kuitenkin suut vaahdossa keskustelut kesken, joten minä olin tietenkin pelkkänä korvana (tämä on muuten geeneissä ja periytyy äidiltäni). Olin siinä siis lueskelevinani esitettä, mutta oikeasti kuuntelin rouvien juttuja ja oma keskusteluni jäi siihen, että kysyin oliko minulle vielä vapaata tuolia. Aika nopeasti tuli lähtö toiseen osoitteeseen, sillä remonttireiska aloitti pöytätason sahaamisen ja sitä melua ei kyllä vapaaehtoisesti jäänyt kukaan kuuntelemaan. Menin sitten muksun ryhmän huoneeseen hetkeksi ja luin muutaman sivun minulle annetusta esitteestä, kunnes lähdin takaisin yläkertaan. Toivottavasti ensi viikolla törmään uudestaan äiteihin, niin ehkä saisin sopivaan rakoon sanottua muutaman sanasenkin.
Neiti oli kovassa vauhdissa yläkerrassa, eikä kuulemma ollut huudellut perääni. Hän tietenkin kaatoi mehut päällensä ja minä lähdin hakemaan puhdasta paitaa. Päästyäni takaisin huomasin, että muksun poskeen oli ilmestynyt punainen läikkä ja hän aivasteli jälleen, olisikohan jotain yliherkkyyttä aiheuttavaa yläkerran tavaroissa / ilmassa, saapas nähdä…
Vielä kerkesimme hetkeksi Baustelle-huoneeseen ja hetken leikittyämme neiti ilmoitti, että hänellä on nälkä! Loppuaika menikin sitten rypäleitä syöden.
Maanantaina taas jatkuu harjoitukset. Täytyy kyllä sanoa, että oli erityisen mukava viikko. Ihanaa kun on joku aikataulu mitä pitää noudattaa, niin tulee samalla vähän ryhtiä elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti